Esteratsastaja Mikko Forstén
haastattelussa
Mikael "Mikko" Forstén haastattelussa
Lapsuus - nuoruus
Mikko vietti onnellisen lapsuuden Helsingissä Oulunkylän ja
Itä-Pakilan rajalla. Pikkupoikana hän oli enemmänkin villikko kuin
viilipytty.
- En kuulemma pysynyt hetkeäkään paikallani, koko ajan piti touhuta
jotain, positiivisessa mielessä. Näin minulle on ainakin
kerrottu.
Ratsastukseen nuorimies tutustui ensi kertaa kauniimman sukupuolen
houkuttelemana Ponihaassa.
- Tapasin lastenohjelmassa äitini
tuttavaperheen tyttären. Kun tämä tyttö ratsasti, niin minunkin
piti alkaa. Varmaan siinä oli ideana joku vaikutuksen tekeminen
tyttöön. Olin silloin varmaankin kuusi tai seitsemän, Mikko
hymyilee.
Kilparatsastajaksi
Ponihaassa Mikko ratsasti jonkin aikaa, mutta varsinainen
harrastus alkoi Tuomarinkylän ratsastuskoulussa 11-vuotiaana.
Paikkaa pitäneellä Aallon perheellä ja SM-tasolla kilpailleella
ratsastuksenopettaja Markku "Make" Nymanilla oli suuri merkitys
nuorelle ratsastajalle, sillä Tuomarinkylän kilpailutoiminta oli
aktiivista, nuoria rohkaistiin radoille ja heidän käyttöönsä
annettiin ratsastuskoulun hevosia.
Mikko kunniakierroksella Amsterdamissa, kuva Anna
Vähäkuopus.
- Olin ratsastanut vasta puoli vuotta, kun pääsin jo
osallistumaan ensimmäisiin seura- tai piirikisoihin. Kävimme
ylipäänsä paljon kilpailemassa ratsastuskoulun hevosilla
Ruskeasuolla ja muualla. Ensimmäinen merkittävä juttu minulle oli,
kun osallistuin 14-vuotiaana ratsastuskoulun hevosella Santahaminan
kansallisten kilpailujen avoimeen ja satuin voittamaan. Se oli
uskomaton aloitus, josta innostus lähti kasvamaan.
Mikko sai ensimmäisen oman hevosensa 15-vuotiaana. Niihin
aikoihin myös Helsingin Kilpatalli aloitti toimintansa.
- Kyra Kyrklund piti koulutunteja ja Tom Gordin estetunteja,
joten heti aluksi parasta mahdollista valmennusta, mitä Suomessa
oli silloin tarjolla.
Gordinilla oli tärkeä asema Mikon kehittymisessä
kilparatsastajaksi, hänen ohellaan nuorta ratsastajaa luotsasivat
kansainväliset valmentajat Jan-Olof Vannius ja Daan Nanning.
Mikko oli aktiivinen urheilija ja kilpaili ratsastuksen ohella
juniorina menestyksekkäästi SM-tasolla sekä jalkapallossa että
alppilajeissa, joissa hän loukkaantui 17-vuotiaana. Näihin aikoihin
Mikko teki päätöksen satsata juuri ratsastukseen.
- Syytä tähän olen pohtinut itsekin, en ole siitä aivan varma.
Loukkaantuminen vaikutti sikäli, että en vähään aikaan pystynyt
treenaamaan muita lajeja, satulassa istuminen onnistui helpommin.
Isolta osalta päätös johtui kuitenkin siitä, että muissa lajeissa
kehityksen kaari ja urheilijan aktiivinen aika on paljon lyhyempi
kuin ratsastuksessa, jossa uraa ja kehittymistä voi jatkaa
huomattavasti pidempään, Mikko sanoo.
Maailmalle
Matemaattisesti lahjakas nuorukainen aloitti opiskelun
Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa, mutta ratsastusurheilu vei
voiton ja Mikko suuntasi maailmalle 23-vuotiaana.
Yli vuoden kestänyt pesti legendaarisen esteratsastaja Paul
Schockemöhlen tallilla Saksassa oli tärkeä oppimiskausi nuorelle
kilparatsastajalle. Mikko jäi asumaan pysyvästi Saksaan ja
Hollantiin, mutta hän palasi useina kesinä Suomeen.

Mikko ja Charleen voitokkaina Laakson GP-finaalissa 2003, kuva
Ulla Lindgren-Fagerholm. Samalta vuodelta ratsukolla
SM-kulta.
Hän teki tiivistä yhteistyötä Anneke von Frenckell-Mikkolan kanssa
vuosina 1998-2003 ja kilpaili kesäkausilla useilla tämän hevosilla
menestyksekkäästi mm. SM-kisoissa ja GP-sarjassa. Mikko onkin
viisinkertainen Suomen mestari esteratsastuksessa sekä
moninkertainen rankingvoittaja.
Vuonna 2003 Mikko ja tämän tuore avopuoliso Noora Pentti
suuntasivat yhdessä Eurooppaan ja pidettyään tallia vuokratiloissa
Saksassa he siirtyivät Hollantiin Guttecoveniin, mistä Noora osti
hollantilaisen tunnetun estevalmentaja Henk Noorenin tallin
uudeksi, pysyväksi asemapaikaksi. Nooren avusti pariskuntaa
valmentautumisessa paljon etenkin Guttecovenin alkuvuosina.
Elämää Guttecovenissa
- Hevosia ajatellen en tiedä missä olisi paremmat olot
treenata. Meillä on ratsastushalli, loistava ulkokenttä ja
derbykenttä, laukkarata, kävelytyskone, juoksutuspaikka,
jumppasarjapaikka, hyvät nurmikkolaitumet. Jos ei saa tuloksia
aikaiseksi, se ei ainakaan johdu siitä, että harjoitusolosuhteet
olisivat huonot, Mikko sanoo.

Päätalliin mahtuu 27 hevosta. Sen ohella on kaksi pienempää
kolmen hevosen tallia, jotka ovat lähinnä valmentautumaan tulevien
ratsastajien hevosille ja muuhun tilapäiskäyttöön. Jokaisella
hevosella on oma, huolella suunniteltu valmennusohjelma ja
viikkotreenisuunnitelma. Toiminnassa painotetaan hevosten
hyvinvointia ja terveyttä.
Mikko ja Iisakki voitokkaina Amsterdamin maailmancupin
osakilpailussa, kuva Anna Vähäkuopus.
- Yritämme että asiat olisi tehty hevosten kohdalta
mahdollisimman hyvin ja oikein, Mikko toteaa.
Mikon ratsastustyyli on kaiken hänen 20 vuoden varrella
oppimansa summa, synteesi, jossa on mukana aineksia mm. klassisesta
saksalaistavasta sekä kevyestä ja modernista, George Morrisin
kehittämästä amerikkalaistyylistä. Hänen omaa tapaansa leimaa
keveys ja herkkyys.
- Korostan ratsastuksen keveyttä. Pyrin siihen, että hevonen on
todella kevyt sekä kädelle että jalalle ja että sillä on oikean
tasapainon ja muodon kautta mahdollisuus vastata apuihin herkästi.
Hevosen pitää työskennellä oikeilla lihaksilla rennosti. Uskon että
tällä tavoin ratsastettuna hevonen pysyy virkeänä sekä fyysisesti
että henkisesti.
Mikolle hevosen valmentaminen on palkitsevaa myös siksi, että
hän on eläinrakas ja välittää aidosti kilpakumppaneistaan.
- On uskomaton tunne, kun kehittää itsensä ohella toista olentoa
siinä samassa. Ylipäänsä tykkään eläimistä aivan älyttömästi,
kissoista, koirista, hevosista, kaikista. Jo ihan pienenä poikana
opetin kanan seuraamaan itseäni, Mikko nauraa.
Tallitiimissä on Mikon ja Nooran ohella 2-3 ratsastajaa, jotka
myös hoitavat hevosia. Usein joukossa on joku nuori ja lupaava
ratsastaja Suomesta, joka työn ohella valmentautuu paikan päällä.
Henkilökunnassa on myös 4-5 kokenutta hevosenhoitajaa, heistä osa
seuraa mukana myös kilpailumatkoille.
Mikon ja Nooran viikko-ohjelma ei juuri vaihtele.
- Maanantaista keskiviikkoon ratsastamme aamuyhdeksästä kolmeen,
neljään asti. Torstaista sunnuntaihin olemme kilpailuissa, itse
olen välillä auto- ja välillä hevoskisoissa.
Kilpahevoset
Mikon ykkösratsu, Isaaq du Jonquet, 12-vuotias selle francais
-ruuna, on kärsinyt kavio-ongelmista ja se palasi kilparadoille
vuosi sitten puolentoista vuoden tauon jälkeen.
- Iisakilla on valtavasti kapasiteettia.
Vaikeuksia teettää, että sen hyppytekniikka ei ole todellakaan
ihanteellinen. Jos sen hypystä ottaa valokuvan, hyvin harvoin siitä
tulee sellainen, jonka haluaisi laittaa tauluksi seinälle. Iisakki
on yritteliäs, se pyrkii olemaan esteillä todella varovainen ja
sillä on valtavasti kapasiteettia, näillä ominaisuuksilla se
kompensoi tekniikan puutettaan, Mikko kiittää hevosta.
Toinen huippuratsu, 15-vuotias Skybreaker, on ollut Mikon
ratsuna mm. EM- ja MM-kilpailuissa. Hevonen oli aika kehnossa
kuosissa tullessaan Mikolle ja Nooralle, mutta toipunut kisakuntoon
huolellisella hoidolla.
- Kun se tuli meille, sillä oli jo paljon kilometrejä alla
eivätkä niin kovin hyviä ne kaikki kilometrit. Onneksi olemme
saaneet sen takaisin urheiluun ja ladulle. Pyrimme käyttämään sitä
kilpailuissa aika säästeliäästi sen iän puolesta. Se on
luonteeltaan myös aivan fantastinen, se yrittää aina parhaansa,
vaikka kaikki ei olisikaan aivan hyvin, joten siitäkin syystä
haluan säästää sitä. Kutsumme sitä opaksi, mikä tarkoittaa
paikallisesti isoisää, ja kohtelemme sitä kaiken kaikkiaan kuin
vanhempaa herraa, Mikko kertoo.
Mikon ja Nooran suunnitelmana neljä vuotta sitten oli hankkia
muutamia, kokeneita hevosia, joilla pääsi suoraan kilpailemaan
suuria kansainvälisiä luokkia ja hankkia sen jälkeen
pääsääntöisesti nuoria, lupaavia ratsuja, jotka he itse kouluttavat
itse GP-tasolle. Nyt näyttää, että ratkaisu oli menestys.
- Vanity, joka hyppäsi nyt karsintaluokan maailmancupin
osakilpailussa Amsterdamissa, on ensimmäisiä hankkimiamme nuoria
hevosia, sen lisäksi tallissa on myös useita muita todella lupaavia
hevosia.
- Aion tehdä Bordeaux'ssa samoin kuin Amsterdamissa eli Vanity
saa hypätä perjantain maailmancupin karsintaluokan. Tavoitteena on
saada Bordeaux'sta muutama piste, että paikka Göteborgiin
varmistuisi. Kauden varmasti tärkein kisa on maailmancupin finaali,
jos sinne päästään.
Maailmancupin osakilpailun voitto oli Mikolle 20 vuoden suuri
unelma, mikä on seuraava?
- Seuraava iso juttu olisi olla maailman rankingissa 30 parhaan
joukossa. En unelmoi sellaisesta, mistä ajattelen, että se on vain
unelmaa. Unelma on minulle tavoite, joka on kova ja vaikea, mutta
mahdollinen saavuttaa. Nyt on tärkeintä, että hevosvalinnat ovat
olleet onnistuneita ja hevoset pysyvät terveinä.
Autourheilu
Mikko kilpailee aktiivisesti autourheilussa, tänä vuonna
suunnitelmissa on osallistuminen FIA GT-sarjaan. Hän ajoi Porsche
Mobil 1 Supercup -sarjan viime vuonna ja osallistui vuotta
aikaisemmin Formula Renault-sarjaan.

Mikko varikolla, kuva Marcus Westermark.
- Reilu vuosi sitten hevostilanne näytti aika synkälle. Olimme
tehneet mittavia panostuksia ja taukoamatta töitä, uhranneet
monella osa-alueella elämässä, mutta silti tuntui ettemme millään
saa aikaan tulostasoa, joka edes jollain tavalla vastaisi
panostustamme. Kahdenkymmenen vuoden pään seinään hakkaaminen toi
pettymisen, kyllästymisen - mikä nyt olisi oikea sana. Olin aika
täynnä, Mikko sanoo.
Kilpa-autoilu toi elämään uutta potkua.
- Olin silloin todella innoissani ajamisesta ja päätin ajaa
vuoden tai kaksi tosissani. Tiesin samalla, että tallissa on nuoria
hevosia, jotka tarvitsevat juuri sen vuoden tai kaksi noustakseen
kansainväliselle tasolle. Päätin nauttia ajamisesta ja otin paineet
pois ratsastuksesta. Tämä teki sen, että pystyin myös toisella
tavalla treenaamaan ja nauttimaan ratsastuksesta, kun paineet eivät
olleet liian kovat.
Ensi kesänä FIA GT -sarjan viikonloput ovat miehen
kisakalenterissa ykkössijalla.
- Vuoteen jää kuitenkin vielä 40 viikonloppua kilpailla
hevosilla. Autourheilu on antanut hyvän fiiliksen ja kun hevoset
ovat toimineet, olen ollut viime syksystä lähtien motivoituneempi
kuin pitkään aikaan.
Mikko ja Noora
Mikon avopuoliso Noora on kansainvälisen tason
kilparatsastaja, joka on työskennellyt todella ankarasti ja
kehittynyt todella taitavaksi. Miten sujuu kahden kilpakumppanin
yhteiselo?

- Meillä menee erittäin hyvin. Yhteinen kilpailemisemme ei ole
kummankaan mielestä aiheuttanut mitään kitkaa välillemme. Olemme
voineet olla täysillä toistemme tukena ja auttaneet toisiamme joka
kohdassa, Mikko sanoo.
- Toisaalta tämä on sellainen laji, että jos toinen
pariskunnasta olisi niin sanotusti normaalielämässä kiinni, elämä
ja suhde voisi olla aika koetuksella. Huipulla ratsastavan
kumppanin pitää olla asiassa mukana tai se on hyvin, hyvin vaikea
yhtälö.
Noora arvostaa Mikon ratsastajana korkealle.
- Hän on hirvittävän taitava, kylmähermoinen, täsmällinen, osaa
mukautua ratsastamaan hyvinkin erilaisia hevosia. Pitkän
kokemuksensa puolesta hänellä on paljon näkemystä ja
pitkäjänteisyyttä hevosten eteenpäin viemisessä.
Tärkeät asiat
Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa elämässä?
- Terveys, onnellinen perhe-elämä ja ystävät, Mikko listaa. - Vasta
sen jälkeen tulee urheilu ja muu.
Elämän suola?
- On tärkeää pystyä elämään ja tekemään asiat niin, että säilyy
hyvä fiilis. Minulle tärkeää on voittaminen, jatkuva oppiminen,
sellainen tekeminen missä joutuu keskittymään ja paneutumaan
täysillä. Haasteet ja niiden voittaminen on ehdottomasti juttuja,
jotka saavat minut innostumaan ja pysymään käynnissä.
TAUSTATIETOA: Mikael Forstén
Mikael "Mikko" Forstén on syntynyt 7.12.1969 Helsingissä.
Avopuoliso kilparatsastaja Noora Pentti. Asuvat ja pitävät Stal
Forstén-Pentti -nimistä kilpatallia ja valmennuskeskusta
Hollannissa Guttecovenissa. Opiskeli ennen aktiivista
kilpailu-uraansa Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa.
Kilpaili juniorina SM-tasolla jalkapallossa ja alppilajeissa.
Kilpailee nykyään myös autourheilussa, tänä vuonna suunnitelmissa
on osallistuminen FIA GT-sarjaan. Ajoi Porsche Mobil 1 Supercup
-sarjan viime vuonna, osallistui vuotta aikaisemmin Formula
Renault-sarjaan. Golfissa tasoitus 8.5, harrastaa myös tennistä,
lumilautailua, sukellusta ja elokuvien katsomista.
Esteratsastuksen maailmancup, Länsi-Euroopan liiga, kausi
2007-08
- Helsinki, 7. sija
- Geneve, 13. sija
- Amsterdam, 1. sija
- Osallistui maailmancupin finaaliin
Arvokilpailuedustukset
- MM-kilpailut Aachen, Saksa 2006
- EM-kilpailuissa kolme kertaa, 1994, 2004 ja 2007
Muita meriittejä esteratsastuksessa
- Viisinkertainen Suomen mestari
- Moninkertainen Suomen rankingykkönen
- yli 650 kansainvälistä sijoitusta
Internetsivut:www.forsten-pentti.com
Ykköshevoset
Isaaq du Jonquet (Iisakki)
Jalo ja kapasiteetikas ranskalaissyntyinen ruuna, rotu selle
francais, syntynyt 1996. Isä Laeken, emänisä Jasmin.
Skybreaker (Sky)
Komea belgialaissyntyinen ruuna, rotu BWP. Mahtava
hyppykapasiteetti, suuri ja voimakas laukka. Syntynyt 1993. Isä
Heartbreaker, emänisä Lys De Darmen.
Tulevia tähtiä
Vanity (Vani)
Eloisa ja persoonallinen kilpatamma, belgialainen BWP. Syntynyt
1998. Isä Canadian River, emänisä Grannus. Mikon silmäterä, noussut
nyt talvella kansainvälisille kilparadoille pitkän sairasloman
jälkeen.
Nandele
Ryhdikäs ja kookas holstein-tamma, syntynyt 1998. Ollut aiemmin
Jukka-Mikael Koiviston ratsuna. Isä Cassini I, emänisä Landgraaf
I.
Tosca's Lena (Tosca / Leena)
Massiivinen ja näyttävä estetamma, paljon hyppylahjoja ja eloisa
luonne. Syntynyt 2000, isä Corland, emänisä Wellington.
Hevoset omistaa Olavi ja Noora Pentti.