SRL

Kerro kaverille:


Jaana Kivimäki – Bellilene, EM Goteborg 2017, kuva SRL Hanna Heinonen

Jaana Kivimäki

Jaana Kivimäki, s. 1974, asuu Kouvolassa, Valkealassa. Hän on kahden lapsen äiti. Aloitti ratsastuksen kuusivuotiaana. Kilpaili ennen loukkaantumistaan menestyksellä este- ja kenttäratsastuksessa kansallisella tasolla asti ja kouluratsastuksessa aluetasolla.

Loukkaantui vuonna 2004 hevoskuljetusauton lastaussillan romahdettua päälle, jonka seurauksena oli alaraajojen halvaantuminen. Nousi pian uudelleen ratsaille ja vaihtoi kilpalajin vammaisratsastukseen. Kivimäki kilpailee vuonna 2017 voimaan astuneen uuden luokitusjaon (I-V) mukaan ryhmässä II, jossa mennään käyntiä ja ravia.

Kivimäki ratsasti Lontoon paralympialaisissa 2012 seitsemänneksi vapaaohjelmassa ruunalla Grivis. Henkilökohtaisessa ohjelmassa ratsukko oli kymmenes. Ratsastajalla on myös EM-hopeaa ja PM-pronssia. Vuonna 2013 hän edusti Suomea Tanskan Herningissä EM-kilpailuissa. PM-kilpailuissa Kristiansandissa, Norjassa Kivimäki kilpaili suomenhevosella Kuu-Akka. Ratsukko saavutti pronssia sekä henkilökohtaisessa ohjelmassa, vapaaohjelmassa että joukkuekilpailussa. Uusi hevonen Bellilene, "Bel", ostettiin joulukuussa 2014. Ratsukolla on voittoja ja sijoituksia kansainvälisellä tasolla, PM-kultaa 2016 sekä EM-edustus 2015. Kivimäki nimettiin Rion paralympiajoukkueeseen 2016, mutta estyi osallistumasta loukkaantumisen vuoksi.

Bellilene, "Bel", on vuonna 2006 syntynyt hollantilainen puoliverinen tamma, (i. Tenerife VDL e. Valerie), jonka omistaa Team Kivimäki ja sen on kasvattanut A. van Der Poel.

Arvokilpailumenestys
2017 EM Göteborg, Ruotsi: 4. vapaaohjelma, 4. henk.koht. ohjelma, Suomen joukkue 9., Bellilene
2016 PM-kilpailut Ypäjä, Suomi, PM-kultaa henkilökohtainen ohjelma ja vapaaohjelma
2015 EM-kilpailut Deauville, Ranska, joukkueohjelma Bellilene 7. (joukkue 13.)
2014 PM Kristiansand, Norja, pronssia henkilökohtainen kilpailu, Kuu-Akka
2014 PM Kristiansand, Norja, pronssia vapaaohjelma, Kuu-Akka
2014 PM Kristiansand, Norja, joukkuepronssia, Kuu-Akka
2013 EM Herning, Tanska, 10. Griviksellä joukkueohjelmassa, 11. henkilökohtaisessa ohjelmassa
2012 Lontoon paralympialaiset, 7. vapaaohjelma, Grivis
2012 Lontoon paralympialaiset, 10. henkilökohtainen ohjelma, Grivis
2011 EM Moorsele, 6. vapaaohjelma, Grivis
2011 EM Moorsele, 6. henkilökohtainen ohjelma, Grivis
2011 PM-pronssia vapaaohjelma, Mikkel
2011 PM-pronssia henkilökohtainen ohjelma, Mikkel
2011 PM-joukkuepronssia, Mikkel
2010 PM-joukkuepronssia , Mikkel
2009 EM Kristiansand, hopeaa vapaaohjelm

Esittely ja kansainväliset tulokset FEIn sivuilla: www.fei.org/bios/Person/10046626/KIVIM_KI_Jaana
Ratsastajan Facebook-sivut: LINKKI