Tiedote ja kuva: TRS, Arja Huttunen
Maiju Mallat, kohti kansainvälistä huippua
Maiju Mallat syntyi vuonna 1978 Virroilla. Hän aloitti ratsastuksen 6-vuotiaana siskonsa Katin kanssa. Perheellä on edelleen ratsastustalli Virroilla, Mallatin Ratsutila. Tampereen Ratsastuskeskukseen Maiju piipahti valmentamaan nuoria ratsastajia 7-8.8 Horseforten järjestämänä. Valmennus oli tarkkaa ja täsmällistä ja oppilaat ylittivät itsensä Maijun hyvissä harjoituksissa. Jatkoa on tulossa toivottavasti pian, kunhan Maiju taas pääsee pienelle vapaalle hektisestä kilpailukalenteristaan.
Maiju kilpaili Suomessa monipuolisesti kansallisella tasolla esteitä, kenttää ja koulua hienolla menestyksellä ensin poneilla, sittemmin hevosilla. Vuonna 2008 hän sijoittui esteratsastuksen GP-sarjassa viidenneksi hevosella Caravelle. Sen jälkeen hän lähti kansainvälisille kilpakentille ensin Hollantiin Forsténien tallille ja sieltä Sveitsiin, missä hän aloitti maaliskuussa 2011 työt Optimum Horse -tallilla lähellä Zürichia.
Hänen työpäiväänsä kuuluu 9-10 hevosen ratsastaminen päivittäin kotitallilla Sveitsissä, ja useimmat viikonloput menevät kilpailuissa ympäri Eurooppaa. Lenkille ja uimaan hän toivoo ehtivänsä riittävän usein, jotta selkä pysyisi hyvässä kunnossa. Tätä kirjoitettaessa hän oli juuri kilpaillut Italian Asconassa ja sijoittunut GP:ssä kymmenenneksi. Seuraava kolmen tähden kisa on Sveitsissä Verbiersissä elokuun puolivälissä. Kilpailuista hän pyrkii keräämään mahdollisimman paljon world ranking-pisteitä, jotta pääsisi helpommin seuraaviin kilpailuihin. Kisapaikkojen ”metsästys” onkin aikaa vievää puuhaa, koska Euroopassa on paljon tulijoita arvokisoihin. Jos yhtenä vuonna menestyy jossain kilpailussa hyvin, saa paikan helpommin seuraavana vuonna.
Millaisella hevosella pääsee GP-tasolle? Tähän Maijulla oli selvä resepti: Tarvitaan nopea aikaluokkahevonen 140-145cm luokkiin ja sitten puhtaita ratoja hyppäävä 160cm hevonen. Ja jos se 160 cm luokkien hevonenkin on riittävän nopea ja sillä on skouppia niin päästään jo top 30 kaartiin, johon Maijukin tavoittelee. Tällä hetkellä hänellä on ykköshevosina jo iäkkäämpi Urleven van de Helle, mutta siihen rinnalle on hyvää vauhtia tulossa Armani the Gun ja uusimpana hyvin lupaava 8-vuotias hevonen Clear Round (i.Coolman ei.Landlord), josta Maiju odottaa paljon. Nuorempia hevosia on sitten useampi, joilla hän käy vielä pienemmissä kisoissa ja hankkii niille rutiinia isompiin koitoksiin. Ihannehevonen Maijulle on nopea ja ketterä, jolla riittää hyppyä ja ponnistusvoimaa.
Sveitsi on Maijun mielestä kiva maa asua, joskin hevoskulttuuri on hieman erilaista mihin Suomessa oli tottunut. Kilpahevosia ei juurikaan tarhata, mutta tallialueet ovat yleensä siistimpiä kuin Suomessa ja hevoset puhtaampia ja lyhytkarvaisempia J. Sveitsi sijaitsee Keski-Euroopan ja Italian välissä ja on hevosystävällisempi maa kuin Suomi. Tosin sielläkin lanta on aiheuttanut keskustelua yleisillä teillä ja hevosille suunnitellaankin koiravero -tyyppistä vuosimaksua.
Nuorille ratsastajille Maiju korostaa sileällä ratsastuksen merkitystä. Kouluratsastus on opeteltava ja mieluummin mahdollisimman nuorena. Hevosen täytyy esteradalla olla kontrollissa, tasapainossa ja liikkua pyöreässä muodossa, jotta lihakset kehittyvät, kapasiteettia tulee enemmän ja hevonen pysyy terveenä. Siihen pääsee vain oikeanlaisella sileän ratsastuksella, joka tukee hevosen kehittymistä eteenpäin oikeaan suuntaan. Suomalaisilla ratsastajilla ja hevostenhoitajilla on ulkomailla hyvä maine ja he ovatkin kysyttyjä töihin kilpatalleille. Jos on kiinnostunut ulkomailla työskentelystä kannattaa ottaa yhteyttä vaikka Maijuun!
Tampereen Ratsastusseuran tulevaisuuden suunnitelmista hän oli hyvin ilahtunut ja antoi hyviä vinkkejä kilpailujärjestelyihin, kun aletaan järjestää isoja kansallisia/kansainvälisiä kilpailuja. ”Pohjien pitää olla hyvät ja niitä pitää huoltaa (kastelu, lanaus) riittävästi myös kilpailujen aikana. Tallitilojen ja parkkipaikkojen pitää olla tarpeeksi lähellä kilpailupaikkaa ja hevosten kulkutiet selkeästi erillään yleisöstä. Hyvä kilpailujärjestäjä on joustava ja haluaa ajatella kilpailijoiden, hevosten ja yleisön hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Pahinta kilpailupaikalla on kun et löydä jotain ja kukaan ei osaa opastaa.
Maijun ratsastusseura on edelleen TRS ja kysyinkin Maijulta millaisia muistoja hänellä on keskuksesta. ”Se oli aina lähin iso kilpailupaikka, johon oli helppo tulla ja kävimmekin kisoissa usein ison hevosmäärän kanssa.” Maijun mieleen on erityisesti jäänyt edesmenneen terssiläisen Olli Lahtisen kuuluisat lausahdukset. Hänen olisi kerran kannattanut muistaa Ollin neuvo:”älä jää pitämään ohjista kiinni kun putoat hevosen selästä tai ruumisautonkuljettajalla on iso työ irrottaa ne ohjat käsistä.” Hän piti poninsa ohjista kiinni ja poni astui hänen kasvojensa päälle. Tuostakin hän kuitenkin selviytyi ja on nyt hyvää vauhtia nousemassa tavoitteisiinsa tuoda uudet hevoset ylös isoimpiin kansainvälisiin luokkiin.
TRS toivottaa Maijulle hurjasti onnea, menestystä ja puhtaita ratoja tulevaisuudessakin!