SRL

Kerro kaverille:

Pius Schwizer Helsingin esteillä kahdesti voittoon

25. Helsinki International Horse Show 15.-18.10.2009

Pius Schwizerin kilpailut alkoivat parhaalla mahdollisella tavalla, sillä sveitsiläinen voitti Helsinki Horse Show´n molemmat kansainväliset luokat. Päivän pääluokan, Grand Prix -karsinta Presented by Helsingin Uutiset, hän voitti 12-vuotiaalla ruunalla Ulysse. Sveitsiläiset ottivat luokassa kaksoisvoiton, aivan kuten viime viikonlopun Oslon World Cup -osakilpailussakin, sillä Steve Guerdat jäi Tresorilla vain sekunnin hitaammaksi. Molemmat ratsastajat kuuluvat maailman rankinglistan kärkikymmenikköön.
Pius Schwizer ja Ulysse. Kuva Anna Vähäkuopus.

- Ei kahden luokkavoiton jälkeen voi olla kuin erittäin tyytyväinen Koko vuosi on sujunut minulla erinomaisesti. Kilpailen mielelläni täällä Helsingissä, sillä tämä on erinomainen kilpailu, Euroopan mestaruuskilpailujen joukkuekultamitalisti kertoi.

Kolmanneksi 145 cm aikaratsastusluokassa laukkasi britti Robert Smith ja Raging Bull Vangelis S. Vain yksi suomalaisratsukko, Niclas Aromaa FWB-tammalla St Cissy, hyppäsin radan ilman pudotuksia. Ratsukon yhden virhepisteen tulos johtui ylitetystä enimmäisajasta.

- Olen tyytyväinen, sillä lähinnä tuota tulosta lähdinkin tänään hakemaan. Näin isoja luokkia kun ei tule ratsastettua joka viikonloppu. Hevonen tuntui olevan kunnossa ja hyvä ratsastaa. Se ei halua tehdä turhia virheitä ja hyppää puhtaasti jos vain mahdollista, Saksassa asuva Aromaa sanoi.

Niclas ja St Cissy, kuva Anna Vähäkuopus.

Aromaa jatkaa kisoja St Cissyllä lauantaina Helsinki Grand Prix Presented by Porsche -luokassa. Vajaan viidenkymmenen ratsukon luokassa kilpaili Aromaan lisäksi seitsemän suomalaisratsukkoa. He sijoittuivat luokan häntäpäähän Evli Nandelella kaksi pudotusta saanutta Mikael Forsténia lukuun ottamatta.

Perjantain avausluokassa, 140 cm aikaratsastusluokassa sijoituksia tuli puolestaan runsaasti. Sebastian Numminen ja Lobster pitivät jo hetken kärkipaikkaa hallussaan, kunnes Schwizer ja Svante Johansson onnistuivat kiilaaman hänen edelleen. Sanna Backlund ja Marko Itos, Noora Forstén hevosellaan Quinault, Maria Heikkilä ja FWB-tamma Caricia, Mikael Fostén ja Isovlas Vasco sekä nuori Anna-Julia Kontio ja Eafons Escape olivat kaikki sijoittuneiden kahdenkymmenen ratsukon joukossa.

Sebbe ja Lobster, kuva Anna Vähäkuopus.

 

 

 

 

 

GP-koulussa kärkeen Hans Peter Mohr ja Lento

Perjantain kansainvälisen Grand Prix'n kouluratsastuksen otti nimiinsä saksalainen Hans-Peter Mohr hevosella Lento prosentein 65,91. Ratsukolla on tätä ennen nimissään jo viisitoista GP- tason sijoitusta.

Toiselle jaetulle sijalle ratsasti Suomen Julia Alfthan-Kilpeläinen Chiroccolla (60,94). Ratsukko voitti vuosi Helsingissä sekä GP:n että GP vapaaohjelman. Saman tulosprosentin otti Ruotsin Kristian von Krusenstierna / Charleston. Hän on EM-joukkuepronssimitalisti vuodelta 2005, MM-ratsastaja ja 13. sijalla maailmancupin finaalissa 2006. Helsingissä hän voitti GP:n vuonna 2004.

Neljänneksi tuli Ruotsin Charlotte Esping hevosella Generalen (59,87) ja viides oli Kati Koiso Wapitalla (55.06)

Anna-Julia Kontio ja Rio Nuevo Baltic Cupin kärkeen

Helsinki International Horse Show jatkui perjantaina päivällä ja iltapäivällä kansallisen tason kärkiratsastajien  esteotteluilla eri ikäluokissa ja sarjoissa sekä nuorten hevosten kanssa.

Nordic-Baltic Cupin esteillä teki perjantaina hienon revanssin ylöjärveläinen, vasta 18-vuotias Anna-Julia Kontio petraten torstain kakkossijansa nyt ykköseksi ottaen cupissa kirkkaan johtosijan ennen sunnuntain finaalia. Suomalaissyntyinen ruuna Rio Nuevo kiri 130 cm:n aikaratsastuksen kärkeen  yli kahden  sekunnin kaulalla seuraavaksi tulleeseen Jessica Aminoffiin ratsulla Eon. Kolmannen sijan otti Viron Andrus Kallaste  Opaalilla.

Baltic Cupin loppukilpailu ratsastetaan sunnuntaiaamuna 135-tasolla.

Nuorten hevosten parhaat

Nuorten hevosten paras viisivuotiaissa torstain ja perjantain osakilpailujen yhteistulosten perusteella oli ladoslainen, suomalaissyntyinen FWB- tamma Still-Hof Merbau satulassaan Oulun Ville Peltokoski . Ratsukko voitti ensimmäisen osakisan ja oli toisella osuudella 115 cm:n esteillä kolmas. Kokonaiskilpailun kakkoseksi nousi virolainen  Stanislav Teder tammalla Evita Vd Molendreef ja kolmas oli helsinkiläinen Jessica Aminoff hevosperheen omalla kasvatilla, FWB-ruunalla Billnäs Amorin.

Kuusivuotiaiden hevosten parhaaksi kokonaistuloksissa nousi jyväskyläläisen Valpuri Nyyssösen ratsastama holsteinruuna Ties. Ratsukko teki vakuuttavaa työtä voittaen ensimmäisen osakilpailun ja ollen toisella osuudella toinen.

Toiselle tilalle tuli pöytyäläisen  Aki Hannulan luotsaama FWB-ori Bear Bay D'artagnan, joka on myös Peik Andersin menestysori Ladoksen jälkeläinen. Ratsu voitti lupaavimman nuoren hevosen tittelin torstaina tuomariarvostelussa.  Kolmossijalle kiri perjantain luokkavoiton merkeissä Emilia Kerimaa Turengista tammalla Wilhelmina.

Amatöörit ja juniorit vauhdissa

Amatöörikierroksella Nicole Ahola ja Millie Hyvinkäältä toistivat torstain menestyksensä ottaen nyt voiton  115 cm:n aikaratsastuksessa. Toiseksi tuli hämeenlinnalainen Petri Korhonen hevosella Cahuita ennen helsinkiläistä Satu Packalenia ratsulla Rush.

Junioriluokan voittoon 115 cm:n esteillä kiisi Katrin Jokinen (Koski Tl) tammalla Coco-Chanel D ennen  kirkkonummelaista Nina Höglundia Livinalla. Kolmas oli espoolainen Emilia Malmi ratsulla Ulletta.

Helsinki International Horse Show, Hartwall Areena
Tuloksia perjantai 16.10.2009

Kansainväliset luokat
145 cm, Grand Prix-karsinta, aikaratsastus. Lähti 47, sijoittui 12
1) Pius Schwizer / Ulysse, Sveitsi 0/58,61, 2) Steve Guerdat / Tresor V, Sveitsi 0/59,65, 3) Robert Smith / Raging Bull Vangelis S, Iso-Britannia 0/59,91, 4) Ludger Beerbaum / Coupe De Coeur, Saksa 0/61,20, 5) Penelope Leprevos t/ Mylord Carthago*HN, Ranska 0/61,36, 6) Edwina Alexander / Isovlas Late Night, Itävalta 0/62,16, … 18) Niclas Aromaa / St Cissy, Suomi  1/76,62, … 31) Mikael Forsten / Evli Nandele, Suomi 8/64,14, ... 40) Hanna Marttila / Ringwood Lp, Suomi  9/75,43, 41) Sanna Backlund / Lilli Marlen, Suomi 9/76,15, … 43) Sandra Burmeister / Cosiga, Suomi 12/74,00, …  45) Maiju Mallat / St Germain, Suomi 14/78,11

140 cm, kansainvälinen tervetuliaisluokka, aikaratsastus. Lähti 77, sijoittui 20
1) Pius Schwizer / Mi Sam Des Landes, Sveitsi 0/45,70, 2) Svante Johansson / Classic Lady, Ruotsi 0/47,15, 3) Sebastian Numminen / Lobster, Suomi 0/47,21, 4) Daniel Etter / Tristan V, Sveitsi 0/47,23, 5) Natale Chiaudani / Nai Etoile Di Campalto, Italia 0/47,27, 6) Harrie Smolders / Riovanna, Hollanti 0/47,30…13) Sanna  Backlund / Marko Itos, Suomi 0/48,78,…15) Noora Forstén / Quinault, Suomi 0/49,54, 16) Maria Heikkilä / Caricia, Suomi 0/49,86, 17) Mikael Forstén / Isovlas Vasco, Suomi 0/ 49,98,…20) Anna-Julia Kontio / Eafons Escape, Suomi 0/52,67, 21) Noora Forstén / Evli Cagliostro, Suomi 0/53,49, 22) Raimo Aaltonen / Elektra F, Suomi 0/53,74,…25) Janna Huhtanen / Sultana D, Suomi 0/54,44,…55) Jenny Kainulainen / Vlas, Suomi 4/51,28,…57) Niclas Aromaa / Cosima 90, Suomi 4/55,15, 58) Maiju Mallat / Winnie PV, Suomi 4/52,62,…60) Hanna Marttila / Ringwood LP, Suomi 4/53,32,…62) Marina Ehrnrooth / Charlet Orchidee, Suomi 4/55,15,…68) Mikael Forstén / Isaac Du Jonquet, Suomi 4/63,69,…

Tapiola International Dressage Grand  Prix,
Kansainvälinen kouluratsastuskilpailu GP-tasolla, lähti 6, sijoittui 5
1) Hans-Peter Mohr/ Lentho, Saksa 65,91, 2) Kristian Von Krusenstierna/ Charleston, Ruotsi  60.94, 2) Julia Alfthan-Kilpeläinen/ Chirocco, Espoo 60,94, 4) Charlotte Esping/ Generalen, Ruotsi  59,87 5) Kati Koiso/ Wapita, Ylöjärvi 55,06,

Helsinki International Horse Show
Tuloksia perjantai  16.10.2009

Juniorit, 115 cm, aikaratsastus. Lähti 20, sijoittui 5
1) Katrin Jokinen / Coco-Chanel D, Koski Tl 0/46,38, 2) Nina Höglund / Livina, Kirkkonummi 0/46,65, 3) Emilia Malmi / Ulletta, Espoo 0/46,68, 4) Anu Mäkinen / Stregaa X, Tuusula 0/47,24, 5) Eveliina Kärnä / Foxfire, Muurame 0/51,41

Amatöörit, 115 cm, aikaratsastus. Lähti 19, sijoittui 5
1) Nicole Ahola / Millie, Hyvinkää 0/46,20, 2) Petri Korhonen / Cahuita, Hämeenlinna 0/48,25, 3) Satu Packalen / Rush, Helsinki 0/48,88, 4) Christina Sundelin / Coolgrange Furisto Lad, Helsinki 0/49,12, 5) Krista Klingberg / Zamela, Vantaa 0/50,19

Black Horse nuoret hevoset, 5-v, toinen osakilpailu, 115 cm, kilpailu kahdessa vaiheessa. Lähti 20, sijoittui 5
1) Emilia Kerimaa / Quali Qu anti, Turenki 0/30,41, 2) Anna Vilkki / Umera, Vesilahti 0/30,71, 3) Ville Peltokoski / Still-Hof Merbau, Oulu 0/30,92, 4) Janna Huhtanen / Cee, Ypäjä 0/32,29, 5) Jessica Aminoff / Billnäs Amorin, Helsinki 0/32,45, 6) Stanislav Teder / Evita Vd Molendreef, Viro 0/32,74

Black Horse nuoret hevoset 5-v, yhteistulokset kahden osakilpailun perusteella
1) Ville Peltokoski / Still-Hof Merbau, Oulu 4, 2) Stanislav Teder / Evita Vd Molendreef, Viro 10, 3)Jessica Aminoff / Billnäs Amorin, Helsinki 11, 4) Emilia Kerimaa / Quali Quanti, Turenki 12, 4) Anna Vilkki / Umera Vesilahti 12, 5) Rosa Ruutsalo / Gladys, Espoo 13

Black Horse nuoret hevoset 6-v, toinen osakilpailu, 120 cm, kilpailu kahdessa vaiheessa.
Lähti 19, sijoittui 5
1) Emilia Kerimaa / Wilhelmina, Turenki 0/30,72, 2) Valpuri Nyyssönen / Ties, Jyväskylä 0/31,26, 3) Aki Hannula Bear Bay / D'artagnan, Pöytyä 0/33,95, 4) Sandra Burmeister / Watch Me, Espoo 0/36,33, 5) Anne Penttinen / Monthago Z, Kuopio 4/32,11

Black Horse nuoret hevoset 6-v, yhteistulokset
1) Valpuri Nyyssönen / Ties, Jyväskylä 3, 2) Aki Hannula / Bear BayD'artagnan, Pöytyä 8, 3)Emilia Kerimaa / Wilhelmina,Turenki 9, 4)Pyry Kivikoski / Qimma, Tuusula 12, 5)Sandra Burmeister / Watch Me, Espoo 17

Nordic-Baltic Cup 130 cm , aikaratsastus. Lähti 26, sijoittui 8
1) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo ,Ylöjärvi 0/43,96, 2) Jessica Aminoff / Eon, Helsinki 0/46,20, 3) Andrus Kallaste / Opaal, Viro 0/46,94, 4) Petra Heikkinen / Castle Rock, Joensuu 0/47,08, 5) Sonja Mäkelä / Primrose K, Oulu 0/47,15, 6) Emilia Johansson / Fiorella, Helsinki 0/48,51

Lisätietoja: www.helsinkihorseshow.fi
Täydet tulokset, lähtölistat: http://www.scg-nl.nl/