Ypäjä Equestrian
Show 11.-14.6.2009
YES2009-kisa Ypäjällä 11.-14.6.
- esillä viisi nousevaa lajia!
Kansainvälinen Ypäjä Equestrian Show
11.-14.6.
Viisi nousevaa ratsastuksen lajia esittäytyy
Ypäjällä
YES2009-kilpailussa kesäkuussa Ypäjällä esittäytyy 11.-14.
kesäkuuta viisi kasvavaa ratsastuksen lajia, jotka eivät lukeudu
perinteisiin olympialajeihin. Kansainvälisellä tasolla kilpaillaan
valjakkoajossa sekä matka- ja lännenratsastuksessa.
Vammaisratsastuksessa järjestetään kansallinen kilpailu ja
vikellyksestä nähdään hienot lajiesittelynäytökset.
- Tulossa on ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen tapahtuma, jossa
voi tutustua yhdellä kertaa näihin ratsastuksen nouseviin lajeihin,
joita muuten on harvemmin esillä, kertoo kilpailujen johtaja
Kaija Borup.
- Alun perin tarkoitus oli järjestää kansainvälinen jokaisessa
viidessä lajissa, mutta kilpailujen päällekkäisyys Euroopan
lähimaissa verotti osallistujia ja vaikeutti myös kansainvälisten
toimihenkilöiden saantia. Vikellyksestä ja vammaisratsastuksesta
saa hyvän kuvan kyllä näinkin, hän jatkaa.
Hevosopistolla Ypäjällä nähdään siis FEI:n, Kansainvälisen
Ratsastajainliiton, kaikki viralliset kilpalajit kahtena
perättäisenä viikonloppuna, kun este-, koulu- ja kenttäratsastus
ovat vuorossa viikkoa aikaisemmin perinteikkäässä Finnderbyssä.
Ypäjä Equestrian Show käynnistyy torstaina kansainvälisellä
matkaratsastuksella, jossa ratsukot lähtevät huikealle 120
kilometrin etapille jo aamuseitsemältä. Toiselle 80 km:n
kisamatkalle startataan tuntia myöhemmin. Ensimmäisiä pidemmän
matkan ratsastajia voidaan odottaa maaliin kolmen neljän aikaan
iltapäivällä.
Torstaina iltapäivällä alkavat myös valjakkoajon Pohjoismaiden
mestaruudet poniyksiköiden koulukokeella. Hevosyksiköiden ja
kaikkien parivaljakoiden koulukokeet ajetaan perjantaina.
Lauantaina on vuorossa erittäin jännittävä maraton, jossa ajetaan
vauhdikas ja näyttävä maastoesteosuus. Ratkaisun paikat ovat
vuorossa sunnuntaina tiukassa tarkkuusajossa.
Lännenratsastuksessa käynnistyvät lauantaina aamulla
Haimi-hallissa neljät lajikilpailut: western horsemanship, reining,
trail sekä western riding. Kansainvälinen, FEI:n alainen
reiningkilpailu käydään sunnuntaina aamulla, mukana ovat avoimen
kilpailun lisäksi junioreiden ja nuorten luokat.
Lopulliset osallistujalistat saadaan ilmoittautumisajan päättyessä
perjantaina 5.6. Alustavien tietojen mukaan valjakkoon tulee vahva
edustus Ruotsista ja Norjasta, matkaratsastukseen kilpailijoita
myös Virosta ja Venäjältä, ja lännenratsastuksessa kilpailtaneen
kotimaisin voimin.
Vammaisratsastuksen kansalliset kilpailut käydään lauantaina ja
sunnuntaina Opistohallissa. Vikellysnäytöksiä järjestetään eri
paikoissa Hevosopistolla myöhemmin ilmoitettavina
ajankohtina.
Kilpailuissa yleisöä hemmotellaan myös runsaalla oheisohjelmalla,
johon kuuluu mm. lajiesittelyjä ja hieno juhlanäytös sunnuntaina.
Kilpailujen expo-alueella löytyy myös kiinnostavaa katsottavaa.
Yleisöllä on kilpailuihin vapaa pääsy!
ALUSTAVA AIKATAULU, muutokset mahdollisia
Torstai 11.6.
klo 7-18.40 Matkaratsastus 120 km, Derby-kenttä (ensimmäiset
maaliin arviolta klo 15-16) klo 8-14.40 Matkaratsastus 80 km,
Derby-kenttä
klo 15 Valjakkoajon koulukoe, poniyksiköt, Derbykenttä
Perjantai 12.6.
klo 10-12 Valjakkoajon koulukoe, hevosyksiköt ja kaikki
parivaljakot, Derbykenttä
klo 14-17 Valjakkoajon koulukoe jatkuu
Lauantai 13.6
klo 10-15 Valjakkoajon kestävyyskoe eli maraton, Derbykenttä
klo 10-17 Lännenratsastuksen lajikilpailuja, Haimihalli
klo 13-16 Vammaisratsastuskilpailu, Opistohalli
Sunnuntai 14.6
klo 8-12 Lännenratsastus, kv. reining, Haimihalli
klo 8-13 Valjakkoajon tarkkuusajo, Derbykenttä
klo 9-11 Vammaisratsastus, Opistohalli
klo 14-15 Paraati ja juhlanäytös
Kisaorganisaatio
Kilpailun järjestää Hevosopisto yhteistyössä SRL:n lajijaostojen ja
Hippoliksen hevosklusterihankkeen kanssa
Kilpailun johtaja Kaija Borup,
kaija@borup.fi
Kilpailun pääsihteeri Sanna Mäki-Tuuri,
sanna.maki-tuuri@hippolis.fi
Päästewardi Matti Kuusi
Kilpailupaikka: Hevosopisto, Opistontie 9, Ypäjä,
www.hevosopisto.fi
Kilpailun kotisivut:
www.yes2009.fi
Suomen Ratsastajainliiton kotisivut:
www.ratsastus.fi
Hippoliksen kotisivut
www.hippolis.fi