Seuroihin tarvitaan harrastemanagereita!!
Ratkaisevassa asemassa nuorten harraste- ja
vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi on toimivan
aikuistukiverkoston luominen. On löydettävä ennakkoluuloton
Harrastemanageri, josta tulee toiminnan sielu ja moottori ja joka
mahdollistaa nuorten harrastamisen. Harrastemanageri luo yhdessä
nuorten kanssa omaan seurakulttuuriin sopivat ja nuoria innostavat
toimintamuodot.
Harrastemanageri on avainhenkilö!
Mitä hän tekee?
Millainen hän on?
Harrastemanageri on turvallinen aikuinen, joka toimii nuorten
tukena ja innostajana. Harrastemanageri pitää langat käsissään ja
on nuorten käytettävissä ja apuna.
Harrastemanageri on mahdollistaja, joka luo toiminnalle puitteet,
järjestää tilat ja käynnistää toimintaa yhdessä nuorten
kanssa.
Harrastemanageri on kuuntelija, joka saa nuorten mielipiteet esiin
nuorille tilaa antaen. Parhaimmillaan Harrastemanageri välittää
nuorista myös seuratoiminnan ulkopuolelle ulottuvissa
asioissa.
Harrastemanageri on innostaja, joka saa nuoret liikkumaan,
vaikuttamaan ja osallistumaan seuratoimintaan aktiivisesti.
Harrastemanageri osaa jakaa vastuuta nuorille itselleen sopivassa
suhteessa.
Harrastemanageri on nuorten puolesta puhuja, joka edistää nuorten
asioita seuran hallituksessa ja muissa yhteyksissä.
Harrastemanagerille nuorten etu on aina kaiken toiminnan
lähtökohta.
Harrastemanagerin tukijärjestelmä
* Valtakunnallinen verkosto: Viestintää,
tiedottamista ja vuorovaikutusta.
* Koulutusta: Perehdyttämistä, oppimista ja
jatkokoulutusta.
* Materiaaliapua: Vuosittain täydentyvä käsikirja,
johon liitetään seuroissa toteutettuja käytännön malleja
* Kohtaamisia: Kerran vuodessa valtakunnallisesti,
myös alueellisia tapaamisia. Vuoden 2006 kohtaaminen tapahtuu
18.-20.11. risteilyn merkeissä. Verkostoon liittyneille lähetetään
lisätietoa henkilökohtaisesti sähköpostilla. Myös näille sivuille
tulee infoa asiasta.
* Lajikohtaista tukea: Vaihtelee lajeittain.
Lisätietoa lajiliitoista. Parhaillaan suunnittelun alla.
LIITY MANAGERIVERKOSTOON!
Kun seura on tehnyt päätöksen siitä, että lähtee kehittämään
nuorten harrastustoimintaa ja löytänyt sopivan henkilön tehtävään,
on hänen rekisteröidyttävä tämän sivuston kautta verkostoon.
Liittymällä verkostoon harrastemanageri saa tukijärjestelmän edut
käyttöönsä. Rekisteröitymisen jälkeen manageriin otetaan yhteyttä
ja hän pääsee sopimaan toimintaan liittyvästä koulutuksesta.
Koulutuksessa jaetaan Nuorten Harrastemanagerin käsikirja, jota
täydennetään vuosittain seuraesimerkein. Verkostossa mukana olo
varmistaa, että myös nämä vuosittaiset päivitykset lähetetään
automaattisesti.
Liittyminen verkostoon, koulutus ja siihen liittyvä materiaali sekä
vuosittainen materiaalipäivitys ovat seuralle maksuttomia.
http://www.nuorisuomi.fi/hmverkostoilmo