Sanna Backlund hyppäsi
Mitsubishin rattiin Laaksolla
- Lilli Marleen kiisi GP-radalla kuin hurmoksessa

Sanna ja Lilli voittamattomassa vedossa. Kuva Marcus
Westermark.
Sanna Backlund hyppäsi sunnuntaina Laakson ratsastusstadionilla
katsomon karjuessa kannustuksia estesarjojen superfinaalissa
GP-voittoon ja palkintoauto Mitsubishi Coltin rattiin kesän
GP-otteluiden huipennuksessa.
Nuoret ja seniorit ovat kilpailleet läpi kauden omissa Tapiola
GP-estesarjoissaan, joiden voittajat seulottiin Laaksolla
lauantaina. Sunnuntaina kaksikymmentä sarjojen parasta lähti
ottamaan mittaa toisistaan samalla radalla Mitsubishi Leading Rider
-kilpailuun. Nuorille annettiin tasoitusta laskemalla esteet
kymmenellä sentillä, kun senioreiden haaste oli asetettu 150 cm:n
erittäin kovalle korkeudelle. Kaikki osallistujat lähtevät
autokilpailuun nollilta.

Sanna, tuliterä Mitsubishi Colt ja kyydissä
maahantuojayrityksen, Oy Vemic Auto Ab:n, toimitusjohtaja Klaus
Pohjala. Kuva Marcus Westermark.
Kilpailu muodostui äärimmäisen jännittäväksi. Perusradalta
uusintaan tiensä selvitti puhtaasti vain viisi ratsukkoa, ja
uusinnassa kolmantena lähtenyt Sandra Burmeister onnistui tekemään
ensimmäisen nollaradan kasaten painetta seuraavien niskaan - nyt
riitti vain rikkeetön rata ja kovempi vauhti. Mirella Kogelnig
vastasi haasteeseen kiristäen aikaa Utopie-tammalla entisestään
nousten johtoon.
Sanna Backlund lähti viimeisenä matkaan kaikki tai ei mitään
henkeen, ja Lilli Marleen kiisi yli esteiden virheettömästi lentäen
maalilinjan yli sekunnin kaulalla. Yleisö kiritti Sannaa
äänekkäästi koko viimeisen suoran ja Backlund lasketteli
maalilinjan yli ohjat pitkinä.
Backlundilla on takanaan historia toisia sijoja GP-kärjessä.
- Vähiten odotin voittoa tänä vuonna ja nyt se tuli. Kaikista
onnellisin olen siitä, että nyt hevonen oli taas aivan mahtavassa
kunnossa ja antoi uskoa vaikka mihin, kesällä se ei ole ollut aivan
parhaimmillaan, Backlund kertoo.
- Hevoseni paras ominaisuus on kapasiteetti, se hyppää paremmin,
kun tehtävät ja esteet ovat isompia. Hyvänä päivänä se on kuin
tänään ihan hurmoksessa, ei tarvitse muuta kuin ratsastaa tolppien
väliin ja se hoitaa loput. Kovempaakin sillä pääsee kuin tänään,
mutta sitten alkaa olla liian suuri riski saada puomeja alas, hän
toteaa.

Voittajaa onnittelemassa vasemmalla Ratsastajainliiton
pääsihteeri Fred Sundwall sekätoimitusjohtaja Klaus
Pohjala. Kuva Marcus Westermark.
Sanna Backlund on huippuvalmentaja, ja nuorien ratsastajien
kärjessä oli vahva edustus hänen valmennettaviaan, kuten mm. Emilia
Kerimaa, joka ratsasti neljänneksi Tatricialla ja Mikael Wahlman,
joka oli viides Prestigellä.
Rallikuski Timo Salosen tytär kurvaili kunniakierroksensa
upouudella Mitsubishi Coltilla.
- Jos isä olisi nähnyt minut auton ratissa olisi voinut tulla
sanomista, Backlund nauraa tyylinäytteestään.
- Mutta vihdoinkin voitin Mitsubishin, ei tarvitse jäädä
eläkkeelle ilman voittoautoa. Ja sitä ei kyllä myydä, lähden sillä
ajamaan nyt kotiin ja fiilistelen koko matkan, ratsastaja
lupaa.

Mirella ja upea Utopie. Kuva Marcus Westermark.
Mirella Kogelnig hyppäsi hienosti toiseksi sunnuntaina samoin kuin
lauantaina Tapiola GP-sarjassa. Maanantaina odottaa paluu kotiin
Itävaltaan. Ratsastaja on viettänyt kesälomaa Suomessa seuranaan
10-kuinen poikansa. Aviopuoliso, Fritz huippuesteratsastaja
itsekin, saapui paikalla seuraamaan ratsastusta äänekkäästi ja
eloisasti kannustaen.
- Hevonen on tehnyt hyvän kauden ja ollut aivan fantastinen, ei
voi olla muuta kuin tyytyväinen. Lähdin hakemaan tänään kahta
nollaa ja ne se teki. Olisin voinut mennä kovempaakin, mutta
jänistin. Luulen että menetin voiton ensimmäisen ja toisen esteen
välillä, Kogelnig sanoo.
Kilpailussa jaettiin erittäin kovat palkinnot myös muille
sijoittuneille, toinen sija toi 5000 euroa ja kolmas 3000.
Burmeister oli muiden tavoin tyytyväinen päivän suoritukseensa.

Sandra ja Cosiga virheittä yli esteiden. Kuva Marcus
Westermark.
- Olen tyytyväinen, olisin voinut ehkä kiristää vauhtia, mutta
Cosiga ei paras aikahevonen. Kun esteet nousevat, se alkaa aina
hypätä paremmin, Burmeister kiittää14-vuotiasta ruunaansa.
Ratamestari Johanna Mikkola rakensi uransa tähän asti
mittavimman ja merkittävimmän kilpailun erittäin onnistuneesti
saaden ratsastajilta runsaasti kehuja. Hän valmistautui tehtävään
huolella ja käveli kolmen osakilpailun radat itse ennakkoon. Hän on
itsekin erittäin menestynyt esteratsastaja.
- Ne olivat rytmikkäitä, hyviä, eurooppalaistyylisiä ratoja,
minulla ei ole ei mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Tulostaso oli
hyvä, ja kilpailu oli meidän tasollamme riittävän haastavaa,
Backlund kiittää.
Emilia ja Tatracia - Sannan ratsuttaja ja oppilas hienosti
neljäs.Kuva Marcus Westermark.
Tapiola GP-sarjan jo viidettä kertaa voittanut Peik Andersin päätti
keskeyttää autokilpailun, kun hevonen pudotti heti ensimmäisellä
esteellä. Näin hän säästi supertammansa voimia tuleviin
koitoksiin.

Mikael Wahlman ja Prestige.Kuva Marcus
Westermark.
HUIKEA PALKINTOTASO
Esteratsastuksen GP-sarjoissa on jaettu tänä kesänä 2009 voittoina
yhteensä huikeat 63.500 euroa ja bonuksena on kilpailu Mitsubishi
Colt 95 Intense Cool ESC -henkilöautosta kaikilla herkuilla.
Mitsubishi Leading Rider kilpailun viisi parasta palkitaan
seuraavasti:
1) Mitsubishi henkilöauto 2) 5 000 € 3) 3 000 € 4) 1000 € 5)
500 €
TAUSTATIETOA: Sanna Backlund
Sanna Backlund (os. Salonen) syntyi vuonna 1976
Hämeenlinnassa hevosvoimista tunnettuun perheeseen, isä Timo on
menestynyt ralliautoilija. Sanna aloitti kilpailemisen jo
10-vuotiaana ja on kuulunut jo vuosien ajan kotimaiseen kärkeen.
Backlundin opissa valmentautuu huomattava määrä lupaavia
esteratsastajiamme. Sanna on itse hakenut oppia mm. Eric van der
Vleutenilta ja Emile Hendrixiltä Hollannista. Puoliso Markus
Backlund on myös tunnettu ja arvostettu esteratsastaja ja
valmentaja.
Ypäjä GP:n 2. sija vuonna 2008, Tapiola GP-sarjassa 2. sija,
lukuisia sijoituksia kv. kilpailuissa, useita kotimaisia
GP-osakilpailuvoittoja vuosien varrelta. Kausi 2009 alkanut
tasaisella menestyksesllä kotimaan kärkikilpailujen kovimmissa
luokissa.
Kotisivut: http://www.5kko.com/
TULOKSET SU 6.9.
Mitsubishi Leading Rider -kilpailu 140/150 cm, perusrata
ja uusinta.
Lähti 19 parasta Tapiola GP ja Tapiola Pankki nuorten
GP-sarjojen kärjestä.
1) Sanna Backlund / Lilli Marlen, Janakkala 0-0/48,68, 2) Mirella
Kogelnig / Utopie, (Oulu / Itävalta) 0-0/49,66, 3) Sandra
Burmeister / Cosiga, Espoo 0-0/52,60, 4) Emilia Kerimaa / Tatricia,
Janakkala 0-4/48,20, 5) Mikael Wahlman / Prestige, Lahti 0-4/49,69,
6) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo, Ylöjärvi 4/80,56, 7) Kiira Miinin
/ Talan J.W.B, Joensuu 4/84,46, 8) Ilona Korpelainen / Athena II,
Kauniainen 5/95,39, 9) Petra Heikkinen / Castle Rock, Joensuu
8/82,88, 10) Laura Hämäläinen / I D S Sambuca, Laukaa 8/86,12, 11)
Anna-Julia Kontio / Escape 8/86,61, 12) Marina Ehrnrooth / Orchidee
XI, Helsinki 8/87,81, 13) Tuisku Kivikoski / Chardonay van De
Kempenhoeve, Tuusula 12/83,74, 14) Maria Heikkilä / Caricia, Ypäjä
16/88,85, 15) Raimo Aaltonen / Eafons Polyfino, Aura 20/90,95, 16)
Jenny Kainulainen / Lena, Kirkkonummi 24/105,10, 17) Janna Huhtanen
/ Sultana D Kesk, 17) Peik Andersin / Latania Z Kesk, 17) Jenny
Kainulainen / Vlas (CR)
Kaikki tulokset: http://kipa.ratsastus.fi ja
http://www.triplecrown.fi/jumpinghelsinki/tulos.html
Televisiointi
Kooste kilpailun huippuhetkistä nähdään heti sunnuntai-iltana YLE:n
nettitelevisiossa www.yle.fi/urheilu
sekä SRL:n nettitelevision maksuttomalla kanavalla: http://ratsastus.invideo.fi
Urheilukanavalla kisakooste lauantaina 12.9. klo 17.00,
lisätietoja: www.urheilukanava.fi
VOITTOAUTO:
Mitsubishi Colt 95 Intense Cool ESC
- Puoliautomaattinen ilmastointi
- ESC ajovakauden- ja pidonhallintajärjestelmä
- 16" alumiinivanteet
- radio/cd/mp3
- vakionopeudensäädin
- tummennetut takalasit
- takaspoileri
- ajotietokone