Suomen NC-estejoukkue kiinni
finaalipaikassa
Suomen estejoukkueella kiinnitys
Nations Cupin finaalipaikkaan Barcelonaan
Suomi osallistui tällä kaudella viiteen esteratsastuksen Nations
Cup -kilpailuun, joissa parhaat menestykset olivat toinen sija
Bratislavassa ja neljäs Kööpenhaminassa. Lopullinen sijoitus
sarjassa on vielä auki, kun jäljellä on vielä Istanbulin
osakilpailu Turkissa syyskuun alussa. Tällä hetkellä Suomella on
pisteitä 22 ja sijoitus sarjassa viides, kun kuusi parasta jatkaa
Barcelonaan loppukilpailuun syyskuun puolivälissä. Pahiten Suomen
finaalipaikkaa uhkaavat Puola vain kahden pisteen päässä ja
Unkari, johon eroa on kahdeksan pistettä.
- Ylimääräisenä bonuksena Suomi oli jo saanut kutsun kahdelle
ratsastajalle Barcelonan finaaliin syyskuussa, mutta elämme
toivossa, että voisimme lähettää paikalle täyden joukkueen, toteaa
Nations Cup -hankkeen koordinaattori Tom Gordin. Finaalipaikka on
kiinni siitä, miten muiden maiden joukkueet sijoittuvat
Istanbulissa, jonne Suomi ei ole lähdössä mukaan.
FEI:n, kansainvälisen ratsastajainliiton, Nations Cup on
esteratsastuksen kesäkauteen sijoittuva kansainvälinen kilpasarja,
jossa maiden joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan GP-tasolla.
Sarja päättyy syksyisin Barcelonassa järjestettävään
loppukilpailuun, johon pääsee mukaan kuusi parasta joukkuetta
Euroopasta sekä muutamia muiden maanosien liigojen parhaita.
Finaalin kaksi parasta nousevat kymmenen parhaan maan mestaruus-
eli superliigaan.
Suomen Ratsastajainliitto on satsannut vahvasti esteratsastuksen
joukkuetoiminnan kehittämiseen, tavoitteena on ollut saada
joukkueemme mukaan Barcelonan finaaliin vuoteen 2010 mennessä. Nyt
näyttää että Suomi voi päästä loppuotteluun jo tällä
kaudella.
- Meidän tavoitteenamme ei ole kuitenkaan voittaa finaalia ja
"joutua" superliigaan, johon joukkueen hevoset eivät vielä riitä,
sillä meillä on tällä hetkellä vain muutamia hevosia, jotka
pystyvät hyppäämään superliigan tasolla. Sen sijaan seuraavat
kärkisijat kakkosliigassa kiinnostavat, Gordin katsoo.
Joukkuetoimintaan satsataan edelleen tulevaisuudessakin.
- Opimme paljon tällä kaudella ja nämä kokemukset käytetään
hyväksi. Yhteisenä tavoitteenamme on tehdä jatkossa kaikkien
osa-alueiden asiat vielä paremmin. Parannettavaa on erityisesti
kaiken tason kommunikoinnissa, tämä koskee erityisesti itse
liittoa, ratsastajia ja hevosten omistajia, Gordin sanoo.
Seuraava esteratsastajien pääetappi on EM-kisat Windsorissa,
Iso-Britanniassa 25.-30. elokuuta. Mukaan ovat lähdössä Mikael
Forstén hevosella Isaac du Jonquet, Noora Forstén hevosella Evli
Cagliostro ja Sebastian Numminen hevosella Calandro II. Piia
Pantsun osallistuminen on peruuntunut, koska hän ei saa hevosta
käyttöönsä kilpailuun.
- Ulkokauden kruunaa tuleva Euroopan mestaruuskilpailu, johon
Suomella on lähettää hyvä joukkue. Toivon myös, että kaikki parhaat
ratsastajat asettuvat lähtöviivalle lokakuussa Helsinki
International Horse Show'ssa maailmancupin osakilpailussa, Gordin
sanoo.
Nations Cup -tilanne Bratislavan jälkeen, osakilpailut
11/12.
1. Norja 47,5
2. Espanja 45,5
3. Tanska 23
3. Itävalta 23
5. Suomi 22
6. Puola 20
7. Unkari 14
8. Bulgaria 11,5
9. Brasilia 10
10. Portugal 7
SUOMEN NATIONS CUP -KAUSI 2009 - yhteenveto
(HUOM! Suunnitelmissa ollutta Tallinnan kilpailua ei
järjestetty)
2009 Bratislava, Slovakia, mukana 13 maata, Suomi 2.
Mikael Forstén / Evli Nandele, Maiju Mallat / St. Germain, Qui
Vivra Verra, Noora Forstén / Vasco
2009 Hamina, Suomi , mukana 4 maata, Suomi 4. (epävir.
joukkue 3.)
Peik Andersin / Latania Z, Satu Liukkonen / Qui Vivra, Raimo
Aaltonen / Eafons Polyfino, Jenny Kainulainen / Lena .
(Suomen epävirallinen kakkosjoukkue: Sandra Burmeister / Cosiga,
Janna Huhtanen / Sultana D, Sanna Backlund / Lilli Marlen, Joonas
Vaahtera / Cincinatti)
2009 Drammen, Norja, mukana 7 maata, Suomi 7. (kesk. ennen 2.
kierrosta)
Piia Pantsu / Chauvinist Z, Maiju Mallat / St. Germain, Satu
Liukkonen / Qui Vivra Verra
2009 Kööpenhamina, Tanska, mukana 10 maata, Suomi 4.
Piia Pantsu / Chauvinist Z, Mikael Forstén / Evli Maike, Maiju
Mallat / Casandra Z, Sebastian Numminen Calandro II
2009 Lummen, Belgia. Mukana 10 maata, Suomi 10.
Maiju Mallut / Casandra Z, Sebastian Numminen / Calandro II, Noora
Forstén / Evli Cagliostro, Nina Fagerström / Wivina
Nations Cup projektiryhmä: Lars Parmler, Tom
Gordin - koordinaattori, Kristian Nyman, Petri Meller, Thomas
Stenius, Jukka-Mikael Koivisto sekä Aki Ylänne.
Esteratsastajien esittelyt linkin takana:[SISÄINEN LINKKI: Esteratsastajia -> /asp/system/empty.asp?P=1261&VID=default&SID=252662778644128&S=0&C=26936]
Joukkueenjohtaja Lars Parmler
- syntynyt 1942
- arvostettu ja kokenut A-valmentaja, ratsastuksen opettajakoulutus
Strömsholmassa 1969-1970
- ollut mukana luomassa Ruotsin Ratsastajainliiton
valmentajakoulutusjärjestelmää
- henkilökohtaisia valmennettavia vuosien varrelta, mm. Helena
Persson, Emanuelssonin sisarukset, Niklas Arvidsson, Svante
Johansson, Ulrika Bidegård sekä omat lapset Niklas ja Malin
Parmler
- useita vuosia ponien, juniorien ja nuorten valmetaja Ruotsissa,
saavutuksina mm. Malin Baryardin kultamitali Roomassa
- 4 vuotta Norjan nuorten valmentaja, saavutuksina mm. 1
joukkuepronssi EM:ssä
- kv. ja GP-tason ratsastaja 1970-80-luvuilla, mm. GP-finaalin
voitto Falsterbossa 1982
- Göteborgin kv. kisojen perustaja yhdessä Liz -vaimonsa kanssa
1977
Lisätietoja: Tom Gordin, +358-500-302888