Arja Mikkonen seitsemäs, joukkue
kahdeksas MM-valjakkoajossa
Arja Mikkonen sijoittui hevosellaan SG Oberon henkilökohtaisesti
seitsemänneksi yksikkövaljakoiden MM-kilpailuissa Puolan
Jarantowissa. Päätöspäivän tarkkuuskokeessa Mikkonen joutui
loppuradasta pidättelemään vahvaa hevostaan ja epätasainen ajo
johti kahden pallon putoamiseen ja aikavirheisiin. Näin Mikkonen
putosi yhden sijan alaspäin oltuaan kuudentena koulu- ja
maratonkokeiden jälkeen.
- Olen ihan tyytyväinen tulokseen, sillä
tarkkuusajossa SG Oberon heittäytyi yhdeksännen esteen jälkeen niin
villiksi, että minun oli lähes mahdoton hallita sitä, Arja kertoi
palattuaan puolitoista tuntia kestäneistä palkintoseremonioista. -
En oikein tiedä miten tämä nuori kisakaverini pääsi yllättämään
näin täysin, Arja naureskeli 18-vuotiaan kisakonkarinsa
käyttäytymistä. - Rata oli todella vaikea. Itse asiassa minua ei
edes harmita, sillä keiloja olisi voinut keikkua ja palloja
pyörähtää paljon enemmän. Siihen nähden seitsemäs sija on ihan hyvä
tulos, vaikka pronssille olisikin ollut mahdollisuus. Kulta ja
hopea karkasivat käsistä, kun kärkikuskit tekivät puhdasta tulosta,
hän toteaa.
Yllä ja vasemmalla Arja ja SG
Oberon.
Kotimatkalle suomalaiset lähtevät maanantaina aamulla. -
Seuraavaksi kisaohjelmassa on PM-kilpailut Ruotsissa kolmen viikon
kuluttua. Mutta täytyy nyt katsoa miten hevoset palautuvat tästä
reissusta ja missä kunnossa ovat sitten. Minulle matka on tietysti
lyhyt, sillä Åstorpiin ajaa kotoani 20 minuutissa, Ljungbyhedissä
Ruotsissa asuva Arja toteaa.
Ensi vuoden suunnitelmat Arja pitää vielä avoinna. - Olin
ajatellut, että tämä kausi ehkä olisi viimeinen kisakautemme,
hevonenhan on ensi vuonna jo 19-vuotias. Mutta toisaalta se on niin
älyttömän hyvässä kunnossa, sillä ei ole koskaan ollut mitään
vaivaa, että katsotaan keväällä uudestaan. Joka tapauksessa
ylläpidän hevosen peruskuntoa talven yli, Arja miettii. SG Oberon
on hänen ainoa kisahevosensa eikä hänellä ole suunnitelmissa
hankkia nuorta hevosta sen rinnalle tai seuraajaksi. - Joskus olen
ajatellut että olisi kiva voida käyttää aikaa ja rahaa johonkin
muuhunkin kuin vain tähän, hevoshierojana ja fysioterapeuttina
työskentelevä Arja naurahtaa.
Sanna ja Candy Boy
- Olen tyytyväinen siihen, että
joukkueemme pystyi nousemaan yhden sijan ylöspäin viimeisessä
osakilpailussa, vaikka tietysti olimme toivoneet, että Arja olisi
ajanut mitaleille. Mutta etenkin Sanna Tirkkonen ajoi hienon
tarkkuusradan. Hän otti yhden pallon alas, ja senkin aivan
hipaisemalla, totesi joukkueenjohtaja Ben Simonsén. Kymmenes sija
tarkkuuskokeessa nosti Tirkkosen toistakymmentä sijaa ylöspäin
kokonaistuloksissa.
Tove-Maria ja Cisco
Tarkkuusajo muutti reippaasti kärjen järjestystä. Ainoastaan
johdossa ollut Hollannin Jan van de Broek pystyi ajamaan virheittä
ja voitti kultamitalin ylivoimaisella piste-erolla. Hopealle nousi
Ranskan Ann-Violane Brisou ja pronssille Hollannin Jan Moonen.
Toista sijaa ennen viimeistä osakilpailua pitänyt Saksan Dieter
Lauterbach putosi kymmenenneksi ja kolmantena ollut Christoph
Dieker 13:nneksi. Joukkuekilpailussa Saksa putosi Ranskan taakse
hopealle. Pronssille kiri Sveitsin joukkue. Suomi nousi
kahdeksanneksi.
Heidi ja Nelson
Kuvat Anna E Vähäkuopus.
Tuloksia, CH-M-A-1 Single Championship 2008
Yksikkövaljakoiden MM-kilpailut, Jarantow, Puola
Lopullinen tilanne koulu-, maraton- ja tarkkuusajon jälkeen
Henkilökohtainen kilpailu, 66 osanottajaa
1) Jan van den Broek, Hollanti, 137,04; 2) Ann-Violane Brisou,
Ranska 144,65; 3) Jan Moonen, Hollanti 144,89; 4) Susanne
Leibetseder, Itävalta 149,21; 5) Thomas Sjöberg, Ruotsi 149,60; 6)
Michael Sllier, Ranska 149,81; 7) Arja Mikkonen, Suomi 150,43;
...
… 30) Sanna Tirkkonen, 168,85, … 57) Heidi Sinda 191,76; 58)
Tove-Maria Holmasto 192,76.
Joukkuekilpailu, 17 joukkuetta
1) Ranska 294,46; 2) Saksa 295,24; 3) Sveitsi 296,28; 4) Itävalta
301,48; 5) Ruotsi 303,59; 6) Hollanti 304,17; 7) Iso-Britannia
312,84; 8) Suomi 315,99.
Täydelliset tulokset:
http://www.jarantow2008.com/en/results.html
Kuvat: Anna Vähäkuopus