SRL

Kerro kaverille:

Sanna Siltakorpi ja Lucky Accord MM-kisoissa Kentuckyssa, kuva Julia Rau.

Sanna Siltakorpi

Sanna Siltakorpi, s. 1987. Kotipaikka Niinisalo. Kilpaillut kansainvälisellä tasolla menestyksellä poni-ikäisestä asti. Suorittanut Ypäjällä hevosen ammattivalmentajan tutkinnon ja opiskellut myös remonttiratsastajaksi ja hevosenhoitajaksi. Pitää omaa tallia Niinisalossa työskennellen ratsuttajana ja valmentajana. Kenttäratsastuksen maajoukkueessa vuodesta 1999, nuorten luokista avoimiin luokkiin kaudella 2009.

Sijoittui Lucky Accordilla kolmen tähden tason kilpailussa kaudella 2008. Kaudella 2009 mm. 20. sija EM-kisoissa Fontainebleussa, Ranskassa sekä 3. sija kolmen tähden kisoissa Malmössa, Ruotsissa. Kaudella 2010 13. sija maailmancupin osakilpailussa Marbachissa, Saksassa toukokuussa. Tällä kaudella osittain kisatauolla hevosen sairastumisen vuoksi, tuloksia mm. EM-kvaali Stregomin pitkässä kolmen tähden kisassa kesäkuun lopussa Puolassa sekä Lapinlahden kolmen tähden kisojen voitto heinäkuun lopussa.

Sanna Siltakorpi ja Lucky Accord MM-maastoradalla Kentuckyssa, kuva Julia Rau.

Tärkeimpiä tuloksia

Sijoituksia kaudelta 2011
1. sija CIC3* Lapinlahti (31.7.)

MM-kilpailut, Kentucky 2010
Kouluratsastuksessa 64% ja 51. tila, hylättiin maastoradalla väärän tien ratsastuksesta

Sijoituksia kaudelta 2010
13. sija CICW3* Marbach, Saksa hevosella Lucky Accord

Sijoituksia kaudelta 2009:
20. sija EM-kilpailut, Fontainebleu, Ranska hevosella Lucky Accord
3. sija CIC*** Malmö, Ruotsi hevosella Lucky Accord
5. sija CIC** Wahlsdorf-Liepe, Saksa hevosella Lucky Accord

Lukuisia kansainvälisiä sijoituksia viime kaudelta
2008 CIC3* Cameri , Italia hevosella Lucky Accord 19. sija
2008 CCI** Feldbach, Itävalta hevosella Lucky Accord 1. sija
2008 CIC1* Kreuth, Saksa hevosella Lucky Accord 15. sija
2008 CNC** Ypäjä, Mannerheimin kenttäkilpailu, hevosella Lucky Accord 1. sija

EM-edustukset
2009 senioreiden EM-kilpailut, Fontainebleu, Ranska, hevosella Lucky Accord 20. sija
2008 nuorten EM, Saksa Kreuth hevosella Lucky Accord 18. henk.koht. sija
2007 nuorten EM, Blair Castle, Iso-Britannia, hevosella Baro henk.koht 34. sija., joukkue 7.
- Kilpaillut EM-tasolla myös vuosina 2005 (juniorit) ja 2002 (ponit),

Nuorten Suomen mestaruudet
2008 Kerava hevosella Lucky Accord 1. sija
2007 Kerava hevosella Lucky Accord 2. sija
2006 Kiuruvesi hevosella Lucky Accord 3. sija

Junioreiden Suomen mestaruudet
2005 junioreissa hevosella Elvira Madigan II

Vuosina 2000 2003 poneilla Beshmet, Ramzez ja Golden Heart kolmesti kultaa ja kerran pronssia.

Nuorten PM-kilpailut
- Nuorissa joukkuekultaa kerran, kolme hopeaa.
- Poneilla kaksi hopeaa ja yksi pronssi.

Lucky Accord
Ruotsissa syntynyt puoliverinen ruuna, s. 1999. Isä Acacio, emä Lucky Elektra, emänisä Electro. Tummanruunikko. Omistaa Sanna ja Jenni Siltakorpi, kasvattanut Hans Åke Mansson.

Siltakorven kotisivut: http://www.sannasiltakorpi.net

Maija Yli-Huhtala

Maija Yli-Huhtala, s. 1981. Kotipaikka Huittinen. Ammatiltaan kirjanpitäjä. Valmentaa kenttäratsastuksessa sekä kouluttaa nuoria hevosia. Kaksi Suomen mestaruutta, PM- hopeaa 2009, 2008 ja pronssia 2007, nuorten PM-kultaa 2002. Voitti vuonna 2001 nuorten EM-kisoissa joukkuepronssia ja oli henkilökohtaisesti viides. Nousi kolmen tähden tasolle Twins Unitedilla vuonna 2008, sijoittui 2009 Saksassa Wahlsdorf-Liepessä kuudenneksi ja 2010 Italiasaa Camerissa toiseksi. Kaksi Suomen mestaruutta.

Kaudella 2011 kilpaillut tasaisella tulostasolla kolmen tähden kilpailuissa. EM-kvaali Stregomin pitkässä kolmen tähden kilpailussa kesäkuun lopussa, toinen sija Lapinlahden kolmen tähden kilpailussa heinäkuun lopussa.


Maija ja Twins United maastoesteillä Keravan SM-kisoissa 2008, kuva Marcus Westermark.

Tärkeimpiä tuloksia

Sijoituksia kaudelta 2011
2. sija CIC3* Lapinlahti (31.7.)

Sijoituksia kaudelta 2010:
2. sija CIC3* Cameri, , hevosella Twins United
14. sija CICW3* Marbach, Saksa, hevosella Twins United

Sijoituksia kaudelta 2009:
6. sija CIC** Wahlsdorf-Liepe, Saksa hevosella Twins United

Suomen mestaruudet
2008 Kerava, hevosella Twins United 1. sija
2006 Kiuruvesi , hevosella Twins United 1. sija
2002 Ruovesi, hevosella Gabriella 2. sija
1999 Niinisalo, juniori SM, hevosella Gabriella 2. sija

EM-edustukset
2001 Waregem, Saksa. Nuorten EM, joukkuepronssia, henk.koht. 5. sija

PM-kilpailut
2009, CIC** Bollnäs, Ruotsi hevosella Twins United 2. sija
2008, CIC** Starum, Norja hevosella Twins United 2. sija
2007 CIC** Aalborg, Tanska hevosella Twins United PM-kilpailussa 3. sija ja joukkuehopea, kv. tasolla 5. sija
2002 CIC* Ruotsi, Duseborg. Nuorten PM, hevosella Gabriella 1. sija

Kansainvälisiä sijoituksia
2008 CIC** Saksa, hevosella Twins United 15. sija
2008 CIC** Puola, hevosella Twins United 5. sija
2008 CNC** Ypäjä, Mannerheimin kenttäkilpailu, hevosella Twins United 2. sija
2007 CCI**Rodderberg, Saksa hevosella Twins United 1. sija
2007 CCI** Kamp-Lintfort, Saksa hevosella Twins United 1. sija
2007 CIC** Sahrendorf, Saksa hevosella Twins United 19. sija
2006 CIC* Aalborg, Tanska hevosella Twins United 7. sija
2006CCI* Falkenberg, Ruotsi hevosella Twins United 7. sija
2006 CCI* Kurtna, Eesti hevosella Twins United 1. sija
2002 CCI** Hollanti, Breda hevosella Gabriella 7. sija
2003 CIC** Linköping, Ruotsi hevosella Gabriella 7. sija

Hevonen Twins United
SWB eli ruotsalainen puoliverihevonen, ruuna, s. 2000. Isä Leuthen I, emä Undulette, emän isä Underworld xx. Ruunikko. Omistaa Myh Horses Oy, kasvattaja Ebba von Essen.