SRL

Kerro kaverille:

Vammaisratsastuksen toimintasuunnitelma 2018

Ote SRL:n toimintasuunnitelmasta, kokonaisuudessaan SRL:n toimintasuunnitelma löytyy täältä.

8.6. Vammaisratsastus ja erityisryhmien ratsastus

Vammaisratsastuksesta on käytössä myös nimitykset erityisryhmien ratsastus ja erityistä tukea tarvitsevien ratsastus. Vammaisratsastaja tarvitsee erityistä tukea tai apuvälineitä voidakseen ratsastaa, ja usein aloittaa harrastuksen pien- tai erityisryhmissä. Näiden ratsastajien harrastus- ja kotimaan kilpailumahdollisuuksien kehittämisestä vastaa vammaisratsastuskomitea ja lajikoordinaattori yhteistyössä alueiden ja muiden toimijoiden sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Komitean tavoitteena on, että jokainen ratsastaja pääsee esteettömälle ja helposti saavutettavalle ratsastuskoululle ja voi kehittyä harrastuksessaan monipuolisesti.

Vammaisratsastuksen aluetoiminta
• Tavoitteena on, että jokaisella alueella toimii vammaisratsastajien tarpeiden mukainen verkosto: ratsastajien lisäksi vammaisratsastusvastaava sekä aktiivisia, koulutettuja ohjaajia ja avustajia ratsastuskouluissa ja -seuroissa.
• Alue voi hyödyntää seura- ja harrastetukea verkoston yhteistapaamiseen.
• Vammaisratsastusvastaavat kokoontuvat aluetapaamisessa 25.–28.1. Lahdessa sekä harrastustoimintaan painottuvassa tapaamisessa Tampereen Hevoset 2018 -messujen yhteydessä 7. huhtikuuta.

Tapaamiset, kokeilutilaisuudet ja leirit
• Tavoitteena on ratsastajien verkostoituminen ja tiedon lisääminen.
• Komitea ja Ypäjän Hevosopisto järjestävät vammaisratsastuksen ohjaajakoulutuksen 2. jakson yhteydessä 24.–25.3. Special Olympics-ratsastajien minileirin.
• Komitea järjestää urheilupainotteisen vammaisratsastuksen lajiseminaarin syyskokousviikonlopun yhteydessä.
• Komitea ja maajoukkuejohto järjestävät tervetulo- ja infotilaisuuden kilpailutoiminnasta kiinnostuneille Ypäjällä paramaajoukkuekatsastuksen yhteydessä.
• Vuoden aikana on kolme luokittelutilaisuutta: 10.2. Oulussa sekä kevään maajoukkueleirin ja syksyn maajoukkuekatsastuksen yhteydessä.
• Komitea järjestää yhteistyössä Sappeen Ratsutilan kanssa kesällä vammaisratsastajien ratsastussimulaattorileirin, jolla on mahdollisuus saada apua oman istunnan kehittämiseen sekä tavata muita vammaisratsastajia.
• Komitea järjestää yhteisyössä Harjun Oppimiskeskuksen kanssa vammaisratsastajien esteratsastusleirin. Leirillä harjoitellaan esteratsastuksen perusteita sekä ratsastussimulaattorissa että ratsastustunneilla.
• Ratsastajainliiton vammaisratsastuskoordinaattori osallistuu Vammaisurheilu- ja liikunta VAU ry:n järjestämiin lajiliittotapaamisiin sekä järjestää lajikokeilun VAUn ja Paralympiakomitean lajikokeilutapahtumassa Tyttöjen päivänä 11.10.

Koulutukset ja materiaalit
• Tavoitteena on, että toimijoilla on riittävät tiedot ja taidot tukea vammaisratsastajien kehitystä.
• Komitea järjestää yhden vammaisratsastuksen peruskurssin syksyllä. Lisäksi Ruukin Maaseutuopistolla järjestetään peruskurssi 16.–18.3.
• Vammaisratsastuksen ohjaajakoulutus alkoi syksyllä 2017 ja jatkuu kolmen koulutusviikonlopun ajan (23.–25.3., 24.–26.8. ja 9.–11.11.).
• Vuoden aikana koulutetaan yksi uusi kotimaan luokittelija Etelä-Suomen alueelle.
• Tarjotaan täydennyskoulutusta vammaisratsastustuomareille sekä koulutetaan vuoden aikana vähintään yksi minimissään IIIK-tason kouluratsastustuomari vammaisratsastustuomariksi. Koulutukset toteutetaan maajoukkueleirin yhteydessä ulkomaisen kouluttajan avulla, mahdollisesti yhteistyössä Viron ratsastajainliiton kanssa.
• Kaksi Ratsastajainliiton vammaisratsastuskouluttajaa hakee henkilökohtaisesti Ahos-apurahaa osallistuakseen Federation of Horses in Education and Therapy International -järjestön HETI-konferenssiin 25.–29.6. Dublinissa Irlannissa.
• Vammaisratsastusopas päivitetään vuoden 2018 aikana.

Kilpailut
• Tavoitteena on, että vammaisratsastajilla on monipuolisia kilpailumahdollisuuksia eri tasoilla.
• Komitea aktivoi kouluratsastuskilpailujen järjestäjiä tarjoamaan myös vammaisratsastusluokkia.
• Komitea rohkaisee kilpailujärjestäjiä järjestämään eri puolilla Suomea lainahevosilla 1-tason vammaisratsastuskilpailuja.
• Komitea tukee kotimaan kilpailujärjestäjiä taloudellisesti tuomarituella.
• Komitea varmistaa riittävän laajan kilpailutarjonnan, jotta pararatsastuksen SM-kilpailut saadaan toteutettua, ensisijaisesti kouluratsastuksen SM-kilpailujen yhteydessä.
• Suomenratsujen kuninkaalliset -kilpailussa Ypäjällä on mukana vammaisratsastusluokka.
• Special Olympics -mestaruuskilpailut järjestetään kouluratsastuksessa sekä tehtäväratakilpailuna. Vuoden aikana testataan myös Special Olympics -esteratsastuskilpailuja.

Muu toiminta ja yhteistyö
• Komitea jatkaa yhteistyötä ratsastusterapeuttien, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan, Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n sekä vammaisjärjestöjen kanssa.
• Komitea jatkaa pitkäkestoista yhteistyötä Uudenmaan Lions Clubien kanssa Lions-ravitapahtuman järjestämisessä. Tapahtuman tuotot ohjataan vammaisratsastukselle.
• Komitea jatkaa syksyllä 2017 käynnistyneen vertaistukitoiminnan kehittämistä. Vertaistukihenkilöt auttavat uusia harrastajia lajin pariin sekä neuvovat ja tukevat muita vammaisratsastajia. Toiminnan jalkautusta jatketaan. Vertaistukihenkilöiden tapaaminen järjestetään 7.4. Tampereella Hevoset 2018 -messujen yhteydessä.

Toimintakertomus

Ratsastajainliiton toimintakertomus edelliseltä vuodelta hyväksytään seuraavan vuoden keväällä, yleensä huhtikuun lopulla, pidettävässä liittokokouksessa. Vuoden 2016 toimintakertomus löytyy täältä (vammaisratsastus oman otsikon alla).