Jenny Kainulainen kotiutti Ypäjä
GP:n voiton
XXXVI FINNDERBY presented by Agrimarket
Ypäjä 5.-7.6.2009
Grand Prix oli Kainulaisen ja Suomen juhlaa
"Kaikki tai ei mitään" antoi Kainulaiselle kaiken
Jenny ja Vlas kiisivät nopeimpina maaliin.
Ypäjän kansainvälisen Finnderby-kilpailun lauantain pääluokka,
esteratsastuksen Tapiola Grand Prix oli Suomen juhlaa. 27
lähtijästä 140 senttimetrin esteillä nollille ja uusintaan hyppäsi
viisi ratsastajaa: Sanna Salonen Janakkalasta, Raimo Aaltonen
Aurasta, Mirella Kogelnig Oulusta sekä Jenny Kainulainen
Kirkkonummelta kahdella hevosellaan. Toiseksi viimeisenä uusinnassa
lähtenyt Kainulainen kiri hevosellaan Vlas puhtaasti hypänneen
Sanna Salosen ja Lilli Marlenen ohi ja pysäytti kellon lukemaan
43,82. Sanna Backlundin aika oli 45,36.
Kolmanneksi sijoittuivat Raimo Aaltonen ja Elektra F. Aika
ratkaisee uusinnassa, mutta nyt ratkaisu tapahtui
poikkeuksellisella tavalla. Vain Kainulaisen Vlas ja Backlundin
Lilli Marlen ehtivät maaliin enimmäisajan puitteissa. Muut saivat
aikavirheitä, vaikka puomit pysyivätkin ylhäällä. Uusinnassa
viimeisenä lähtenyt Mirella Kogelnig keskittyi puhtaaseen
suoritukseen ja otti kolmella aikavirheellä luokassa neljännen
sijan.

Sanna ja Lilli Marlen tänään toisia, eilen voitto, joten kovaa
menee...
- En varmaan ottanut ainuttakaan pidätettä uusintaradalla. Radalla
ei ollut mahdollisuuksia oikoteihin, joten oli paahdettava lujaa.
Ajattelin, että nyt tulee kaikki tai ei mitään, loppupään
sijoituksista en ratsasta, kertoi Kainulainen.
- Olisin voinut mennä lujempaakin, mutta sitten olisi voinut
tulla puomeja alas. Saimme Vlasin kanssa yhden pienen kosketuksen,
mutta onneksi siitä ei tullut pudotusta. Vlasin kanssa on ihanaa
ratsastaa aikaa, sillä se tulee tarkkaavaisemmaksi ja terävämmäksi
aina kun vauhtia tulee lisää, sanoi Kainulainen, joka oli osannut
odottaa luokassa hyvää sijoitusta molemmilla hevosillaan, mutta ei
pitänyt itseään voittajasuosikkina.

Mirella ja Utopie kolmansiksi.
Radat Ypäjällä suunnittelee meksikolainen Florecio Hernandez, joka
saapui Suomeen radanrakennustehtävästä Kanadasta ja jatkaa suoraan
Yhdysvaltoihin kohti seuraavaa urakkaa.
- Hänen ratansa ovat selkeästi helpompia kuin esimerkiksi Aki
Ylänteen radat, mutta ajat ovat tiukempia kuin meillä yleensä. Se
on hyvää harjoitusta kansainvälisiä kisoja varten, ulkomailla
ratsastetaan selvästi reippaammin kuin meillä, jatkoi
Kainulainen.
Kainulainen toivoo SM-kilpailua ja Tapiola Grand Prix sarjojen
osakilpailuja pysyvästi Ypäjälle loistaviin olosuhteisiin.
- Derbykenttä oli superkunnossa. Sade teki sen vähän liukkaaksi,
mutta sen ongelman ratkaisin vaihtamalla hevosilleni perjantain
jälkeen isommat hokit. Toisaalta sade on myös hyväksi, kentässä on
nyt erinomainen jousto, sanoi Kainulainen.
Kainulainen päätti GP-luokan jälkeen antaa hevosilleen
sunnuntaina vapaapäivän.
- Molemmat hevoset hyppäsivät tänään fantastisen hienosta ja ovat
ansainneet vapaapäivän. Vlas oli lähes koko talven toipilaana
hengitystievaivojen johdosta, enkä usko, että sen kunto on vielä
pitkän derbyradan vaatimalla tasolla, Kainulainen perusteli.
Lena-tammallaan Kainulainen toivoo olevansa mukana Suomen Nations
Cup -joukkueessa kolmen viikon kuluttua Haminan Bastionissa.
Cajus Aminoff nousi toiselle sijalle -
Helen Svensson johtaa Mannerheim-kenttäratsastusta
Helen Svensson Ruotsista hyppäsi Ypäjällä kahden tähden
kansainvälisen Mannerheim-kenttäratsastuksen johtoon hevosellaan
Capitis. Cajus Aminnoff ja Ranetto pitävät toista sijaa kisaa ennen
koulukokeen jälkeen johtanutta Maija Yli-Huhtalaa Twins Unitedilla.
Yli-Huhtala putosi kolmanneksi saatuaan maastossa 12,4 aikavirhettä
vaikka estevirheitä ei kertynytkään. Vaativaan maastokokeeseen
lähti kahdeksan ratsukkoa, joista kuusi selvitti tehtävän ilman
estevirheitä. Vain kaksi ratsastajaa, Helen Svensson sekä Aki
Karhapää selvittivät maastoesteradan ilman
yliaikavirhepisteitä.
- Huominen rataestekoe on aivan ratkaiseva, moni ratsukko on
vain yhden pudotuksen päässä tosistaan, totesi kilpailun tekninen
asiantuntija Christian Persson Ruotsista.
Toiselle sijalle kiitänyt Cajus Aminoff, 64, piti sadekeliä
maastoesteradan haastavimpana tehtävänä.
- Piti varoa, ettei mene kaarteissa nurin, nauroi Aminoff. Saappaat
ja sukat läpimärkinä hän luotsasi kuitenkin itse kasvattamansa
Ranetton maaliin mukanaan 4,8 aikavirhettä. Ranetto on 10-vuotias
ruuna, jonka emällä Aminoff on osallistunut MM-kilpailuihin. Myös
hevosen isä on Aminoffin entinen kilparatsu Rant XX.
- Ranetto on ollut kahden tähden tasolla jo monta vuotta ja on
nyt paras hevoseni. Maasto on sen vahvin laji. Se on hevonen, joka
ei pelkää mitään, ja siksi se ei myöskään kunnioita rataesteitä
riittävästi. Sunnuntaina voi siis pudota montakin puomia, analysoi
Aminoff.
Ratkaisevaan rataestekokeeseen Ranetto valmistautuu lepäämällä,
rentoutumalla ja syömällä ruohoa.
- Kävelytän sitä mahdollisimman paljon, jotta sen lihakset
palautuvat, muuta ei pitkän kilpailun maaston jälkeen voi tehdä,
sanoi Aminoff. Ratsastajan omassa kunnossa ei ole puutteita. Hän
ratsastaa seitsemän hevosta päivittäin ja vähäinen vapaa-aika kuluu
maastoesteitä nikkaroidessa kotitilalla Espoon Nuuksiossa.
Ypäjän Hevosopiston maastorataa on uusittu
Mannerheim-kenttäratsastuskilpailua varten. Suunnittelusta ovat
vastanneet Tero Koponen ja Kari Haimi Ypäjältä sekä Simo Leppänen.
Koponen ja Leppänen ovat kilpailun ratamestarit.
- Rata on erittäin onnistunut ja vastaa hyvin nykyajan yhden ja
kahden tähden vaatimuksia. Luonto ja puusto oli huomioitu esteiden
sijoittelussa miellyttävällä tavalla. Mitään yhtä erityisen vaikeaa
kohtaa ei ollut, ja tulostaso kertoi, että suunnittelu on
onnistunut hyvin. Vesiesteet ovat aina vaativa tehtävä: Ypäjän
vesikokonaisuus toimi hyvin, sanoi kenttäratsastuksen tekninen
asiantuntija Christian Persson Ruotsista. Hän kiertää
kansainvälisen ratsastajainliiton asiantuntijana valvomassa
kenttäratsastuskilpailuita. Ypäjälle hän saapui Irlannista ja heti
sunnuntaina matka jatkuu Britanniaan.
Sunnuntaina kilpailu käynnistyy klo 9 kenttäratsastuskilpailun
ratkaisevalla estekokeella. Kouluratsastus alkaa klo 10, ja päivän
ensimmäinen esteluokka klo 11. Perinteinen, 36. Finnderby alkaa
estekentällä klo 14.30.
Pakarinen voitti Tapiola Small
Tourin Ypäjällä
Tapiola Small Tourin osakilpailu Ypäjällä lauantaina oli
tasaväkinen, kolmen kärki erottui muista ratsastamalla jokainen yli
prosentin tuloksen. Voiton veivät Helkky Pakarinen ja Floris
tuloksella 69.035%. Toiseksi sijoittuivat Stella Hagelstam ja
Weltmarck, tulos 67.719%, ja kolmantena luokassa olivat Lilli Luoma
ja Pius Paccelli, prosentit 66,140.
-Helkky Pakarisen Floris oli hyvin tasainen ja yhteistyöhaluisen
näköinen, kuten se useimmiten on, sanoo luokan puheenjohtajatuomari
Paula Nysten.
-Stella Hagelstamin ja Weltmarckin ohjelmassa oli todella
hienoja osia, mutta pienet rikkeet laskivat pisteitä. Lilli Luoman
ja Pius Paccelli ohjelman kokonaisuus oli hyvä, mutta tällä kertaa
se riitti vain kolmanteen sijaan. Verrattuna perjantain Prix st.
Georges -luokkaan suoritukset olivat tasaisempia. Kaikki
ratsastajat olivat hyvin kartalla, luokkaa oli mukava arvostella ja
suoritukset jättivät mukavan vaikutelman, jatkaa Nysten.
Tiedote: Kirsti Piminäinen
Tulokset:
Esteratsastus
Luokka 6, Prix de Tapiola, kansainvälinen 140 cm, Grand Prix,
perusrata ja yksi uusinta. 27 lähtöä, 7 sijoittuu.
1) Jenny Kainulainen / Vlas (FIN) 0-0/43,82, 2) Sanna Backlund /
Lilli Marlen 12 (FIN) 0-0/45,36, 3) Raimo Aaltonen / Elektra F
(FIN) 0-2/49,96, 4) Mirella Kogelnig / Utopie (FIN) 0-3/50,55, 5)
Jenny Kainulainen / Lena (FIN) 0-4/44,85, 6) Jukka Rantanen / Artos
64 (FIN) 1/90,39, 7) Anna Olsson / Edgar (SWE) 1/92,15,
---------------------------------------
8) Sofia Stenius / Comic Boy (FIN) 1/92,28, 9) Andres Treve /
Sandokan (EST) 1/92,97, 10) Peik Andersin / Latania Z Ger 1707
(FIN) 4/82,79, 11) Maria Heikkilä / Caricia 2383 (FIN) 4/83,50, 12)
Hanna Marttila / Viana (FIN) 4/84,92, 13) Raimo Aaltonen / Eafons
Polyfino (FIN) 4/86,83, 14) Jessica Aminoff / Billnäs Oliver (FIN)
4/88,47, 15) Sandra Burmeister / Cosiga (FIN) 4/88,83, 16) Janna
Huhtanen / Sultana D (FIN) 5/89,17, 17) Margit Mägi / Imperija
(EST) 5/90,32, 18) Joonas Vaahtera / Cincinatti (FIN) 8/85,47, 19)
Ville Peltokoski / Nickelson (FIN) 8/87,70, 20) Lotta-Riikka
Rintamäki / FIM Fräulein Smilla 4 (FIN) 10/93,32, 21) Eevi-Pirre
Auvinen / Big Capitol (FIN) 10/93,86, 22) Jannica Fernström /
Moonstone (SWE) 10/95,24, 23) Eowen Early / Domingo (IRL) 17/91,15,
24) Minna Haikarainen / Carlos (FIN) 19/114,00,
Hyl./ kesk. Kertu Klettenberg / Pauline (EST), Anna Olsson / Irco
Jeppie (SWE), Anni Mägi / Cayanne Z (EST)
Luokka 5, Prix de If, kansainvälinen 130 cm, aikaluokka. 48
lähtöä, 12 sijoittuu.
1) Jessica Aminoff / Eon (FIN) 0/63,84, 2) Johanna Palojärvi /
Waldfee (FIN) 0/67,21, 3) Mikael Wahlman / Prestige (FIN) 0/68,04,
4) Ebbe Liisa Sõnajalg / Pärn (EST) 0/68,05, 5) Sanna Backlund /
Marko Itos (FIN) 0/70,11, 6) Stanislav Teder / Ernie (EST) 0/70,74,
7) Anna Olsson / Höjmarks Rosetta (SWE) 0/71,54, 8) Mari Levänen /
Tikarette (FIN) 0/72,38, 9) Janna Huhtanen / Ulrida (FIN) 0/72,64,
10) Marina Ehrnrooth / Orchidee XI (FIN) 0/72,83, 11) Petra
Heikkinen / Mirca Iasy F (FIN) 0/72,86, 12) Rosa Ruutsalo /
Hopalong Cassidy xx Swe Sts (FIN) 0/73,78,
-----------------------------------------------
13) Triin Bergmann / Vythagoras (EST) 0/74,67, 14) Jenny
Kainulainen / Meadow Flea (FIN) 0/75,07, 15) Mikael Wahlman /
Special Rose Surprise (FIN) 0/75,17, 16) Marina Ehrnrooth / Rex
(FIN) 0/75,43, 17) Peik Andersin / Cassinio (FIN) 0/76,87, 18) Nina
Cederberg / Kiowa Mousse (FIN) 0/77,72, 19) Anna-Julia Kontio /
Midsummer Amour (FIN) 0/81,72, 20) Stanislav Teder / Caramba (EST)
0/81,95, 21) Hanna Marttila / Championess Song (FIN) 0/83,20, 22)
Tuuli Leivo / Oazis (FIN) 1/85,11, 23) Aki Hannula / Bear Bay
D'Artagnan (FIN) 1/85,34, 24) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo (FIN)
4/64,21, 25) Fredrik Jansson / Bella Donna (SWE) 4/67,33, 26) Laura
Hämäläinen / I D S Sambuca (FIN) 4/68,50, 27) Andres Treve /
Cashgirl (EST) 4/71,64, 28) Ville Peltokoski / Svaja (FIN) 4/73,25,
29) Linda Palin / Termeta (FIN) 4/74,09, 30) Tuuli Leivo / Cornetta
2244 (FIN) 4/75,38, 31) Andres Udeküll / Calcyl (EST) 4/76,49, 32)
Kiira Miinin / Talan J.W.B (FIN) 4/76,63, 33) Marika Rättö / Galma
(FIN) 4/76,65, 34) Petra Heikkinen / Tamara (FIN) 4/77,82, 35)
Sanna Kröger / Rallady 2254 (FIN) 4/82,65, 36) Mirella Kogelnig /
Head Away (FIN) 4/83,44, 37) Carl-Harry Frey / Doppsko Cool Jazz
(FIN) 5/84,29, 38) Sanna Backlund / Vip (FIN) 5/87,04, 39) Joonas
Oranta / Mr. Milkline (FIN) 8/76,29, 40) Joonas Vaahtera / Hokus
Pokus (FIN) 8/78,25, 41) Margit Mägi / Vega (EST) 8/80,84, 42)
Marika Rättö / Rozzini (FIN) 10/89,60, 43) Johanna Jormakka / Kiwi
II (FIN) 12/70,37, 44) Annika Janhunen / Internet (FIN) 12/79,59,
45) Kiira Miinin / Vivera (FIN) 12/96,28, 46) Andres Udeküll /
Ex-Calibur (EST) 13/85,03,
Hyl./kesk. Mirella Kogelnig / Grand Coeur (FIN), Linda Palin /
Chopin Skovgaard (FIN)
Kenttäratsastus
Luokka 12, CCI**, Mannerheim-kenttäratsastuskilpailu, avoin
kaikille, väliaikatulos koulu- ja kestävyyskokeiden jälkeen. 8
lähtöä, 5 sijoittuu.
1) Helén Svensson Capitis SWE -57,4 vp, 2) Cajus Aminoff Ranetto
FIN -62,0 vp, 3) Maija Yli-Huhtala - Twins United FIN -63,9, 4)
Caroline Bergstroem Zep NOR -65,0 vp, 5) Aki Karhapää Alecey FIN
-67,5 vp
--------------------------------------
6) Minna Leppälä - Rossi Puh -67,6 vp, 7) Karina Risvåg - Rodrina
Marco NOR -129,6 vp
Hyl. Johan Lundin - Fernet af Kreff SWE
Luokka 11, Prix de Hevosopisto, kansainvälinen CCI*, avoin
kaikille, väliaikatulos koulu- ja kestävyyskokeiden jälkeen. 10
lähtöä, 5 sijoittuu.
1) Tuija Rosenqvist - Jillaroo FIN -47,3 vp, 2) Salla Aario -
Celtas Chibouga Fin -56,5 vp, 3) Cajus Aminoff - Caspal I FIN -59,0
vp, 4) Siret Saks - Wiplala S EST -61,4 vp, 5) Taina Kääriäinen
Vinci FIN -66,8 vp
-------------------------------------------------
6) Sara Hakala - F J Amir Al-Bah FIN -79,0 vp, 7) Perttu Puranen
Quistro FIN -87,1 vp, 8) Esti Laaksonen - Flaming Ergalad FIN -93,1
vp, 9) Johanna Sokka - Saturn III FIN -93,8 vp, 10) Paavo Huttunen
Feril FIN -104,1 vp
Kouluratsastus
Luokka 23, Prix de Tapiola, FEI Intermediate I 2009, Tapiola
Small Tour, avoin kaikille. 22 lähtöä, 6 sijoittuu.
1) Helkky Pakarinen / Floris (KoRa) 787/69,035, 2) Stella Hagelstam
/ Weltmarck (BoeR) 772/67,719, 3) Lilli Luoma / Pius Paccelli 126
(TSR) 754/66,140, 4) Jaana Aitta / Rose Anne (OR) 717/62,895, 5)
Johanna Heikkilä / Adonna (BoeR) 714/62,632, 6) Raisa Francis /
Roulette II (KiuR) 713/62,544,
------------------------------------------------
7) Pauliina Palos / Rosenstein (NuR) 710/62,281, 8) Maria Pyykönen
/ Ronald (PHR) 709/62,193, 9) Kikka Suomio / Kronprinz (PRIM)
698/61,228, 10) Minna Kemppainen / Romano II (HyvU) 693/60,789, 11)
Kikka Suomio / Donator-Sölyst (PRIM) 690/60,526, 12) Anna-Leena
Meller / Mauser (LSR) 687/60,263, 13) Hanna Heiskanen / Brown
Butler (TRS) 686/60,175, 14) Maisa Torkkola / Werdi (DTT)
682/59,825, 15) Emilia Kaikkonen / Limbani (DTT) 672/58,947, 16)
Stella Hagelstam / Don Laurie 143 (BoeR) 667/58,509, 17) Minna
Kemppainen / Lord-Like (HyvU) 644/56,491, 18) Jeanne-Marie
Törnroth-Koivuniemi / Overaad (KAUR) 637/55,877, 19) Mertsi Kontio
/ Wolkenzug (DTT) 626/54,912, 20) Karolina Liuksiala /
Balt-Amarands (HR) 625/54,825, 21) Timo Rokkanen / Windstern (HR)
624/54,737, 22) Mari-Tiina Jääskeläinen / Oxford (KuoR)
616/54,035
Luokka 22, Prix de Sallilan Energia, Vaativa B FEI Junioreiden
joukkueohjelma 2009, avoin junioreille. Junioreiden PM-katsastus.
12 lähtöä, 3 sijoittuu.
1) Emmi Autio / Sir Carlos (DTT) 714/64,324, 2) Elin Björndahl /
Jonathan (K-GR) 703/63,333, 3) Cia Niukkanen / Zeuthen Engholt
(KOR) 696/62,703,
------------------------------------------
4) Laura Paataja / Sammie (KyIF) 673/60,631, 5) Saara Toivonen /
Don Jonson (HyvU) 672/60,541, 5) Linda Ikonen / Colibris (TKR)
672/60,541, 7) Liina Hukkinen / Gudermess (UHU) 669/60,270, 8) Emmi
Väisänen / Carter (KuoR) 668/60,180, 9) Sanna Sivusalo / Pasats
(RaRa) 659/59,369, 10) Ksenja Karahka / All Tiger-61 "Arnika" (LOR)
647/58,288, 11) Anri Keskinen / Monti Python (EKR) 627/56,486, 12)
Freja Biström / Walentina II (BoeR) 617/55,586
Kansalliset poniluokat, esteratsastus
Luokka 4a, Prix de Equitop Pronutrin 110 cm, art. A.2.0,
kategoria 2. 7 lähtöä, 2 sijoittuu.
1) Lotta Fredriksson / Molly Madsen (J-PR) 0/72,77, 2) Miisa
Pulkkanen / J.N.Jaromic (JARA) 0/74,19,
-------------------------------------------
3) Emma Kärkkäinen / Chokotoff (TUUR) 0/77,87, 4) Jenna Yrjövuori /
Kom Alfonzo (KAKE) 4/63,62, 5) Henriikka Heiskala / Constantinus
(TRS) 4/71,75, 6) Annukka Nyberg / Amin Dusty Dream (TRS) 4/73,98,
7) Tiia Kanto / Monday's Malvir (MELA) 7/88,76
Luokka 4b, Prix de Equitop Pronutrin 125 cm, art. A.2.0
(national), Kategoria 1, 15 lähtöä, 4 sijoittuu.
1) Miinaliisa Kaira / Hostess (KAKE) 0/80,80, 2) Pirita Petäjä /
Piccola (KMR) 1/85,66, 3) Jenna Yrjövuori / Honey (KAKE) 4/82,81,
4) Vera Elopuro / Park Benjamin (VH) 5/85,14,
-----------------------------------------
5) Krista Valjakka / Santa Chanel (LR) 5/87,48, 6) Miisa Pulkkanen
/ Leonardo Davinzi (JARA) 9/102,09, 7) Minna-Maria Taskila / Golden
Heart (RoUr) 12/98,39, 8) Antonia Hartwall / Goldbles V.Graaf
Janshof (HUSR) 15/109,86
Hyl./kesk. Henriikka Heiskala / Jessy (TRS), Nita Raiskio /
Vancouver (TRS), Rebecca Lindeblad / Karandasj (RCC), Henna Leivo /
Adalmina's Secret (TUUR), Pirita Petäjä / Amalia (KMR), Kalle
Juslin / Elton II (TUUR), Saga Jonninen / Anthar Nl ox (HOR)