Vipinää seuratoimintaan? Haku seurakehittämisvalmennukseen on päällä!
Haluaako seurasi olla suunnannäyttäjä? Kaipaako seurasi ideoita toiminnan kehittämiseen, käynnistämiseen ja/tai tehostamiseen?
Ratsastusseuroilla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Suomen Ratsastajainliiton tarjoamaan valtakunnalliseen seurakehittämisvalmennukseen. Ratsastajainliitto kutsuu 3-5 ratsastusseuraa mukaan valmennusryhmään, jonka tavoitteena on laatia jokaiselle osallistuvalle seuralle oma toimintalinja. Valmennusryhmää vetävät ratsastuksen seurakehittäjät sekä ulkopuoliset asiantuntijat.
Seurakehittämisvalmennus toteutetaan osaksi pienryhmätyöskentelynä, ja sen tavoitteena on miettiä jokaisen seuran kehityssuuntia. Valmennuksen aikana paneudutaan seuran toiminnan kannalta tärkeään teemaan ja sen kehittämiseen.
Seurakehittäjä auttaa seuraa laatimaan pitkän ajanjakson toimintalinjan seuratoiminnan jatkuvuuden tukemiseksi. Yhteisten verkostotapaamisten tavoitteena on vahvistaa seuraverkostoa, luoda uusia yhteistyömalleja ja toimintatapoja, jakaa hyviä käytäntöjä ja tukea seuroja toiminnassaan. Valmennuksen avulla tuodaan seuratoimintaa lähemmäksi ja kehitetään sitä yhdessä muiden seuratoimijoiden kanssa.
Seurat sitoutuvat mukaan valmennusprosessiin ja yhteisiin tavoitteisiin. Seuroja tuetaan valmennuksen aikana 100 euron tukisummalla. Yhteisiä valmennuskertoja on vuoden 2012 aikana 2-3 eri puolella Suomea. Yhteisten valmennuskertojen lisäksi seurakehittäjät vierailevat jokaisessa valmennukseen sitoutuneessa seurassa erikseen. Valmennus toteutetaan kokonaisuudessaan vuoden 2012 aikana.
Seuravalmennuksen ensimmäinen yhteinen tapaaminen toteutetaan huhti-toukokuussa Tampereella. Seuravalmennuksen seurat sopivat yhteisesti muista valmennuspäivämääristä ensimmäisessä tapaamisessa. Seurakehittämisvalmennusta esitellään Ratsastajainliiton syyskuussa 2012 järjestettävällä seura- ja talliristeilyllä.
Miten mukaan?
Kiinnostuneet seurat voivat lähettää vapaamuotoisen hakemuksen SRL:n Nina Kaipiolle (nina.kaipio@ratsastus.fi) 1.4.2012 mennessä. Hakemuksessa toivotaan perusteluita siihen, miksi seura haluaa mukaan valmennukseen ja mitä kehitystoiveita seuralla on tulevaisuuden suhteen. Hakemuksen mukana pyydetään lähettämään seuran viimeisin toiminta- ja taloussuunnitelma sekä toimintakertomus. Seurat valitaan monipuolisesti seuran koon, toiminnan ja aluejakauman perusteella. Seurakehittäjillä on vaitiolovelvollisuus.
Lisätietoja: SRL/Nina Kaipio, nina.kaipio@ratsastus.fi, puh. 040 197 4572
Kaikenlaiset seurat ovat tervetulleita mukaan!
