SRL

Kerro kaverille:
08.01.2015

Aluevalmennettava esittelyssä: Venla Laitinen, 15, kenttäratsastus


SRL on nimennyt tämän vuoden valmennukselle: ”Valmentaudu tavoitteellisesti.” Sen kunniaksi Häme esittelee noin kuukauden välein eri lajien aluevalmennusrenkaissa valmentautuvia.


Kuvassa Venla Laitinen ja poninsa Moskiito Niinisalossa juoksuhaudalla

Ensimmäisenä esittelyssä on Venla Laitinen Ruovedeltä. Hänen seuransa on Ruoveden ratsastajat. Venla edusti Hämettä kenttäratsastuksen aluejoukkuekilpailussa syksyllä 2014. Joukkue voitti silloin pronssia.


Venla on ollut mukana Hämeen aluevalmennuksessa vuodesta 2013. Hän on osallistunut tunnollisesti valmennuksiin ja tehnyt kotityöt siinä välissä. Elämä on laittanut Venlan taistelemaan, ja hän on vastannut haasteeseen. Lue mitä Venla kertoo itsestään:

Synnyin ”hevosperheeseen”, meidän perheessä on ollut hevosia aina. Isäni on ratsastuksen opettaja ja äitinikin on harrastanut hevosia lapsesta saakka. Ensimmäinen sanani minkä opin, oli ’Tähti’, äidin silloisen hevosen nimi. Aikaa on aina kulunut talleilla ja kisoissa. 4-vuotiaana aloitin ratsastuskoulun talutus- ja opetustunneilla käymisen.


Ensimmäisen luokan joululomaksi vanhempani päättivät vuokrata minulle shetlanninponin, jotta joululoma kuluisi mukavasti tallilla. Siitä ei enää kuitenkaan raaskittu luopua, vaan se ostettiin omaksi. Ratsastusta ja poninhoitoa pääsi harjoittelemaan päivittäin.
Pian jo alkoikin kilpaileminen kiinnostaa enemmän, ensimmäisiä kisoja kävin Ruoveden Ratsutallin omistamalla Atlantis -ponilla ja kesällä 2008 ostettiin omaksi pikkuponi Boy de Burggrave. Purkka oli varsin taitava ja kiero pieni poni, estekisojen lähtömerkin äänestä se saattoi lähteä häntä suorana syöksymään ihan päinvastaiseen suuntaan kuin mitä oli tarkoitus. Kokemusta kertyi - niin ruusukkeita kuin pettymyksiäkin. Purkan kanssa ehdittiin kisata seuratasolla He:C – He:B kouluratoja ja 60-80 cm esteratoja, kunnes…


Syksyllä 2011 minun todettiin sairastavan leukemiaa. Siitä alkoi rankkojen hoitojen ja sairaalajaksojen aika. Suonensisäisten sytostaattihoitojen takia asennettiin keskuslaskimokatetri, ratsastus oli voinnin mukaan sallittua - mutta putoileminen ei, katetrin ja sisäisten verenvuotojen riskin takia. Talliinkaan ei saanut mennä sisälle, pölyä ei saanut hengittää. Ei myöskään saanut käydä koulussa, kaupassa, tai missään muussa paikassa, missä on väkeä ja riski saada mitään tautitartuntoja. Purkka vuokrattiin tuttavalle, sain ratsastaa sillä tai ratsastuskoulun hevosilla, aina kun jaksoin.


Vuoden 2012 syksyllä vointini alkoi olla parempi, rankimmat hoidot alkoivat olla ohi. Tehtiin päätös vaihtamisesta isoon poniin; sellaiseen, joka hyppää kaikki erikoisesteetkin tuijottelematta. Niin löytyi tamma Moskiito, eli kotoisammin Muru.
Tarkoitus oli suunnata rataesteille, mutta ponin vahva kokemus (ja entisten omistajien kannustus) kenttäpuolella innosti kokeilemaan maastoesteitä. Keväällä 2013 päästiin Hämeen alueen kenttävalmennuksen kehitysryhmään mukaan ja siitä se sitten lähti. Ensimmäinen kenttäkisa, harrasteluokan startti kauden 2013 lopussa päättyi kylläkin kumoonratsastukseen maastossa jo kakkosesteellä, mutta siitä vaan jatkui sitkeä harjoittelu.


Seuraavalla kaudella päästiin ihan varsinaiseen aluevalmennusryhmään mukaan. Vaikeuksia minulla oli vielä viime talvena sairauden, lääkitysten ja voimien riittämisen kanssa, mutta huhtikuussa 2014 sain lääkäreiltä ”terveen paperit”. Oma kunto on nyt ihan eri luokkaa ja yhteistyö ponin kanssa kehittynyt; on jo käyty monta yhteistä kenttäkisaa ja siirtyminen harrasteluokista tutustumisluokkaan tehty.


Tulevalla kaudella olisi tarkoitus päästä kilpailemaan tuttaria ja ponien helppoa. Ponikausia minulla on jäljellä vielä kaksi, joten tavoitteena on päästä osallistumaan ainakin SM-kisoihin ennen kuin poni-ikä jää taakse.


Aluevalmennuksissa parasta on, kun pääsee talvellakin hyppäämään maastoesteitä ja muutenkin on kiva käydä muidenkin kuin omavalmentajien ”valvovan silmän alla.” Seppo on tarkka ja vaativa, mutta silti kannustava valmentaja. Lisäksi pääsee tutustumaan muihin kenttäkisaajiin ja seuraamaan heidänkin harjoituksiaan

.
Kenttäkilpailussa taas on parasta se fiilis. Täytyy suoriutua kolmesta osakokeesta ja kun pääsee sieltä maastoradaltakin maaliin, tulee niin voittajaolo!
Venla Laitinen

Kuka sinun mielestäsi pitäisi esitellä seuraavaksi? Ehdota Sari Torviselle sariawelina@gmail.com