SRL

Kerro kaverille:

Kilpailusääntöjen yleisen osan (KSI) uusi versio astuu voimaan 1.6.2012 alkaen

Ratsastajainliiton sääntömääräinen kevätkokous on hyväksynyt kilpailusääntöjen yleisen osan (KSI) muutokset astuvaksi voimaan 1.6.2012 alkaen. Uusi versio on julkaistu liiton Internet-sivuilla materiaalisalkussa. Muutokset vaikuttavat kilpailujen järjestelyihin, joten kaikkien kilpailun järjestäjien on hyvä perehtyä muutoksiin. Ratsastajia koskevat eniten kilpailumaksuja koskevan pykälän 29 muutokset.

Edellinen voimassa oleva versio on vuodelta 2009. Muutostarpeita aiheuttivat mm. kokemukset rangaistuskäytännöstä vuosilta 2009–2011, kansainvälisen ratsastajainliiton FEI:n sääntömuutokset sekä Ratsastajainliiton uudet tietojärjestelmät. Lisäksi on otettu huomioon kilpailijoiden kilpailunjärjestäjien, lajien ja alueiden esittämät muutostarpeet.

Sääntöjen liitteet vahvistaa SRL:n hallitus ja näihin on odotettavissa tarkennuksia sääntöuudistuksen myötä.

Hallitus on tehnyt siirtymäajalle 23.4.-31.5.2012 seuraavat sääntöjä koskevat päätökset:
• hallituksen 30.4. asti asettama sääntösovellus on voimassa 31.5.2012 saakka http://www.ratsastus.fi/srl/srl_tiedottaa/101/0/kilpailusaantojen_sovellus

• verkkomaksujen soveltamisohje on voimassa 31.5.2012 saakka http://www.ratsastus.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/ratsastajainliitto/embeds/ratsastajainliittowwwstructure/31336_verkkomaksujensoveltamisohje.pdf

• aluesääntöjen voimassaolo päättyy 31.5.2012

• aluekilpailut merkitään sen alueen kalenteriin, jonka alueella kilpailu järjestetään,

• mikäli kilpailussa on useamman tason luokkia, noudatetaan ylemmän kilpailutason sääntöjä

Lisätietoja

Kilpailu- ja koulutuspäällikkö
Marian Seppälä
marian.seppala@ratsastus.fi, p. 050-559 1171