SRL

Kerro kaverille:


Fia ja Masi Lontoon olympialaisissa, kuva ULF.

Mikaela Lindh

Mikaela "Fia" Lindh, 1969, muutti Tanskaan pysyvästi vuonna 2001 käytyään pitkään siellä valmentautumassa. Tanskasta löytyi elämänkumppani, myös kouluratsastaja Poul Fabricius-Bjerre, jonka kanssa Lindh on pitänyt vuodesta 2004 lähtien menestyvää 30 hevosen Sølyst-nimistä valmennuskeskusta Karlebossa Kööpenhaminan lähistöllä. Lindh työskentelee ratsuttajana ja valmentajana ja hänen ohjauksessaan valmentautuu mm. useita junioreita ja nuoria, jotka ratsastavat Tanskan maajoukkueessa. Hänen oma valmentajansa on tanskalainen olympiaratsastaja Jon D. Petersen.

Lindh nousi hienoon menestykseen kaudella 2010 tanskalaisruuna Más Guapon kanssa, jonka kanssa yhteistyö alkoi joulukuussa 2009. Kesäkuussa Norjasta tuliaisina oli PM-pronssia. Elokuussa ratsukko oli Kööpenhaminan GP:ssä hienosti viides ja GP Specialissa toinen! Menestyskulku jatkui maailmancupeihin, sijoitus Odensessa lokakuussa yhdeksäs ja Lontoossa joulukuussa upeasti seitsemäs. Ratsukko osallistui myös maailmancupin finaaliin.

Kaudella 2011 Lindh oli joukkueen kanssa EM-kisoissa 7. sijalla ja GP Specialissa henkilökohtaisella 24. tilalla. Göteborgin maailmancupissa ratsukko oli hienosti viides ja Neümünsterissä ja Tukholmassa seitsemäs. Maailmancupin Länsi-Euroopan liigassa ratsukko oli kaudella 2011-12 yhdestoista. Pari voitti PM-joukkuekultaa ja Ypäjän GP:n sekä henkilökohtaista PM-kultaa GP vapaaohjelmassa kesäkuussa 2011. Maailmanlistalla ratsukko oli 35. sijalla joulukuussa 2011.

Kauden 2012 saavutuksiin lukeutuu mm. 5. sija Göteborgin maailmancupissa helmikuussa sekä 13. sija maailmancupin finaalissa ’s-Hertogenboschissa Hollannissa huhtikuussa. Kesäkuussa Lindh oli neljäs Lingenin neljäs tähden kisoissa sekä GP:ssä että GP vapaaohjelmassa.

Lontoon olympialaisissa Lindh oli 30. henkilökohtaisella sijalla tuloksella 70,729 prosenttia ohjelmasta Grand Prix Special. Grand Prix´ssä tulos oli 69,016 ja 26:s sija.

LINDHIN KAIKKI KANSAINVÄLISET TULOKSET FEI:N REKISTERISSÄ: LINKKI

Lontoon olympialaiset

07/08/2012 LondonOlympic GamesGrand Prix SpecialSKOVLUNDS MÁS GUAPO3069.016
03/08/2012 LondonOlympic Games Grand PrixSKOVLUNDS MÁS GUAPO2670.729
02/08/2012 LondonOlympic GamesFinal ClassificationSKOVLUNDS MÁS GUAPO30

Rotterdamin EM-kisat elokuu 2011
Grand Prix Special, henkilökohtainen 24. sija 67.247%
Grand Prix ja joukkuekilpailu, joukkue 7. sija ja henkilökohtaisesti 28. sija 68.450%

Ypäjä, PM-kilpailut - kultaa joukkueessa ja henkilökohtaisesti 2011
Ypäjä CDI3*GP vapaaohjelma 19/06/2011 Más Guapo 1/72.500 % PM-kulta!
Ypäjä CDI3*GP 18/06/2011 Más Guapo 1/70.128 % PM-joukkuekulta

Maailmancupit kaudella 2011-12
(GP = Grand Prix, GPS = GP Special, tuloksissa sija / tulosprosentti)
MAAILMANCUPIN FINAALI: ’s-Hertogenbosch 20/4/2012: GP vapaaohjelma 13. sija, tulos 71.796 %
Göteborg maailmancup, GP vapaaohjelma 25/02/2012 Más Guapo 5/73.45%
Göteborg maailmancup, GP 24/02/2012 Más Guapo 4/69.681%
Neumünster maailmancup, GP vapaaohjelma 19/02/2012 Más Guapo 7/72,8%
Neumünster maailmancup, GP 18/02/2012 Más Guapo 10/67,660%
Tukholma maailmancup GP vapaaohjelma 27/11/2011 Más Guapo 7/75.475 %
Tukholma maailmancup GP 26/11/2011 Más Guapo 6 /71.362 %
Odense maailmanmcup GP vapaaohjelma 23/10/2011 Más Guapo 8/72.025 %
Odense maailmancup GP 22/10/2011 Más Guapo 9/68.213 %
Oslo CDI3*GP vapaaohjelma 12/10/2011 Más Guapo 3/75.225 %
Oslo CDI3* GP 11/10/2011 Más Guapo 3/71.319 %
Aachen CDI4* GP vapaaohjelma 16/07/2011 Más Guapo 8/69.675 %
Aachen CDI4* GP 13/07/2011 Más Guapo 10/68.000 %
Kööpenhamina CDI3*GP vapaaohjelma 29/05/2011 Más Guapo 3/73.475 %
Kööpenhamina CDI3*GP 27/05/2011 Más Guapo 2/68.744 %

Maailmancup-kausi 2010-11
Länsi-Euroopan liigan loppupisteissä sijalla 15., mukaan finaaliin henkilökohtaisella kutsulla.
Maailmancupin finaali, Leipzig: GP:ssä 17. tila, 62.903 %, ei jatkoon vapaaohjelmaan.
Lontoon maailmancup 15.12. vapaaohjelma: 7. sija 73.2%, GP 14.12. / 9. sija 66.383%
Tukholman maailmancup 28.11. vapaaohjelma: 14. tila 66.9% GP 27.11. / 14. tila 63.830 %
Odensen maailmancup 24.10. vapaaohjelma 9. sija 71% GP 23.10. / 8. sija 67.361%
CDI3* Kööpenhamina Grand Prix Special 2. sija 67.46%
CDI3* Kööpenhamina Grand Prix 5. sija 68.09%
CDI Drammen GP vapaaohjelma 3. sija ja samalla PM-pronssia 73,8%
CDI Drammen GP 2. sija 68.213%

Aikaisempia tuloksia
2008 CDI3* Flyinge GP Golden Dancer17. sija61.333 %
2008 CDI3*Flyinge GP Special Golden Dancer12. sija57.48 %
2005 PM-kilpailut Tanska joukkuehopeaa, 4. sija 64,5% henk.koht. mestaruuksissa hevosella Königs Kronos
2004 CDI Helsinki 4. sija GP:ssä 64.208% ja 5. sija GP vapaaohjelmassa 66.200% hevosella Königs Kronos
2002 SM-hopeaa hevosella Frederik

Más Guapo
Más Guapo, s. 1998, tanskalaissyntyinen DWB-ruuna, isä Master, emä Ramshøjs Gambling, emänisä Cannon Row xx.

Kotisivut: www.dressurstald.com