EM-estejoukkue valmis
tulikokeeseen
Euroopan mestaruuskilpailut koulu- ja
esteratsastus,
Windsor, Iso-Britannia
Suomen estejoukkue valmiina
tulikokeeseen - koettelemusten kautta
Suomen kolmihenkinen estejoukkue, Mikael ja Noora Forstén sekä
Sebastian Numminen, on ensi kerran tulessa myöhään
keskiviikkoiltana, mutta jännityksen hetkiä saatiin elää jo
tiistaina, kun Nooran ori Evli Cagliostro loikkasi
eläinlääkärintarkastuksessa innostuksissaan pystyyn ja polkaisi
samalla takajalallaan oikean etukavionsa ruununrajaan pienen
ruhjeen, ja arkoi sen jälkeen hetken jalkaansa. Ratsukolla oli
toinen tarkistus keskiviikkona aamulla, jonka se selvitti puhtain
paperein.
- En pystynyt uskomaan todeksi, että meillä voi käydä niin huono
onni. Kun juoksimme pois päin lääkäreistä, Cagli ravasi hienosti ja
kun käännyimme takaisin, se päätti ponkaista takajaloilleen ja
samalla huomasin heti, että se löi etujalkansa. Hevosten kanssa on
toisaalta tottunut siihen, että tämä on elämää ja kaikki voi
muuttua hetkessä. Mutta nyt kaikki on onneksi hyvin ja olen
lähdössä kilpailuun innostuneena ja odottavaisin mielin, Noora
Forstén kertoo.
Joukkuekilpailun ensimmäinen osuus
ratsastetaan myöhään keskiviikkoillalla valonheittimien alla.
- On kiinnostavaa nähdä, millaisen aikaratsastusluokan ratamestari
rakentaa illaksi. Eilisestä warm upista huomasi, että hän lisää
vaikeusastetta rataan tekemällä paljon jyrkkiä käännöksiä ja
kulmia. Eilen valaistus areenalla ei ollut aivan riittävä. Sekä
Evli Cagliostro että Isaac du Jonquet ovat hypänneet tällä kaudella
valojen alla hyvin, mutta toivon, että ratamestari ottaa huomioon
sen, että jossain paikoin valon määrä ei ole riittävä. Kilpailun
pitää olla reilua hevosille, ettei hypätä yllätyksiä puolipimeässä,
ratsastaja sanoo.
Muuten ratsastajat ovat olleet tyytyväisiä järjestelyihin,
tallit ovat hyvät, samoin verryttelyalueet ja puolipilvinen,
viileähkö sääkin on hevosten mieleen.
Myös Sebastian Numminen
lähtee hevosellaan Calandro II radalle luottavaisin mielin.
- Hevonen tuntuu hyvälle, se on aika fressi. Ainoa mikä tekee
vähän epävarmuutta, on ettemme ole päässeet kilpailemaan tällä
kaudella paljoa, mutta meillä molemmilla on paljon kisarutiinia,
joten en ole huolissani. Olen tyytyväinen tulokseen, jos pääsen
viimeisellä päivälle mukaan hyppäämään, Numminen toteaa. Hänen
paras tuloksensa EM-esteiltä tähän asti on 18. sija vuonna
2005.
- Calandro näyttää viihtyvän täällä tosi hyvin ja se suurin
piirtein laukkasi ulos kuljetusrekasta, luulen että sekin on
kaivannut kilpailemista, Numminen hymyilee.
Numminen työskenteli kahdeksan vuotta Markus Beerbaumin tallilla
Saksassa ja vanha valmentaja on luvannut auttaa häntä sekä
verryttelyssä että radan kävelemisessä. Numminen asuu nykyään
Hollannissa, missä hänellä on vastikään hankittu, oma 19 hevosen
valmennustalli, joukossa tuoreet tulokkaat, huippuratsut
Rettigeiltä.

- Minulla on hyvä hevostilanne nyt, ja tarkoitus on myydä hevosia
niin että niitä olisi 6-7, mikä on aika optimaalinen määrä.
Tallilla on vielä tilaa ja otan mielelläni vastaan valmennettavan
ratsastajan hevosineen esimerkiksi Suomesta, Numminen kertoo.
Esteratsastukseen osallistuu 18 joukkuetta 24 maasta, yhteensä
91 kilpailijaa. Toiselle joukkuekierrokselle perjantaille jatkaa 10
parasta joukkuetta ja 50 parasta ratsukkoa henkilökohtaisen
kilpailun puolella. Esteillä saadut virhepisteet kertyvät
ratsukoille läpi kilpailun, joten jokainen etappi on jokaiselle
ratsukolle ratkaiseva.