Kyran olympiaratsu Max kuumeessa
Hongkongissa
Eläinlääkärit edelleen toiveikkaita
5.8.2008
Kouluratsastaja Kyra Kyrklundin olympiaratsulle, ruuna Maxille,
nousi maanantaina kuume Hongkongissa Sha Tinin ratsastuksen
olympiapaikalla. Kuume saatiin laskemaan kilpailun eläinlääkärien
ohjeistamalla lääkityksellä, mutta se nousi uudelleen tänään
tiistaina. Noin kymmenesosalla kisahevosista on todettu
kuumeoireita lentokuljetuksen jälkeen.
- Maxilla on lämpöä edelleen, mutta se ei ole noussut tänään
yhtä korkeaksi kuin eilen. Hevonen on ollut kuumeesta huolimatta
olemukseltaan pirteä ja syönyt hyvin. Maxista otetuista testeistä
ei ole löydetty syytä kuumeelle, joka on hevosen ainoa oire tällä
hetkellä, Suomen ratsastuksen joukkueenjohtaja Aki Ylänne
kertoo.
Seuraavat Maxin kannalta seuraavat päivät ovat ratkaisevia
olympialaisiin osallistumisen kannalta.
- Ainakin vielä eläinlääkärit ovat olleet toiveikkaita sen
suhteen, että Max toipuu ja pystyy kilpailemaan, Kyrklund
kertoo.
Ratsukon valmistautuminen kilpailuihin on kuitenkin kokenut
takaiskun kuumeen vuoksi.
- Eihän tämä tietenkään ole mikään ideaalitilanne. Meidän oli
tarkoitus aloittaa treeni tänne totuttamisen jälkeen. Nyt Maxin
pitää olla 48 tuntia kuumeeton, ennen kuin sillä voi alkaa
ratsastaa. Pitää mennä nyt päivä kerrallaan ja toivoa parasta,
Kyrklund toteaa.
- Max on erinomaisessa lihaskunnossa, mutta oikean vireyden
löytäminen ja virittäminen on nyt vaikeampaa, hän jatkaa.
Hevosten eläinlääkärintarkastus on sunnuntaina 10. päivä.
Kilpailu käynnistyy keskiviikkona 13. elokuuta Grand Prix
-ohjelmalla, mutta Kyrklund ja Max ovat lähtövuorossa vasta
torstaina 14. päivä, koska ratsukko on korkealla sijalla
rankinglistoilla.
Kyseessä on Kyrklundin kuudes olympiakilpailu. Hänet on valittu
Suomen olympiajoukkueeseen kahdeksan kertaa, mutta osallistuminen
on estynyt kahdesti hevosen loukkaantumisen ja sairastumisen
vuoksi.