Peik Andersin viidenteen
GP-estesarjan voittoon
Nuorten paras nouseva tähti Anna-Julia Kontio
Esteratsastuksen kärkisarjat Tapiola GP ja Tapiola Pankki nuorten
GP saivat voittajansa tiukoissa finaaleissa lauantaina Laakson
ratsastusstadionilla. Avoimen sarjan voiton otti Peik Andersin
supertammallaan Latania Z ratsastaen molemmat finaalikierrokset
puhtaasti. Itse finaaliluokan voiton otti Viron Urmas Raag, jonka
ratsu Axel du Beamont kiisi ratkaisukierroksen kaksi sekuntia
nopeammin.

Sekki 7000 euroa ja onnellinen voittaja. Vasemmalla
Ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall ja oikealla
Vahinko-Tapiolan tuotepäällikkö Mari Luukkonen sekä toimitusjohtaja
Juha-Pekka Halmeenmäki.
Sarjassa ratsukoiden kokonaistuloksessa otetaan huomioon kolmen
osakilpailun ohella finaalin pisteet. Toiseksi kokonaistilanteessa
ratsasti Mirella Kogelnik tammalla Utopie. Jenny Kainulainen johti
sarjaa ennen finaalia hevosellaan Vlas, mutta otti ensimmäisellä
kierroksella kaksi pudotusta karsiutuen niukasti jatkosta toiselle
kierrokselle kymmenen parhaan joukossa. Loppusijoitus sarjassa oli
näin kolmas.

Peik ja Latania voittovauhdissa. Kuva Marcus Westermark.
GP-estesarjan voitto oli kauniaislaisen
ratsastuskouluyrittäjän jo viides, neljä näistä on tullut Latania
Z:n vauhdikkaassa kyydissä. Andersinin menestystamma loukkaantui
vakavasti tammikuussa 2006 liikenneonnettomuudessa Saksassa, mutta
hyvällä ja huolellisella hoidolla se on hypännyt takaisin
kotimaisen esteiden kiintotähdeksi vuosi toisensa jälkeen.
- Olin tänään vähän huolissani ensimmäisen kierroksen alussa,
Latania ei tuntunut yhtä kumiselta kuin yleensä. Kolme ensimmäistä
estettä sain taistella itse enemmän kuin yleensä, mutta hevonen
huomasi sen ja sen taistelutahto heräsi. Sitä kumia löytyi taas ja
se taisteli hyvin loppuun puolestani. Se on hieno hevonen, Andersin
ylistää 14-vuotiasta tammaa.
Laakson kentän pohja oli aiheuttanut etukäteen polemiikkia, mutta
lauantaina se oli huippukunnossa. Ratamestari Johanna Mikkola oli
onnistunut erinomaisesti uransa tähän asti merkittävän kisaradan
rakentamisessa.
- Pohjassa ei ollut mitään moittimista. Ja Johku oli onnistunut
tosi hyvin, finaali oli hänelle tulikoe. Rata ei ollut yhtä iso ja
tekninen kuin aikaisemmat finaalit, mutta se oli toisella tavalla
vaikea, esimerkiksi siinä oli pidemmät etäisyydet ja laukkamatkat
joillekin yksittäisille esteille. Näkyi hyvin, että hän haluaa
tehdä hyvää jälkeä ja että hänellä on hallussa ratsastajien taso.
Johku on kiertänyt tänä kesänä kaikki osakilpailut ja osasi
arvioida radan vaikeusasteen oikein, myös nuorten hevosten radat ja
tuotti hyvää urheilua, Andersin kehuu.
Jenny Kainulainen ratsunaan Lena. Kuva Marcus
Westermark.
Sunnuntaina kilpaillaan Mitsubishin voitosta erikseen. Aiemmin
voitto on ratkennut sarjavoiton ohella, nyt autosta kisataan
erikseen sunnuntaina omassa kilpailussaan GP-tasolla.
- Voi olla ihan hyvä, että muutetaan asioita. Tämä on hyvä tapa
saada auto jollekin nuorelle, nopealle ja taitavalle ratsastajalle.
Nuorethan hyppäävät vähän alemmalla tasolla, jolloin pienemmän
esteen hyppy ei vie yhtä paljon aikaa kun isomman. Luulen että
Juuli tai Miksu on ratissa huomenna, Andersin pohtii viitanen
nuorten ykkösiin Anna-Julia Kontioon ja Mikael Wahlmaniin.
Nuorten sarjan ykkönen Anna-Julia Kontio - Rio
Nuevo
Ylöjärveläinen Anna-Julia Kontio, nuorten sarjan 18-vuotias
voittaja, on puhdistanut palkintopöytiä ahkerasti tällä kaudella ja
junioriratsastajalla on nimissään mm. nuorten SM-voitto esteillä
sekä PM-pronssia. Toiseksi nuorten sarjassa ratsasti lahtelainen
Mikael Wahlman tammalla Prestige ennen Emilia Kerimaa ja Tatriciaa
Janakkalasta.

Juuli ja Rio Nuevo. Kuva Marcus Westermark.
Lukiolaistytöllä oli huikea päivä, sillä hän otti sarjavoiton Rio
Nuevolla sekä luokkavoiton Escapella tuplanollalla ollen kaikista
ratsastajista nopein toisella kierroksella.
- Olen tosi tyytyväinen hevosiini, päivä meni aika hyvin. Escape
oli tosi hyvä tänään, se on hypännyt tällä kaudella isompaa ja
tänään rata oli sille aika helppo ja sillä oli kivaa. Nuevon
pudotus ei johtunut mistään erityisestä syystä, ensin se harmitti,
mutta ei se oikeastaan haitannut, kun toinen kerran voitti luokan
ja toinen sarjan, Kontio iloitsee.
Kontio käy lukiota iltakoulussa ja ratsastaa joka päivä 6-11
hevosta ennen kouluun lähtöään. Muihin harrastuksiin ei ole
aikaa.

Juuli ja Escape. Kuva Marcus Westermark.
Mistä nuori kilpailija saa voimansa jatkaa päivästä
toiseen?
- Minulla on kova voitontahto, en luovuta helposti. Kai se on kun
pääsee palkintojen jakoon, se palkitsee kun menestyy. Tietysti
tulee aikoja, kun tuntuu ettei jaksaisi, mutta ne menevät ohi ja
kuuluvat asiaan, hän kertoo.
Ratsastajaa valmentaa maajoukkuevalmentaja Piia Pantsu nyt
ensimmäistä kautta.
- Tykkään hänestä tosi paljon. Piia on sopii mulle hyvin, on
sopivan vaativa ja tarkka ja hirveän knnustava. Hän pystyy saamaan
ratsastajasta kaiken irti ja yrittämään kaikkensa, Kontio
kiittää.
Mirella Kogelnikilla loistava loma Suomessa
Mirella Kogelnik asuu nykyään Itävallassa ja hänellä on 10
kuukauden ikäinen poika. Suomassa hän on ollut toukokuusta alkaen
aina Alahärmän ensimmäisestä osakilpailusta alkaen, kotiinpaluu on
edessä maanantaina. Puoliso Fritz on lentänyt Itävallan ja Suomen
väliä, sillä perheellä on oma talli Itävallassa. Kausi on ollut
erittäin menestyksekäs, vaikka tärkein mielenkiinnon kohde on
kisaratojen ulkopuolella. Plakkarissa on myös tuore SM-hopea.
Mirella ja Utopie. Kuva Marcus Westermark.
- Vauva saa hampaita ja valvottaa yöllä, hyppään täällä vain
yhdellä hevosella, kun yöt ovat aika rikkinäisiä. Sarjan kakkossija
oli minulle yllätys, olen mennyt lapsen ehdoilla nyt kisa ja päivä
kerrallaan, ilman tulostavoitteita. Lapsen takia olen ollut
puolitoista vuotta ratsastamatta, Koglenik kertoo.
Sunnuntain paras hyppää Mitsubishi Coltin
rattiin
Tapiola GP ja Tapiola Pankki nuorten GP -sarjojen tulokset
yhdistettiin, ja niiden perusteella sunnuntain Mitsubishi Leading
Rider -kilpailuun jatkaa 20 parasta ratsastajaa ottelemaan
Mitsubishi Colt -henkilöauton voitosta. Kaikki osallistujat
lähtevät autokilpailuun nollilta, eli jokainen heistä voi voittaa.
Kilpailu ratkaistaan GP-luokassa perusradalla ja uusinnassa,
estekorkeus senioreille on 150 cm ja nuorille sekä junioreille 140
cm. Kilpailu alkaa Laaksolla aamulla klo 9, autokilpailu hypätään
alkaen klo 15. Luvassa on myös paljon hauskaa oheisohjelmaa koko
perheelle, mm. pomppulinna ja talutusratsastusta pääsylipun hintaan
sisältyen. 
Miksu ja Special Rose Surprice. Kuva Marcus
Westermark.
Autokilpailuun lähtevät mukaan seuraavat ratsastajat: Peik
Andersin, Mirella Kogelnik, Mikael Wahlman, Anna Julia Kontio (2
hevosta), Emilia Kerimaa, Jenny Kainulainen (2 hevosta), Sanna
Backlund, Laura Hämäläinen, Kiira Miinin, Petra Heikkinen, Maria
Heikkilä, Janna Huhtanen, Marina Ehrnrooth, Tuisku Kivikoski, Petra
Heikkinen, Ilona Korpelainen, Raimo Aaltonen, Sandra
Burmeister.
HUIKEA PALKINTOTASO
Esteratsastuksen GP-sarjoissa jaetaan tänä kesänä 2009 voittoina
yhteensä huikeat 63.500 euroa ja bonuksena on kilpailu Mitsubishi
Colt 95 Intense Cool ESC -henkilöautosta kaikilla herkuilla.
Kilpailusarjan kolme parasta palkitaan seuraavasti:
Tapiola Grand Prix: 1) 7.000 € 2) 2.000 € 3) 1.000 €
Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix: 1) 3.000 € 2) 2.000 € 3) 1.000
€
Mitsubishi Leading Rider kilpailun viisi parasta palkitaan
seuraavasti:
1) Mitsubishi henkilöauto 2) 5 000 € 3) 3 000 € 4) 1000 € 5)
500 €
TULOKSET LA 5.6.
Tapiola Grand Prix -sarjan lopputulos, 10 parasta
Andersin Peik / Latania Z, Kauniainen 76
Kogelnig Mirella / Utopie, Oulu (vak.kotipaikka Itävalta) 71
Kainulainen Jenny / Vlas, Kirkkonummi 67
Backlund Sanna / Lilli Marlen, Janakkala 62
Kainulainen Jenny / Lena 56
Heikkilä Maria / Caricia 55
Kulkas Ville / Victory-M, Tampere 54
Ehrnrooth Marina / Orchidee XI, Helsinki 51
Huhtanen Janna / Sultana D, Ypäjä 51
Aaltonen Raimo / Eafons Polyfino, Aura 47
Burmeister Sandra / Cosiga, Espoo 47
Kulkas Ville / Victor 39
Tapiola Pankki nuorten Grand Prix -sarjan lopputulos, 10
parasta
1) Kontio Anna-Julia / Rio Nuevo, Ylöjärvi 74
2) Wahlman Mikael / Prestige, Lahti 71
3) Kerimaa Emilia / Tatricia, Janakkala 68
4) Hämäläinen Laura / I D S Sambuca, Laukaa 64
5) Heikkinen Petra / Tamara, Joensuu 51
6) Korpelainen Ilona / Athena II, Kauniainen 51
7) Kivikoski Tuisku / Chardonay van De Kempenhoeve, Tuusula
50
8) Miinin Kiira / Talan J.W.B, Joensuu 50
9) Kontio Anna-Julia / Escape 44
10) Vainikkala Sara / Vriend D.D.H, 40
Finaaliluokkien tulokset 5.9.
Tapiola Grand Prix finaali, 145+145 cm arv A.2.0 +
A.2.0
Lähtöjä 27, sijoittuu 7
1) Urmas Raag / Axel du Beamont (EST) 0-0/49,45, 2) Peik Andersin /
Latania Z Ger 1707 (KRG) 0-0/51,42, 3) Mirella Kogelnig / Utopie
(OR) 0-0/54,41, 4) Sanna Backlund / Lilli Marlen 12 (HARI)
0-4/51,43, 5) Maria Heikkilä / Caricia 2383 (YR) 4-0/52,31, 6)
Sandra Burmeister / Cosiga (KRK) 0-4/57,65, 7) Jenny Kainulainen /
Lena (CR) 4-4/52,15, 8) Ville Kulkas / Victor (TRS) 4-4/59,44, 9)
Janna Huhtanen / Sultana D (HARI) 4-8/55,96, 10) Annika Janhunen /
Internet (TAHKO-R) 4-12/61,11,
Tapiola Pankki Nuorten GP finaali, 140+140cm. Lähtöjä 28,
sijoittuu 7
1) Anna-Julia Kontio / Eafons Escape (TRS) 0-0/52,37, 2) Ilona
Korpelainen / Athena II (GR) 0-0/61,53, 3) Anna-Julia Kontio / Rio
Nuevo (TRS) 0-4/46,44, 4) Emilia Kerimaa / Tatricia (HARI)
0-4/49,29, 5) Kiira Miinin / Talan J.W.B (PKUR) 4-0/51,83, 6) Petra
Heikkinen / Castle Rock (PKUR) 4-0/52,12, 7) Mikael Wahlman /
Prestige (Ko-pRa) 4-4/50,12, 8) Laura Hämäläinen / I D S Sambuca
(JSR) 4-4/50,72, 9) Mikael Wahlman / Special Rose Surprise (Ko-pRa)
0-8/55,36, 10) Tuisku Kivikoski / Chardonay van De Kempenhoeve
(TUUR) 0-12/56,35,
Mitsubishi Leading Rider -kilpailuun mukaan karsineet
Andersin Peik / Latania Z
Kogelnig Mirella / Utopie
Wahlman Mikael / Prestige
Kontio Anna-Julia / Rio Nuevo
Kerimaa Emilia / Tatricia
Kainulainen Jenny / Vlas
Kontio Anna-Julia / Escape
Backlund Sanna / Lilli Marlen
Hämäläinen Laura / I D S Sambuca
Miinin Kiira / Talan J.W.B
Heikkinen Petra / Tamara
Heikkilä Maria / Caricia
Kainulainen Jenny / Lena
Huhtanen Janna / Sultana D
Ehrnrooth Marina / Orchidee XI
Kivikoski Tuisku / Chardonay van De Kempenhoeve
Heikkinen Petra / Castle Rock
Korpelainen Ilona / Athena II
Aaltonen Raimo / Eafons Polyfino
Burmeister Sandra / Cosiga
Luokkatulokset lehdistömuodossa: http://www.triplecrown.fi/jumpinghelsinki/tulos.html
Aikataulu
SU 6.9. kilpailu alkaa klo 9
Mitsubishi Leading Rider -kilpailu alkaen klo 15.
Pääsyliput
Pääsyliput katsomoon 15 euroa / päivä, alle 12-vuotiaat
ilmaiseksi vanhemman seurassa. Henkilöautojen pysäköintimaksu on 5
euroa / päivä.
Kilpailupaikan osoite: Laakson Ratsastusstadion,
Nordenskiöldinkatu, Helsinki
(jäähallia vastapäätä, Auroran sairaalan vieressä)
Lisätietoa
Kilpailuun ilmoittautuneet ja tarkempi ohjelma: http://kipa.ratsastus.fi
Kaikki sarjakilpailutilanteet: LINKKI
Kilpailun johtaja Pekka Larsen 0500 631693 ja www.triplecrown.fi
Televisiointi
Kooste kilpailun huippuhetkistä nähdään heti sunnuntai-iltana YLE:n
nettitelevisiossa www.yle.fi/urheilu
sekä SRL:n nettitelevision maksuttomalla kanavalla: http://ratsastus.invideo.fi
Urheilukanavalla kisakooste lauantaina 12.9. klo 17.00,
lisätietoja: www.urheilukanava.fi
Peik Andersin
Peik Andersin on vuonna 1965 syntynyt ratsastuskouluyrittäjä ja
kilparatsastaja, joka asuu Espoossa ja pitää Kauniaisten
ratsastuskeskusta. Hän on luonut näyttävän uran esteratsastajana
sekä kotimaisilla että kansainvälisillä kentillä. Peik on voittanut
esteratsastuksen SM-kultaa kolmesti ja GP-sarjan neljä kertaa. Hän
on edustanut Suomea menestyksellä 1980-luvun lopulta alkaen
esteratsastajien maajoukkueessa kilpaillen mm. maailmancupin
osakilpailuissa ja Nations Cupeissa. Valmentajana toimii
saksalainen Thies Luther. Peik edustaa Kauniaisten Ratsastajia,
kuten myös hänen vaimonsa Nina ja tyttärensä Stefanie.
SM-kullat:
1993 Lancer
2002 Lados
2005 Latania Z
GP-sarjavoitot:
2001 Lados
2005, 2006, 2008 ja 2009 Latania Z
Lukuisia sijoituksia kansainvälisistä kilpailuista.
Kotisivut: http://www.jondal.com/
Anna-Julia Kontio
Ylöjärveläinen Anna-Julia Kontio (s. 1991) on nuoresta
iästään huolimatta saavuttanut jo paljon, mm. yli kymmenen
kansainvälistä voittoa. Erittäin lahjakas ja lupaava Kontio tähtää
tulevaisuudessa tosissaan kansainväliselle kilparatsastajan uralle.
Kontiolla on hevosurheilu ja voitontahto perintönä suonissaan,
hänen isänsä on tunnettu raviohjastaja Jorma Kontio, joka on
voittanut jo 7.000 lähtöä.
Menestyksiä
Nuorten Tapiola Pankki GP-sarjan voitto - Rio Nuevo
Nuorten SM-kultaa 2009 - Escape (juniori-ikäisenä)
PM-pronssia Tanskassa 2009 - Rio Nuevo
Yli kymmenen voittoa kansainvälisissä kilpailuissa, lukuisia
sijoituksia.
Junioreiden rankingykkönen 2007 ja kakkonen 2008
Finaalipaikka junioreiden EM-kilpailuissa 2007 - Escape
Osallistuminen junioreiden EM-kilpailuihin 2009 - Escape
Junioreiden SM-kultaa 2007 - Escape
Poniratsastajien SM-kulta - Jessy
Escape - lahjakas loistotamma Saksasta
Escape (Espri - Golfclub), vuonna 1998 syntynyt, punarautias
hannoverilaistamma. Hevosen omistaa ratsastaja ja sen on
kasvattanut Herm. Heissenbuettel.
Rio Nuevo - musta ja nopea suomalaisruuna
Rio Nuevo, (Royal-W - Lavallo) vuonna 1999 syntynyt, kulomusta,
Suomessa kasvatettu ruuna. Omistaja Anne Seppälä, kasvattaja Erja
Saartia
VOITTOAUTO:
Mitsubishi Colt 95 Intense Cool ESC
- Puoliautomaattinen ilmastointi
- ESC ajovakauden- ja pidonhallintajärjestelmä
- 16" alumiinivanteet
- radio/cd/mp3
- vakionopeudensäädin
- tummennetut takalasit
- takaspoileri
- ajotietokone