HUOM! Courtney King - Mythilus,
USA tuli kilpailussa alun perin kahdeksanneksi, mutta tulos
mitätöitiin Courtney Kingin hevosesta löytyneen lääkeaineen vuoksi.
Näin ollen Kyran sijoitus oli luokassa loppupelissä yhdeksäs, ei
kymmenes.
Kyra ja Max jatkavat olympiafinaaliin
Kyra Kyrklund ratsasti ruuna
Maxilla kymmenenneksi Pekingin olympialaisten Sha Tinin
ratsastuspaikalla Hongkongissa tuloksella 69,720 prosenttia
maksimipisteistä semifinaalissa, joka ratsastettiin ohjelmassa GP
special. Kyseessä oli toinen henkilökohtainen karsinta, jonka tulos
otetaan huomioon samanarvoisena tiistain finaalin tulosten kanssa
mitaleita ratkottaessa.
Kyra ja Max radalla lauantaina. Kuva Jan
Gyllensten.
Tulos on alle ratsukon parhaan tason. Max oli radalla tahdikas,
lennokas, rento ja kuuliainen ja teki mm. todella hienot
laukkapiruetit ja passaget, mutta harmillinen virhe siirryttäessä
lisättyyn raviin verotti pistetiliä ankarasti Maxin lähtiessäkin
laukkaan.
- Max oli tänään vähän
väsähtäneempi kuin GP:ssä, jouduin tyrkkäämään vähän sen takaosaa
ulos ja käytin sisäpohjetta liian paljon juuri siinä kohtaa, missä
GP:ssä siirrytään laukkaan. Sitten ajattelin heti, että jesus
christ, miksi mä noin tein, Kyrklund harmittelee.
Kuva Jan Gyllensten.
- Laukanvaihdoissa tuli myös yksi virhe jokaisessa askeleessa,
mutta sen mä laitan vähän hevosen nimiin, ensimmäinen virhe oli mun
ja toinen sen, hän jatkaa,
Olympiajohtoon ratsasti odotetusti Saksan Isabell Werth, 39,
hevosella Satchmo tuloksella 75.200 %. Ratsukko teki parhaan
tuloksen myös torstain GP:ssä. Toisena on Hollannin Anky van
Grunsven, 40, ja Salinero niukalla erolla prosentein 74,960.
Henkilökohtaisesta
kilpailusta odotetaan näiden kahden kouluareenoita kauan hallinneen
naisen kaksintaistelua. Kun ratsastajattaret ovat kohdanneet
toisensa kisa-areenoilla, Werth on usein ottanut voiton GP
specialissa saksalaisen tarkkana teknisenä taiturina, kun taas van
Grunsven on ollut taiteellisen GP vapaaohjelman mestari.
Isabell ja Satchmo. Kuva Jan Gyllensten.
Saksan kouluratsastuksen kuningattarella, Werthillä, 39, on
henkilökohtaisen kullan ohella kuusi muuta olympiamitalia.
Hollannin van Grunsvenillla, 40, on myös seitsemän olympiamitalia.
Hallitseva olympiavoittaja on saanut henkilökohtaista kultaa
kahdesti perättäin, Ateenassa kultaratsuna oli myös Salinero.
Satchmo meni
paniikkiin yllättäen kesken piruetin, siihen asti ratsukon suoritus
oli ollut yli 80 prosentin tasoa.
- Satchmo aloitti piruetin todella hyvin, minulla ei ollut
aavistustakaan että se tekisi noin, joten olin hyvin yllättynyt,
koska en tiedä mitään syytä tapahtuneelle. Se on vähän kuin nero ja
joskus hyvin pienet asiat häiritsevät sitä. Meidän täytyy myös
muistaa että nämä ovat eläimiä ja mitä tahansa voi tapahtua,
ratsastaja totesi.
Kuva Jan Gyllensten.
Tiistaina ratkaisevat GP-vapaaohjelmat
Henkilökohtaiset mitalit ratkaistaan yhteistuloksella GP
specialista ja tiistain GP vapaaohjelmasta. Molempien päivien
kokonaistulosprosentit lasketaan yhteen ja niistä otetaan
keskiarvo, joka määrää paremmuusjärjestyksen. Tasapisteissä
paremmuusjärjestyksen ratkaisevat vapaaohjelmassa saadut
taiteelliset pisteet.
Kyrklund ratsastaa Maxilla jazzahtavan Cabaret-musikaalin
säveliin tehdyn vapaaohjelmansa, joka on aikaisemmin saanut
erittäin hyvän vastaanoton sekä tuomareilta että yleisöltä.
Ohjelman on tuottanut ja sovittanut konserttikitaristi ja säveltäjä
Michael Conn yhdessä sinfoniaorkesterin kanssa. Michael Conn on
Maxin toisen omistajan, Yvette Connin, veli.
Vapaaohjelmassa ratsastetaan
kaikki GP-tason liikkeet, mutta vapaassa järjestyksessä ja valitun
musiikin tahtiin sovitettuina. Puolet pisteistä tulee teknisestä
osaamisesta ja puolet taiteellisesta vaikutelmasta. Taiteellisissa
pisteissä arvostellaan mm. koreografia sekä musiikki ja sen
tulkinta. Huomio kiinnitetään myös hevosen tahdikkaaseen
liikkumiseen sekä ratsastajan ja hevosen väliseen
sopusointuun.
Anky ja Salinero. Kuva Jan Gyllensten.
Pisteitä saa myös ohjelman teknisen vaikeusasteen nostamisesta.
Suomalaisella kotikatsomolla on harvinainen ilo nähdä Kyrklundin
tiistain ratsastus todennäköisesti suorana lähetyksenä
FST5-kanavalla, onko ohjelmassa joitakin teknisiä hienouksia, jotka
kannattaa pistää erityisesti merkille?
- Saa nähdä miltä Max tuntuu, tavallisesti teen mm.
laukkapiruetit yhdellä kädellä ratsastaen ja passaget
sulkutaivutuksessa. Kokonaisuus on kaikkein tärkein, ei joku tietty
osa, Kyrklund kertoo.
Kyrklund on ratsastanut kolme kertaa olympialaisissa viidennelle
sijalle. Tämän lisäksi hänellä on hallussaan MM-hopeaa sekä
maailmancupin finaalin voitto. Maxilla hän on ollut tänä ja viime
vuonna maailmancupin finaaleissa 3. ja 4. sijalla sekä GP:ssä että
GP vapaaohjelmassa.
Tulokset, kymmenen parasta
1) Isabell Werth - Satchmo, Saksa 75.200
2) Anky van Grunsven - Salinero, Hollanti 74.960
3) Heike Kemmer - Bonaparte, Saksa 72.960
4) Steffen Peters - Ravel, Usa 71.800
5) Alexandra Korelova - Balagur, Venäjä 71.400
6) Bernadette Pujals - Vincent, Meksiko 71.000
7) Hans Peter Minderhoud - Nadine, Hollanti 70.920
( Courtney King - Mythilus, Usa 70.800 )
8) Emma Hindle - Lancet, Iso-Britannia 70.440
9) Kyra Kyrklund - Max, Suomi 69.720
Täydet tulokset, lähtölistat ym:
http://results.beijing2008.cn/WRM/ENG/Schedule/EQ.shtml
Lähtöaikojen arvonnat:
18.8. klo 17.00 - 18.00 (GP vapaaohjelma)
- Ajat paikallista aikaa, joka 5 tuntia edellä Suomen ajasta.
Lähtöaika mm. SRL:n netin etusivulla ja lähtölista Pekingin
nettisivuilta, ks. yllä.
LINKKEJÄ
Suomen Ratsastajainliitto, olympiasivut
[SISÄINEN LINKKI: Pekingin olympialaiset -> http://www.ratsastus.fi/asp/system/empty.asp?P=1072&VID=default&SID=321728083548747&S=0&C=26207]
Kyra Kyrklundin kotisivut - kiinnostavaa kisakuultavaa
www.kyrak.com
Kansainvälinen ratsastajainliitto FEI olympiasivut:
http://www.fei.org/olympics/Pages/default.aspx
Pekingin olympialaiset, Hongkongin ratsastuskilpailujen omat
sivut
https://www.equestrian2008.org/eng/front.aspx
Pekingin olympialaisten kotisivut
http://en.beijing2008.cn/
Suomen Olympiakomitea
www.noc.fi
Kansainväliset olympiasivut
http://www.olympic.org/uk/index_uk.asp
Paikallissää Hongkongissa
http://olympic.weather.gov.hk/index.htm