Koulutuomarit
SRL ja sen alueet järjestävät lyhytkursseja kilpailuiden toimihenkilöille.
Koulutus antaa valmiudet toimintaan kyseisessä tehtävässä ja oikeuttavat liiton toimihenkilönimikkeeseen.
Koulutuksesta vastaa SRL:n nimeämät kouluttajat.
Kouluratsastustuomareiden koulutus (päivitetty 25.1.2012)
IVK-koulutuomari
-
Koulutuomareiden peruskursseja järjestetään pääasiassa Hevosopistolla Ypäjällä.
-
Kurssit koostuvat kahdesta viikonlopusta, jotka sisältävät sekä teoriaa että käytännön harjoituksia.
-
Toisen jakson aikana on teoriakoe, jonka läpäisseet osallistuvat koearvosteluun seuraavan kilpailukauden aikana. Koearvostelu suoritetaan kansallisella tasolla helppo A-luokassa (vähintään 12 ratsukkoa). Koearvostelun hyväksytysti suorittaneet voivat seuransa kautta anoa IVK – oikeuksia Suomen Ratsastajainliitosta.
-
Kokelaalla tulee olla vähintään 60 %:n kilpailusuoritus kansallisella Helppo A – tasolla ja olla iältään vähintään 22-vuotias kurssin ensimmäisen osuuden alkaessa.
-
IVK-koulutuomarilla on oikeus arvostella helppoja luokkia. Hän ei kuitenkaan voi toimia luokan puheenjohtajatuomarina näissä luokissa.
-
IV K-koulutuomareilta edellytetään toimimista kansallisella ja/tai aluetasolla sekä osallistumista ”skaalantarkistus” kursseille.
IV-koulutuomari
-
IV-luokan tuomariksi aikovan tulee osallistua IV-luokan tuomarikurssille. Kurssi koostuu yhdestä viikonlopusta, jossa on sekä teoriaa että käytännön harjoituksia. Kurssin jälkeen tulee suorittaa koearvostelu kansallisella tasolla helppo A-luokassa (vähintään 12 ratsukkoa). Koearvostelun hyväksytysti suorittaneet voivat anoa IV-oikeuksia SRL:n koulujaokselta.
-
IV-kurssille osallistuvalla tulee olla peruskurssi suoritettuna ja kokemusta IVK-koulutuomarina alue- ja kansalliselta tasolta vähintään yksi vuosi sekä arvostelun seuraamista (kts. lista seurattavista tuomareista). Arvostelun seuraamisia olisi kerättävä vähintään kolme ja ne todennetaan käyttämällä koulutuomarikurssiin valmistavan arvostelun seurantalomaketta. (kts. lomake).
-
IV-koulutuomarilla on oikeus arvostella helppoja luokkia sekä toimia näissä luokissa puheenjohtajatuomarina.
-
IV-koulutuomareilta edellytetään toimimista kansallisella ja/tai aluetasolla sekä osallistumista ”skaalantarkistus” kursseille.
IIIK-koulutuomari
-
IIIK-luokan tuomariksi aikovan tulee osallistua IIIK-luokan tuomarikurssille. Kurssi on kaksiosainen; teoriaosuus ja käytännön harjoitukset erikseen sekä koearvostelu kansallisella tasolla vaativa B-luokassa seuraavan kilpailukauden aikana. Koearvostelun hyväksytysti suorittaneet voivat anoa IIIK-oikeuksia SRL:n koulujaokselta.
-
IIIK-tason tuomarikurssille osallistuvalla tulee olla IV-kurssi suoritettuna ja kokemusta IV-koulutuomarina helpoissa luokissa alue- ja kansalliselta tasolta vähintään yksi vuosi sekä arvostelun seuraamista vaativalla tasolla kahden kalenterivuoden ajan. Näitä harjoituksia on kerättävä vähintään 3 per kausi ja ne todennetaan käyttämällä koulutuomarikurssiin valmistavan arvostelun seurantalomaketta. (kts. lomake).
-
IIIK-koulutuomarilla on oikeus arvostella vaativa B-tasolla. Hän ei kuitenkaan voi toimia vaativa B-luokan puheenjohtajatuomarina.
-
IIIK-koulutuomareilta edellytetään toimimista kansallisella ja/tai aluetasolla sekä osallistumista omalla tasollaan ”skaalantarkistus” kursseille.
III-koulutuomari
-
III-luokan tuomariksi aikovan tulee osallistua III-luokan tuomarikurssille. Kurssi on kaksiosainen; teoriaosuus ja käytännön harjoitukset erikseen sekä koearvostelu kansallisella tasolla vaativa A-luokassa (vähintään 12 ratsukkoa) seuraavan kilpailukauden aikana. Koearvostelun hyväksytysti suorittaneet voivat anoa III-oikeuksia SRL:n koulujaokselta.
-
III–tason tuomarikurssille osallistuvalla tulee olla IIIK-kurssi suoritettuna ja kokemusta vaativa B-luokissa vähintään yksi vuosi sekä arvostelun seuraamista vaativa A-tasolla vähintään yksi vuosi. Arvostelun seuraamisia olisi kerättävä vähintään kolme ja ne todennetaan käyttämällä koulutuomarikurssiin valmistavan arvostelun seurantalomaketta. (kts. lomake).
-
III-koulutuomarilla on oikeus arvostella vaativalla tasolla ja toimia näissä luokissa myös luokan puheenjohtajatuomarina.
-
III-koulutuomareilta edellytetään toimimista kansallisella ja/tai aluetasolla sekä osallistumista ”skaalantarkistus” kursseille.
III -> II K
-
Tuomarilta edellytetään toimimista tasoaan vastaavissa luokissa vähintään kahden vuoden ajan, sekä osallistumista järjestettyyn koulutukseen.
-
Kolme (3) hyväksyttyä koearvostelua Intermediate I tai sitä korkeammassa luokassa (jossa vähintään 10 ratsukkoa). Tämän jälkeen hän voi anoa IIK-oikeuksia SRL:n koulujaokselta.
-
IIK-koulutuomarilla on oikeus arvostella Intermediate I-tasolla sivutuomarina. Hän ei kuitenkaan voi toimia Intermediate I-tasolla luokan puheenjohtajatuomarina.
-
IIK-koulutuomareilta edellytetään toimimista kansallisella ja/tai aluetasolla sekä osallistumista omalla tasollaan ”skaalantarkistus” kursseille.
IIK -> II
-
Tuomarilta edellytetään toimimista tasoaan vastaavissa luokissa, sekä osallistumista järjestettyyn koulutukseen.
-
IIK-koulutuomarilla tulee olla riittävästi kokemusta Intermediate I-tasolta ja hänen tulee suorittaa koearvostelu Intermediate I-tasolla, jonka jälkeen hän voi anoa K:n poistoa SRL:n kouluratsastuskomitealta.
-
II-koulutuomarilla on oikeus arvostella Intermediate I-tasolla myös luokan puheenjohtajatuomarina.
-
II-koulutuomareilta edellytetään toimimista kansallisella ja/tai aluetasolla sekä osallistumista omalla tasollaan ”skaalantarkistus” kursseille.
II -> I
-
Tuomarilta edellytetään toimimista tasoaan vastaavissa luokissa, sekä osallistumista järjestettyyn koulutukseen.
-
Viisi (5) hyväksyttyä koearvostelua Grand Prix tai Intermediate II luokassa (jossa vähintään 5 ratsukkoa), joista yksi voidaan suorittaa Kür-luokassa.
-
SRL:n koulujaos voi koulutuomarin omasta kirjallisesta hakemuksesta nostaa hakijan I –luokan koulutuomariksi kokemuksen myötä ja koearvostelujen tultua suoritetuiksi.
-
I-koulutuomarilla on oikeus arvostella kaikissa luokissa sekä toimia näissä myös puheenjohtajatuomarina.
-
I-koulutuomareilta edellytetään toimimista kansallisella ja/tai aluetasolla sekä osallistumista omalla tasollaan ”skaalantarkistus” kursseille.
FEI-koulutuomari
-
FEI:n kansainväliseen tuomaritoimintaan valmistaville kursseille ilmoitetaan tuomareita Suomen Ratsastajainliiton kouluratsastuskomitean harkinnan mukaan. FEI:n kursseille lähetetään I-luokan tuomareita, kun kyseessä on kurssi johon kansalliset oikeudet omaava tuomari voi osallistua.
-
Kysymykset tuomarioikeuksiin liittyvistä päätöksistä sekä korotusanomukset esitetään Suomen Ratsastajainliiton kouluratsastuskomitealle kirjallisesti.
III-, IIK- II- ja I-koulutuomari
-
Tuomari arvostelee tasoaan vastaavissa luokissa, mutta myös helpommissa luokissa antaen kokemuksensa ja osaamisensa aloittelevien avuksi ja osallistuu järjestettävään koulutukseen. Vuosittain pyritään järjestämään ulkomaisen koulutuomarin vetämä kurssi, joka tuo kansainvälisiä tuulia koulutuomaritoimintaamme. Nämä kurssit ovat ensisijaisesti IIIK-FEI-tuomareille.
Kokeneiden ratsastajien poikkeussäännös
Koulujaos voi harkintansa mukaan myöntää kokeneelle ratsastajalle hakemuksesta oikeuden päästä nk. Fast Track – koulutukseen. Minimivaatimuksena on vähintään viisi yli 60 % kokonaistulosta
vaativa A-tasolla.
Fast Track – koulutukseen hyväksytty tuomarikokelas saa osallistua suoraan III K-luokan koearvosteluun ilman henkilökohtaisen arvostelukokemuksen hankkimista edellä kuvatulla tavalla. Fast Track -tuomarikokelaan on ennen koearvostelua osallistuttava IV K, IV ja III K-kursseille. Kokelaan tulee myös suorittaa kaikki alempien tuomarioikeuksien vaatimuksissa mainitut arvostelujen seuraamiset ja ne on dokumentoitava. Arvostelujen seuraamiset voi suorittaa yhden kauden aikana.
Koearvostelut
IVK-, IV-, IIIK- ja III-kursseilla päätetään koearvostelupaikasta ja ajankohdasta kurssilaisten kanssa. Pyrkimyksenä on, että kurssin vetäjät tarkastavat kurssilaisten koearvostelun.
Yksittäisistä koearvosteluista kokelaat sopivat suoraan kyseisen tuomarin kanssa. Koearvosteluja ottavat vastaan alla listatut henkilöt.
Kaikki luokat:
Irmeli Summanen, Maria Colliander, Maisa Torkkola ja Anders Sucksdorff
II-luokkiin asti
Paula Nystén
III-luokkiin asti
Tiina Karkkolainen
IV-luokkiin asti
Osmo Metsälä, Jorma Kainulainen ja Kari Vuorio
Koearvostelujen valvojien yhteystiedot löytyvät SRL:n julkaisemasta toimihenkilölistasta.
Arvostelujen seuraamiset
Tuomarikokelaiden suorittamat arvostelujen seuraamisia voivat ottaa vastaan yllä mainittujen koearvostelujen vastaanottajien lisäksi seuraavat tuomarit:
Koearvostelumaksut
Kouluratsastuskomitea vahvistaa hinnan vuosittain. Vuonna 2012 hinta on 30 euroa. Koearvostelun vastaanottaja kerää arvosteluun osallistuneiden nimet ja yhteystiedot (väh. seura) ja toimittaa ne Suomen Ratsastajainliittoon, joka laskuttaa koearvostelumaksun jälkikäteen. Koearvostelumaksu sisältyy IVK –kurssin hintaan, muilla tasoilla tuomari vastaa itse koearvostelumaksusta.
Skaalantarkistukset