Katja Karjalainen ja Callan-ratsu lupaavassa
kisakunnossa ennen ensimmäistä paralympiastarttia

Katja Karjalainen, avustaja Tanja Takkula ja valmentaja Artsi
Heino. Kuva Maria Laakso.
Katja Karjalainen viimeistelee parhaillaan kisavalmistelujaan
hevosella Callan Pekingin paralympialaisissa, jotka kilpaillaan
ratsastuksen osalta Hongkongissa. Ratsukon ensimmäinen startti
1b-luokassa, jossa ratsastetaan kouluratsastusohjelma käynnissä ja
ravissa, on huomenna tiistaina klo 20.50 Hongkongin aikaa eli 15.50
Suomen aikaa. Lähtövuoro on hieman haastavasti luokan
ensimmäinen.
Perjantaina ratsastettu lämmittelykilpailu sujui lupaavasti
Karjalaisen ollessa jaetulla ensimmäisellä sijalla tulosprosentilla
64,588 mahdollisista maksimipisteistä belgialaisen Joseph Lorquet'n
kanssa, joka ratsasti hevosella Junior Dupre. Mukana kilpailussa
oli viisi ratsukkoa joukkuekilpailun ulkopuolelta, joukossa mm.
ennakkosuosikkeihin lukeutuva britti Ricky Balshaw hevosella
Deacons Giorgi jääden Karjalaiselle reilusti kakkoseksi.
Joukkuekilpailussa kaksi ryhmän 1b ratsukkoa otti erittäin kovat
pisteet, britti Lee Person ja Gentlemen ylivoimaiset 73.294 % ja
Norjan Jens Dokkan ja Lacour 69.765 %.

Callan eli Pörri vet checkissä, ohjissa hoitaja Petri Lopakka.
Kuva Maria Laakso.
- Tähänastisten tulosten perusteella voisi arvella, että Katjalla
on onnistuessaan mahdollisuudet henkilökohtaisessa kilpailussa jopa
pronssille, sanoo valmentaja Arto-Pekka Heino.
Holsteinilainen, 12-vuotias ruuna Callan saapui kisapaikalle
Hongkongiin elokuun lopussa ja on nyt totuttautunut kuumaan
ilma-alaan sekä suureen kisa-areenaan.
- Aloitimme kevyesti ensimmäiset viisi päivää, sen jälkeen
rasitusta on hieman lisätty. Nyt loppua kohti olemme taas vähän
säästelleet hevosta, jotta se olisi kilpailuissa aktiivinen, eloisa
ja iloinen. Sillä on nyt käyty aamuisin lähinnä kävelemässä selästä
käsin laukkaradan keskellä olevalla viheriöllä. Yllättävän hyvin se
sopeutunut kuumiin olosuhteisiin ja viilennysoperaatioihin, Heino
kertoo.

Pörri käyttäytyy kuin maailmanmies, ohjissa hoitaja Petri
Lopakka. Kuva Maria Laakso.
Huomiselle kisapäivälle on luvattu puolipilvistä, lämpöä mittariin
on luvassa yli kolmenkymmenen asteen. Iltakuuden jälkeen lämpöä on
miellyttävämmät parikymmentä astetta. Torstain loppukilpailussa,
kürfinaalissa, puolet ratsukoista kilpailee aamuauringon
polttavassa paahteessa ja loput illalla. Huomisen kilpailun 15
ratsukosta parempi puolikas pääsee iltaryhmään.
- Vähimmäistavoite meillä on päästä kuumaan ryhmään, joka
ratsastaa kürin illalla. Olemme optimistisilla mielin, hevonen on
vertailukelpoinen muiden kanssa, Heino sanoo.
Mukana kisapaikalla on myös hevosenhoitaja ja apuratsuttaja
Petri Lopakka sekä Karjalaisen henkilökohtainen avustaja Tanja
Takkula. Paralympialaisissa on myös suomalaisedustus tuomaristossa,
johon kuuluu kansainvälinen vammaisratsastustuomarimme Tarja
Huttunen.
Pekingin paralympialaiset 6.-17.9., Ratsastuksen aikataulu
TIISTAI 9.9.
Ratsastus, ryhmä 1b
Katja Karjalainen / Callan klo 17.00-24.00, pakollinen
ohjelma
TORSTAI 11.9.
Ratsastus, ryhmä 1b
Katja Karjalainen / Callan klo 7.30-11.00 ja 19.15-23.15,
vapaaohjelma eli kür
Ajat paikallista aikaa, ero Suomen aikaan -5 tuntia.
Aikataulut, starttilistat ja tulokset:
http://results.beijing2008.cn/WRMP/ENG/Schedule/EQ.shtml
Linkkejä:
Pekingin paralympialaiset 2008
http://en.paralympic.beijing2008.cn/index.shtml
Kansainvälinen paralympiakomitea
http://www.paralympic.org/release/Main_Sections_Menu/index.html
Hongkongin paralympiapaikka
https://www.equestrian2008.org/eng/front.aspx
http://www.hkjc.com/english/index.asp
Kansainvälisen Ratsastajainliiton paralympiasivut
http://www.fei.org/Events/Paralympic_Games/Pages/Links.aspx
Suomen paralympiakomitea ja kisasivut
http://www.paralympia.fi/
http://www.paralympialaiset.fi/