Kyra Kyrklund
Kyra Kyrklund
Kyra on syntynyt 30.11.1951 Helsingissä. Hän on yksi maailman
menestyneimpiä kansainvälisiä kouluratsastajia ja valmentajia. Kyra
asuu puolisonsa ja valmentajansa Richard White'n kanssa
Iso-Britannian Coolhamissa, jossa heillä on oma valmennuskeskus.
Hän aloitti ratsastuksen 11-vuotiaana Keskustallin
ratsastuskoulussa Helsingissä. Kyra on suorittanut
ratsastuksenopettajan tutkinnon Ruotsissa, Strömsholmassa.
Harrastuksiin kuuluvat musiikki ja puutarhanhoito.
Kyra on osallistunut kuudesti olympialaisiin, minkä lisäksi hänet
on kaksi kertaa nimetty joukkueeseen, mutta ei voinut osallistua
hevosten loukkaannuttua. Kyran ratsasti hevosella Max Pekingin
kesäolympialaisissa kahdeksanneksi kaudella 2008.
Kyra on maailman huipputason ratsastaja ja valmentaja. Vain harva
ratsastaja on yltänyt samaan kuin Kyra, joka on kouluttanut
toistakymmentä hevosta kansainväliselle GP-tasolle ja kilpaillut
niillä siellä menestyksekkäästi.
Kyran tunnettuja nykyisiä ja entisiä valmennettavia ovat mm. Jan
Brink, Emma Hindle, Nathalie Zu Sayn-Wittgenstein ja Imke
Schellekens-Bartels.
Ratsu Max

Syntynyt 1995, ruunikko ruuna. Rotu SWB (swedish warm blood)
Polveutuminen: isä Master (= Kyran entinen GP-ratsu), emänisä
Alpenfürst.
Kasvattaja Britta-Stina Eriksson, Ruotsi.
Omistajat: Kyra Kyrklund, Yvette Conn ja Roy Moed
Kyra osti Maxin 4-vuotiaana näkemättä koko hevosta ennen sitä,
luottaen ystäväänsä, joka oli sanonut, että Maxin otsassa luki
"Kyra". Kun Max syksyllä 1999 tuli Ruotsista Englantiin, Kyran
talli oli tilapäisesti täynnä, joten Max majoitettiin Kyran
oppilaan ja naapurin Yvette Connin talliin muutamaksi päiväksi.
Yvette ihastui Maxiin niin, ettei luovuttanut ennen kuin oli saanut
ostaa hevosesta osuuden omakseen.
- Yvette on siitä lähtien ollut Maxin uskollisin ihailija ja tukija
niin kotona kuin ulkomailla, Kyra kiittää.
Max viihtyy silmin nähden hyvin kilpa-areenalla suuren yleisön
edessä.
- Mitä enemmän yleisöä ja mitä tiiviimpi tunnelma, sitä enemmän Max
ryhdistäytyy ja halua näyttää osaamistaan, Kyra sanoo.
Kyran merkittävimmät kilpailumenestykset:
Olympialaiset
Peking 2008: Max, 8.
Atlanta 1996: Flyinge Amiral, 28.
Barcelona 1992: Edinburg; 5.
Soul 1988: Matador; 5., joukkuesijoitus 6.
Los Angeles 1984: Noer; 16.
Moskova 1980: hevonen Piccolo; sija: 5.
(Kyrklund nimettiin myös Sydneyn olympialaisiin 2000 sekä Ateenaan
2004, mutta hänen hevosensa Lillemarkens Arkibal ja Andiamo Tyme
eivät olleet kunnossa).
MM-kilpailut
Aachen 2006: Max; GP Kür sija 7., GP Special 12.
Tukholma 1990: Matador; 2.
Haag 1994: Edinburg; 4.
Rooma 1998: Flyinge Amiral; 10, joukkuesijoitus 7.
Maailmancupin finaalit
's-Hertogenbosch 2008: Max 3. sija GP Kür, 4. sija
GP
Las Vegas 2007: Max 4. sija GP Kür, 3. sija GP
Pariisi 1991: Matador; 1.
Göteborg 1993: Edinburg; 3.
's-Hertogenbosch 1997: Flyinge Amiral; 5.
Göteborg 1998: Master; 6.
Euroopan mestaruudet
Torino 2007: Max,19.
Hagen 2005: Max, 12.
Verden 1997: Flyinge Amiral; 9, joukkuesijoitus 9.
Mondorf les Bains 1995: Flyinge Amiral; 10.
Lipica 1993: Edinburg; 4.
Suomenmestari 11 kertaa
Kyrklundin kotisivut: http://www.kyrak.com/
Kuvat: Amsterdam 2008 / Anna Vähäkuopus