SRL

Kerro kaverille:

Vikellyskomitean kokous 17.1. Vantaalla

Läsnä: Karolina Mimmi Wickholm, Emma Pakkanen, Viivi Aaltovesi, Aime Nederström-Alanko, Anni Järvelä, Tytti Nikunen

Komitean tavoitteet vuonna 2018

Komitealla on takana hyvin vaativa vuosi PM/CVI-kisan takia. Tänä vuonna keskitytään hoitamaan perusasiat kunnolla ja vahvistamaan komitean roolia asiantuntijaelimenä.

SRL:n vuoden teema on Reilu peli. Päätetään, että Anni ja Aime tuovat teemaa esiin aluevalmennusleirillä. Lisäksi on tarpeen miettiä, miten teemaa voitaisiin tuoda esiin kilpailuissa ja muuten.

Komitea on saanut palautetta siitä, että suurempi avoimuus olisi toiminnassa olennaista. Se on tärkeä tavoite vuodelle 2018.

Päätetään, että komitean seuraava kokouspäivä ilmoitetaan ajoissa ja muistutetaan ihmisiä siitä, että kaikki ovat tervetulleita seuraamaan kokousta.

Komitean työnjako vuonna 2018

Laura vastaa koulutuksesta. Hänen vastuullaan on koulutusjärjestelmän kehittäminen, eli esimerkiksi sen miettiminen, miten vikellysohjaajia voitaisiin jatkokouluttaa. Lauran tulee pysytellä kärryillä siitä, että toimihenkilöille (tuomareille, ohjaajille ja juoksuttajille) järjestetään koulutusta tarpeeksi usein, jotta lisenssit pystytään pitämään voimassa. Ihmisten, jotka ovat kiinnostuneita koulutusten järjestämisestä tai niihin osallistumisesta, kannattaa ottaa yhteyttä Lauraan.

Aime ja Anni vastaavat maajoukkueen käytännön järjestelyistä, kuten aikataulujen tekemisestä ja tilavararauksista.

Aime ja Anni vastaavat myös aluevalmennuksesta. Aluevalmennuksessa (ts. maajoukkueen B-rengas ja B-kehitysrengas) rinkiin kuuluvien tallien tulee kuitenkin itse olla yhteydessä Aimeen ja Anniin ja hoitaa omalla tallilla järjestettävän valmennuksen käytännön järjestelyt.

Aime vastaa toimihenkilölistoista, eli kertoo pyydettäessä SRL:lle, keiden lisenssiä voidaan pitää voimassa. Aime vastaa myös kilpailuluvista, eli esimerkiksi kilpailulupaohjeen päivittämisestä. Lupaohjeesta käy ilmi, minkä luvan kukakin tarvitsee ja lupa ostetaan omasta seurasta, eli tavalliseen lupaprosessiin Aimea ei tarvita.

Anni vastaa esiintyjien koordinoimisesta messuille ja näytöksiin.

Emma vastaa vikellysvarustepakettien vuokraamisesta. Emma on myös suomalaisten kv-kisaajien koordinaattori, jolle ulkomailla kisaavien tulee ilmoittaa kisat, joihin ovat menossa. Emma välittää sitten kyseisten kisojen kutsut liittoon. Kv-kisaajat, joilla on epäselvyyttä kv-kisaamisen käytännön asioissa ja lainahevosten hankinnassa, voivat kääntyä Emman puoleen. Emma ei kuitenkaan ole vastuussa matkojen järjestämisestä, oppaana toimimisesta kohteessa tai siitä, että suomalaisille löytyy aina lainahevonen. Emma on myös kilpailujärjestäjien tukihenkilö, joka ohjeistaa tarvittaessa uusia ja miksei vanhempiakin kisajärjestäjiä kilpailujen järjestämiseen liittyvissä asioissa.

Mimmi ja Tytti vastaavat säännöistä siten, että Mimmi istuu sääntövaliokunnassa ja esittää sääntömuutokset liittoon, ja Tytti päivittää Vikellyksen ohjeita.

Mimmi on Huippu-urheilun johtoryhmässä (HUJO) asiantuntijana. Mimmi pitää yhteyttä ulkomaisiin valmentajiin ja muihin ulkomaisiin vikellysosaajiin, joita maajoukkue haluaa toiminnassaan hyödyntää.

Tytti on varapuheenjohtaja.

Tytti ja Viivi vastaavat viestinnästä siten, että Tytti päivittää vikellys.com -sivustoa ja Viivi SRL:n vikellyksen lajisivua. Kumpikin päivittää Vikellyskomitea tiedottaa -sivua Facebookissa.

Viivi on puheenjohtaja ja sihteeri ja tekee talouskatsauksen komitean kokouksiin. Viivi istuu Kansallisen urheilun johtoryhmässä (KUJO).

Tapahtumakalenteri

Viimeisin komitean järjestämä tapahtuma on ollut lajiseminaari SRL:n Urheilufoorumissa. Siellä oli pienehkö, mutta kiitettävän aktiivinen osanotto.

Tulevien tapahtumien kalenteriin lisätään kansalliset kilpailut Mäenpään kartanossa Pieksämäellä 14.-15.7. Emma on yhteydessä kilpailujärjestäjään auttaakseen.

Tapahtumakalenteri nyt:

- Maajoukkueleiri, Voikoski 26.-28.1.

- Aluevalmennus Piironen B-kehitysrengas 3.2.

- Juoksutuskoulutus, AG-talli Sipoo, 31.3. (Pääsiäinen)​(mahdollisesti B-kehitysrenkaan valmennus)

- Aluevalmennus B-renkaalle, AG-talli Sipoo, 7.-8.4.
(Huom. valmennus on B-renkaalle, ei B-kehitysrenkaalle, kuten aiemmassa pöytäkirjassa virheellisesti luki, korjaus päivitetty 25.1. klo 13.14)

- Kisat, Tavela Kangasala, 21.4.

- Maajoukkueleiri huhti-toukokuu, päivämäärä päätetään ​FEI-kalenterin perusteella, paikka epäselvä

- CVI-kisat, Flyinge Ruotsi, 22.-24.6. (juhannus)

- Kisat, Mäenpään kartano Pieksämäki, 14.-15.7.

- ESEE 2018 -koulutus, Hämeenlinna, heinäkuu

- EM-kisa, Kaposvar Unkari, 1.-5.8.

- SM-kisa, Niihama Tampere, 18.-19.8.

- Kisat, Grann-talli Karjaa 1.-2.9.

- PM-kisa, Laholm Ruotsi, 7.-9.9.

- Valmentajatapaaminen / ohjaajien lisenssikoulutus, integroidaan johonkin muuhun tapahtumaan

Maajoukkue (A-renkaat)

Seuraavan maajoukkueleirin valmentajat ovat Pauline Riedl ja Thomas. Sitä seuraavan maajoukkueleirin valmentajat eivät ole vielä selvillä, mutta Mimmi pyrkii saamaan ne selville mahdollisimman pian, jotta Aime ja Anni pääsevät aikataulutustyöhön.

Maajoukkueleiripaikan löytämisessä on vuosien ajan ollut ongelmia. Välillä tilanne on ollut parempi, mutta pääsääntöisesti vikellys ei lupauksista huolimatta ole saanut juurikaan tilaa Ypäjällä. Siksi leirejä on järjestetty Voikoskella, joka on muuten hyvä paikka, mutta siellä on hyvin rajalliset majoitustilat ihmisille ja erityisesti hevosille.

Komitea pohtii, josko Voikosken kanssa pitäisi pyrkiä tekemään yhteistyötä, jolloin yhä enemmän leirejä olisi siellä ja voitaisiin saada edullisemmat hinnat. Tätä ennen täytyisi tarkistaa, olisiko moinen liiton intressien vastaista.

Koska Ypäjälle pääseminen on vuosien ajan ollut vaikeaa ja maajoukkuevastaavat suhtautuvat epäilevästi siihen, onnistuisiko pääsy seuraavallekaan vuodelle (vaikka Eero Simojoki on kehottanut Urheilufoorumissa ottamaan yhteyttä kesäkuussa).

Päätetään lähettää liittoon laajalla vastaanottajalistalla kysymys siitä, onko asialle mitään tehtävissä (Aime, Anni, Viivi). Vastauksen perusteella pystytään päättämään, yritetäänkö selvittää yhteistyötä Voikosken kanssa.

Toive on, että tulevaisuudessa leirien järjestelyissä voitaisiin lähteä siitä, milloin halutuille valmentajille sopii, eikä siitä, milloin satutaan pääsemään johonkin leiripaikkaan. Nykyinen päivämäärälähtöinen systeemi (joka johtuu paljolti Ypäjän politiikasta) tarkoittaa sitä, että maajoukkuejohto ei useinkaan pysty valitsemaan juuri sellaisen painotuksen omaavaa valmentajaa, jota maajoukkueelle kulloinkin tarvittaisiin, vaan joutuu valitsemaan valmentajat sen perusteella, kuka pääsee tiettynä ajankohtana. Tästä huolimatta leireille on onneksi saatu huippuvalmentajia.

Uuden työnjaonmyötä maajoukkueen vastuuihmisillä on kullakin oma vastuualueensa, mutta kukaan ei ole enemmän maajoukkueen johtaja kuin toiset. Suurin osa maajoukkueesta vastaavista olisikin jäävejä siihen hommaan. Niinpä todetaan, että maajoukkue tarvitsee ulkopuolisen (luultavasti ulkomaisen) valmentajan, joka palkataan esimerkiksi kahdeksi kaudeksi maajoukkueen vastuuvalmentajaksi. Gero Meyerin valmentajakaudelta tiedetään, että vaikka eri valmentajien saaminen leireille on tärkeää ja siitä halutaan pitää kiinni, yhden vastuuvalmentajan systeemissä on merkittäviä etuja. Geron kaudella esimerkiksi maajoukkueen joukkuehenki toimi hyvin.

Maajoukkuejohdolla ei ole vielä ehdottaa täydellistä vastuuvalmentajaehdokasta. Päätetään, että maajoukkuejohto ja mieluusti muutkin komitean jäsenet esittävät seuraavassa kokouksessa ratkaisuja ja ehdokkaita tehtävään. Myös komitean ulkopuolelta voi lähettää ratkaisuehdotuksia Annille, Aimelle ja Mimmille.

Geron kaudella hyvää oli se, että Gero pystyi olemaan läsnä joissakin ulkomaankisoissa. Ulkomaisen valmentajan kisaläsnäolo on kuitenkin pääsääntöisesti erittäin kallista. Kun sopiva vastuuvalmentajaehdokas löytyy, Anni ja Aime kartoittavat maajoukkueelta, ovatko maajoukkuelaiset valmiita maksamaan kisavalmennuksesta.

Maajoukkuevalmennuksissa tulee korostaa maajoukkuelaisille sitä, että heidän täytyy pitää itsenäisesti huoli kisakalenterinsa suunnittelusta ja toteutuksesta, kuten ulkomaanmatkojen varaamisesta ja lainahevosasioiden selvittämisestä ajoissa. Kv-kisaamiseen on tarjolla neuvoja mm. Emman kautta, mutta niitä tulee kysyä hyvissä ajoin ennen reissuun lähtöä, jolloin asioiden järjestely on helpompaa. Mikäli maajoukkuelaiset toivovat enemmän ryhmämatkan tyyppistä matkustamista kv-kisoihin, voivat halukkaat joukkuelaisten vanhemmat ilmoittautua hoitamaan yhteisiä matkajärjestelyjä ja tiedottaa, haluavatko siitä jonkinlaisen korvauksen.

Aluevalmennus (B-renkaat)

Urheilufoorumissa saatiin Frediltä lupaus, että esimerkiksi Siilinjärvellä voidaan järjestää aluevalmennus siten, että B-renkaan ja B-kehitysrenkaan vikeltäjät yhdistetään ja lisäksi pyydetään valmennusrenkaiden ulkopuolisia vikeltäjiä, jotta saadaan kasaanvalmennuksen järjestämiseen tarvittavat 10 vikeltäjää.

Aluevalmennuspaikkakuntien tulee itse olla yhteydessä aluevalmentajiin (Anni, Aime, Palua Grönroos) ja pyytää heitä paikan päälle. Anni lupaa muistuttaa Siilinjärven vastuuhenkilöä, koska asia jäi lajiseminaarin jälkeen silleen.

Talent

Talentista on satanut kiitollista palautetta. Talentin vetäjät toivovat, että projekti voisi saada rahallista tukea, mitä se ei nyt saa. Talent-valmennus on toistaiseksi onnistuttu järjestämään kohtuuhintaan, mutta monista asioista on jouduttu tinkimään.

Selvityksen jälkeen todetaan, että Talentille pitäisi olla komitean vuoden 2018 budjetissa varattu 1500 euroa, tai ainakin näin komitea on toukokuussa esittänyt lajien koordinointikokoukseen. Summa varmistetaan liitosta ja sen käytöstä sovitaan Talentin vetäjien kanssa.

Koulutus

Komitea suosittelee, että sekaannusten välttämiseksi nimikettä vikellysohjaaja ei käytettäisi sellaisten koulutusten yhteydessä, joista ei saa vikellysohjaajan toimihenkilöoikeutta. Jos koulutetaan alaikäisiä valmennukseen liittyen, hyvä nimike voi olla esimerkiksi apuohjaaja.

Komitean korviin kantautuu säännöllisesti kyselyitä ohjaaja- ja juoksuttajakoulutuksista. Päätetään kysyä Facebookissa ihmisten halukkuutta osallistua vikellysohjaajakurssille ja järjestää sellainen.

Kun koulutuksia järjestetään, tulee muistuttaa ihmisiä siitä, että toimihenkilöoikeuksia kannattaa hakea heti kun niihin oikeuttava kurssi on käyty. Jos kurssin ja lisenssin hakemisen välissä on vuosia, ei lisenssiä välttämättä voida myöntää.

Joitakin lisenssejä on vanhenemassa tänä vuonna. Aime laittaa liittoon viestiä niiden jatkamisesta.

Tänä vuonna täytyy järjestää valmentajatapaaminen. Parasta olisi, että se olisi jonkun muun tapahtuman yhteydessä, jotta kaukaa tulevien ei tarvitsisi tehdä monta reissua. Toisaalta tämä muu tapahtuma ei voi olla sellainen, johon saapuminen maksaa kovasti (esimerkiksi maajoukkueleiri Voikoskella ei tästä syystä sovellu). Laura koulutusvastaavana voisi pohtia, missä ja milloin tapaaminen olisi hyvä järjestää. Kun paikka ja aika ovat suurin piirtein selvillä, kysytään valmentajilta, mistä aihepiireistä he haluaisivat tapaamisessa kuulla ja keskustella. Valmentajatapaamisen tarkoitus on toimia lisenssikoulutuksena ja valmentajien tapana lisäkouluttaa itseään ja tavata toisia valmentajia.

Petra ”Pea” Skog on pitkään vastannut kilpailujen tulospalvelusta komiteassa ja on luvannut auttaa tulospalvelun kanssa jatkossakin. Koska tulospalvelu on vaikeahko osa-alue vikellyskisojen järjestämisessä ja oikein kellään muulla kuin Pealla ei ole siitä asiantuntemusta Suomessa, päätetään, että pyritään järjestämään jo ennen kisakautta jonkinlainen koulutustilaisuus, johon Pea pyydetään opettamaan tulospalvelun käyttöä kisajärjestäjille ja niille vapaaehtoisille, jotka kisoissa toimivat kisoissa tulospalvelussa. Laura koulutusvastaavana voisi olla yhteydessä Peaan asian tiimoilta. SM-kisat järjestävältä TRS:ltä esimerkiksi voisi kysyä, saisiko koulutuksen pitää heillä. Komitea tukee tarvittaessa tapahtumaa budjetistaan niin, että koulutus saadaan toteutettua mahdollisimman edullisena.

Säännöt

Säännöissä on huomattu pieni numerovirhe kilpailujen tasoihin liittyen. Mimmi lähettää Mintulle liittoon korjauksen.

Mimmi selvittää, voisivatko alle 12-vuotiaatkin osallistua vikellyksen SM-kisoissa lasten mestaruusluokkaan vastoin yleisiä sääntöjä.

Arvokisaedustajien valintaperusteet 2018

MM-kisat ovat Yhdysvalloissa ja niihin on korkea karsintaraja. Komitea ehdottaa mielellään edustajaa kisoihin, jos sellainen löytyy, mutta hänelle ei pystytä tarjoamaan rahallista tukea.

EM-kisat koskevat junioreja, joissa meillä on useita potentiaalisia lähtijöitä. Jos lähtijöitä on enemmän kuin voidaan lähettää, komitea ehdottaa Suomen edustajia niin, että ensisijaisena valintakriteerinä ovat vuoden 2018 kilpailutulokset.

PM-kisoissa senioreiden pisteraja on 6,0; junioreiden 5,8 ja lasten 5,5. Kaikki pisterajat katsotaan loppupisteistä A-tasolla, paitsi lapsilla riittää, jos karsintarajan saavuttaa B-tasolla, koska lasten PM-luokka käytäneen tänä vuonna CVI1*-tasoa vastaavana.

Suomella PM-pisterajat ovat korkeammat kuin joillakin muilla mailla. Komitea perustelee rajoja seuraavasti: Pyrkimys on, että Suomesta ei ainoastaan lähdetä kisoihin vaan niissä myös menestytään. Seniorien täytyy suorittaa PM-kisoissa tekninen ohjelma, joten korkea pisteraja on perusteltu, vaikkei Suomessa välttämättä ole paljoa yli 6,0:n A-tasolla pääseviä senioreita. Junioreissa ja lapsissa puolestaan oletetaan olevan runsaasti yli pisteiden 5,8 ja 5,5 pääseviä. Karsintaraja halutaan pitää sitä matalampana, mitä nuoremmista on kyse ja samalla säilyttää senioreiden PM-karsintaraja senioreiden EM-karsintarajaa alempana (jälkimmäinen on FEIn määrittelemä).

CVI-kisoissa toimitaan FEIn vaatimusten mukaan, paitsiCVI1*-luokissa kisatakseen täytyy olla saanut lopputulokseksi A-tasolta 5,0 tai B-tasolta 5,5 ja päästä itse selkään.

Viivi toimittaa nämä kriteerit Akille. Kun kriteereistä tiedotetaan, tulee niihin liittää linkki FEIn karsintarajoihin.

ESEE-kurssi

Susanna Marttila on luvannut järjestää kurssin heinäkuun paikkeilla Hämeenlinnassa. FEI-tukea (arviolta 4500 euroa) ei vielä ole tullut liittoon, mutta ei ole syytä epäillä etteikö se tulisi ennen kurssiajankohtaa. Viivi informoi Susannaa siitä, että hän voi ottaa yhteyttä ESEE-valmentajiin, jotka ovat samat kuin viime vuonna, ja sopia ajankohdasta.

Viestintä

Vikellyskomitealta on toistuvasti toivottu avoimuutta, ja moniin epäkohtiin pystytään puuttumaan paremmalla tiedotuksella. Viestintää hoitaa nyt komiteassa kaksi henkilöä.

Päätetään, että nyt kun Facebookin Vikellyskomitea tiedottaa -sivu on käytössä, komitean sähköpostilistasta luovutaan työläänä. Vikellyskomitea tiedottaa -sivun julkaisut tulee jakaa Vikellysfoorumilla, koska siellä ne tavoittavat yleisön varmemmin. Tiedotussivun asetukset pitää säätää niin, että sitä voi katsella silloinkin, kun ei ole kirjautuneena Facebookiin.

Viivi pyytää Minttua päivittämään uuden kokoonpanon ja vastuualueet liiton sivuille.

Kilpailut ja muut tapahtumat

Aime selvittää voisiko Horse Fair –messuille saada kisat alkuvuoteen 2019. Messuilla on hyvin rajatusti tilaa, joten kisan osallistumisoikeus täytyisi rajata. Messukisat olisivat kuitenkin hieno paikka vikellykselle näkyvyyden kannalta. Jos kisat saadaan, niihin etsitään järjestäjää ensisijaisesti komitean ulkopuolelta, mutta tarvittaessa komitea hoitaa järjestelyt.

Anni on yhteydessä Karjaalle ja selvittää, tuleeko siitä ongelmia, että SM-kisat, PM-kisat ja Karjaan kisat ovat niin lähellä toisiaan.

Anni, Aime ja Lilli Merinen on kutsuttu keskustelemaan vikellysnäytösten ja ständien pitämisestä Lumiraveissa Lempäälän Ideaparkissa. Kun Aimella ja Annilla on parempi käsitys asiasta, he kyselevät Lempäälää lähimpänä olevien Tampereen/Kangasalan vikeltäjien halukkuutta hommaan.

Ranking

Kukaan ei ole erityisen halukas ottamaan kontolleen rankingin ylläpitoa, sillä se tiedetään työlääksi. Työläyttä päätetään vähentää ja starttimäärän kasvuun reagoida sillä, että jatkossa vikeltäjät ja juoksuttajat velvoitetaan itse lähettämään pisteensä ja hevosten pisteet osoitteeseen vikellys@gmail.com, josta ne kootaan viimeistään kauden lopussa ranking-taulukoiksi.

Seuraava kokous

Seuraava kokouspäivä on keskiviikko 21.3., aloitusaika todennäköisesti 17.30 ja paikka todennäköisesti Väentupa Helsingin Pasilassa Valo-talossa.