SRL

Kerro kaverille:

Lasten ja nuorten kilpailut


Ratsastuskilpailuissa järjestetään eritasoisia luokkia helpoista vaikeisiin. Ratsastaja voi valita omalle taitotasolleen sopivimman luokan ja edetä omaa tahtiaan halutessaan vaativampiin luokkiin. Useimmiten 1- ja 2-tason kilpailuissa kaikenikäiset kilpailevat samassa sarjassa. 3-5 tason kilpailuissa on yleensä omat luokat eri ikäryhmille. Junioreille ja aloitteleville kilparatsastajille järjestetään jonkin verran myös omia luokkia ja kilpailusarjoja.

Kilpailutoiminnasta kiinnostuneet aloittavat kilpailemisen 1-tason kilpailuista. Kun kokemusta niistä on kertynyt riittävästi ja harjoittelu aktiivista, voi siirtyä kilpailemaan 2-tasolle. 3-5 tason kilpailuihin osallistuvilla on pääsääntöisesti käytössään oma tai vuokrahevonen, ja he harjoittelevat jo lähes päivittäin. 1-tasolla kilpaileminen onnistuu yleensä myös tuntiratsastajilta, jos he sitä haluavat. Kilpailuihin osallistumiseen tarvitaan SRL:n jäsenyys ja kilpailuitason mukainen kilpailulupa.


Ratsastuksessa kilpaileminen ei ole yhtä keskeisessä asemassa kuin monissa muissa urheilulajeissa. Ratsastuksessa 15 vuotta ratsastanut taitava konkari ei välttämättä ole kilpaillut kertaakaan, eikä kukaan edes ihmettele sitä. Kilpailutoimintaan osallistumista ei siis vaadita sen enempää juniori- kuin aikuisharrastajiltakaan, vaan kilpailuinnokkuus on kokonaan kiinni omasta halusta. Jos sitä on, kannattaa siitä keskustella oman ratsastuksenopettajan kanssa.


Ratsastajien ikäkategoriat
Poniratsastajat - alle 16-vuotiaat
Juniorit - 14-18-vuotiaat
Nuoret - 18-21-vuotiaat
Seniorit - yli 18-vuotiaat

Kyseisissä kilpailuluokissa voi kilpailla sen vuoden alusta, jolloin täyttää vaaditun alaikärajan sen vuoden loppuun, jolloin täyttää yläikärajan. Kaikkia ratsastuskilpailuja koskevat yleiset säännöt ja lisäksi jokaiseen lajiin on omat lajikohtaiset säännöt.

Kilpailusäännöt ovat luettavissa ja tulostettavissa materiaalisalkussa. Sieltä on saatavilla myös Ratsastajan opas kilpailumaailmaan, joka on kooste yleisistä sekä koulu- ja esteratsastussäännöistä. Opas on kuvitettu ja kirjoitettu helposti ymmärrettävään muotoon ja se sisältää sääntöjen lisäksi myös toimintaohjeita kilpailupäivää varten. Opas on erityisen suositeltava kilpailu-uraa aloitteleville ratsastajille ja heidän vanhemmille.