Kyra ja Max kotona
Kyra ja Max asuvat lähellä Billingshurstia East
Sussexissa
Britanniassa tilalla, jonka
nimi on Snowhill Farm. Kotoa on esimerkiksi Gatwickin lentokentälle
puolen tunnin matka ja Hicksteadin ratsastuskilpailukeskukseen 20
minuutin ajo.
Maxin päivä alkaa kello kuusi aamuruokinnalla. Yönsä se nukkuu
Finnforestin kutterilla kuivitetussa karsinassa. Maxin päivään
mahtuu ratsastuksen ja iltapäiväkävelyn ohella
useita ulkoilukertoja kävellen ja ruohoa syöden. Sisällä Kyran
hevoset ovat päivällä ruoka-aikoina klo 12 ja 17. Iltatarkistus
tallissa tehdään 22.30 mennessä ja samalla hevosille jaetaan päivän
viimeinen rehuannos. Rehustuksen suunnittelusta vastaa hevosten
ruokintaan erikoistunut asiantuntija.

Ratsastamisen Kyra aloittaa aamuisin noin kahdeksalta, vähän
riippuen siitä kuinka kuuma päivä on tulossa. Max on aina
ensimmäinen 4-6 ratsastettavasta hevosesta. Ennen ja jälkeen
ratsastuksen Maxin hoitaja Cicci kävelee sen kanssa 20 minuutin
lenkin selästä. Töitä Max tekee kun Kyra on kotona, noin 5-6
päivänä viikossa. Sunnuntai on aina lepopäivä kun kilpailuja ei
ole. Vapaapäivinä kilpahevosia talutetaan ja nuoret hevoset ovat
tarhassa päivittäin ilmojen salliessa.
Kyra on tarkka valmennuksesta ja varusteista
- Vaihtelen harjoituksia eri päivinä, jotta treeni olisi
mahdollisimman monipuolista. Toisinaan keskitymme laukkaan, joskus
ravityöhön. En harjoittele kokoamista vaativi
a liikkeitä läheskään päivittäin. Kouluratsastus on
hevosen voimistelua ja tavoite on saada hevonen liikkumaan
mahdollisimman hyvässä tasapainossa. Yleensä yhden ratsastuskerran
työskentelyjakson kesto on noin 45 minuuttia, tietysti riippuen
siitä miltä
hevonen tuntuu.
- Maxilla ratsa
stan aina kangilla. Sillä on
bridongin sijasta kangen kanssa paksu nivelkuolain, koska se reagoi
käteen hyvin herkästi. Samasta syystä käytän paksua ja leveää
kankiketjua, joka on alun perin suunniteltu poolohevosille, kertoo
Kyra.
Kyra ratsastaa hevosensa aina samoilla varusteilla sekä kotona että
kilpailussa. Maxin satula että suitset ovat Amerigon. Kaikki
hevosten hoitotoimet myös toistuvat säännöllisesti. Hevoset
kengitetään neljän viikon välein. Jos syntyy kavio- tai
kengitysongelmia, pyydän kengitysalan ykkösasiantuntijan Grant
Moonin apuun. Hän käy joka tapauksessa tarkastamassa hevosteni
kengitystilanteen kerran vuodessa, luettelee Kyra.
Nyt Max on tyytyväinen työssään

Max esiintyy mielellään ja rakastaa huomiota.
- Kilpailussa se tietää yleisömäärän perusteella onko kyseessä
tärkeä päivä vai pikkukisa. Jos yleisöä on vähän, se ei ole yhtä
kiinnostunut työstään kuin suuren katsojamäärän edessä. eikä
vierasta uusia paikkoja tai kilpailuvilskettä. Sen ei tarvitse
käydä tutustumassa paikkoihin voidakseen keskittyä
kilpailusuoritukseen. Nuorena se oli arka ja jopa yliherkkä.
Selässä ei uskaltanut oikein hengittääkään, ettei se säikähtäisi.
Jotakin oli ilmeisesti tapahtunut satulaan totutuksen yhteydessä ja
se oli pelästynyt. Nyt sillä on hyvä itseluottamus, kertoo
Kyra.
Uskomattomia hetkiä
nuorten hevosten kanssa
On uskomattoman kivaa saada ratsastaa omien vanhojen kisaoriiden
jälkeläisiä. Briteillä on hauska sanonta "better a devil you know,
than the one you don´t know". Maxin kohdalla tämä on ollut totta.
Luonne on isän perintöä. Monet Masterin jälkeläiset ovat hevosia,
joiden täytyy antaa tulla ihmisen luo sen sijaan, että yrittää
lähestyä niitä itse, Saan välillä déja-vu -elämyksiä sen kanssa. On
hetkiä, jotka tuntuvat siltä, että ratsastankin Masterilla. Max on
käytökseltään oikeastaan cocktail Masteria, Matadoria, Edinburgia
ja Amiralia, vaikka se ei olekaan niille kaikille sukua. Minulla on
useita näiden oriiden jälkeläisiä ja jokainen päivä niiden kanssa
on elämys, selvittää Kyra.
- Yhteistyöhalukkuus on hevosessa tärkeä ominaisuus. Jos hevonen
ei itse halua, se ei yllä
huippusuorituksiin vaikka se olisi kuinka lahjakas. Maxin suurin
vahvuus on, että se viihtyy, on onnellinen työssään ja yrittää aina
parhaansa. Se ei ole mikään superliikkuja, mutta kolme hyvää
askellajia riittävät. Kouluhevoselle on tärkeää, että se pystyy
kokoamaan itsensä helposti. Tämä on yksi Maxin vahvuuksista.
Vaikeimmista liikkeistä eli piaffesta ja passagesta tulee
kilpailuissa korkeimmat pisteet. Maxin lisäykset taas eivät ole
ihmeellisiä. Usein on kuitenkin niin, että luonnostaan hyviä
lisäyksiä esittäviä hevosia on vaikea koota. Max on oppinut
lisäämään kokoamisen kautta, joten vaikeimmat liikkeet eivät ole
sille yhtä vaativaa työtä kuin niille, joille kokoaminen on
vaikeaa. Kuvassa yllä Kyra ja Richard White siitostammansa Garbon
kanssa.
Kyra harrastaa hyötyliikuntaa
Kyra pysyy kunnossa kävelemällä paljon koiransa Ludvigin
kanssa.
Osteopaatti käy hoitamassa
tai tarkistamassa sekä tallin ihmiset että hevosen säännöllisesti.
Oman paikan kunnossapito ja puutarhan hoito käyvät vaihtelevasta
treenistä. - Tänä kesänä on esimerkiksi saanut harrastaa aika
paljon kasteluvenyttelyä. Lisäksi autan henkilökuntaa keräämällä ja
poistamalla lannat laitumilta itse. Se on mielekkäämpää treeniä
kuin maksaa samojen liikkeiden tekemisestä punttisalilla, sanoo
Kyra.
Kenttä, jonka pinta on seos silicahiekkaa ja kierrätysrenkaista
valmistettuja eri kokoisia kumilastuja lanataan joka päivä ja
kastellaan tarvittaessa. Kerran viikossa reunat tasoitetaan. Lannat
kerätään pois ratsastuksen aikana, jotta viemäröintijärjestelmä ei
tukkeudu.
Max löytyi sattumalta
Kyra ja Max löysivät toisensa sattumalta. Kyran tuttava Birgitta
Kjellin soitti Falsterbon ratsastuskilpailusta, jossa oli samalla
nuorten hevosten myyntiesittely ja mahdollisuus tehdä tarjouksia
hevosista. Birgitta sanoi, että siellä on kiva Masterin 4-vuotias
jälkeläinen, jolla hän oli myös ratsastanut. Hän ehdotti että
tekisin tarjouksen hevosesta, koska se näytti juuri minulle
sopivalta hevoselta. Sanoin näkemättä hevosta, että tarjoa tämän
verran. Tarjous hyväksyttiin ja tässä me nyt olemme, kertoo
Kyra.
Kyra ja Richard valmentavat yhdessä

Ratsastettuaan omat hevosensa Kyra valmentaa oppilaitaan. Meillä on
tallissa
22 paikkaa, joista omien hevosten käytössä on noin 10. Lopuissa
majoitetaan asiakkaiden hevosia. - Valmennan nykyisin pääasiassa
kotona. Lisäksi käyn Suomessa, Ruotsissa ja Portugalissa
säännöllisesti. Vuodessa pidän myös 2-3 valmennusviikonloppua
tai
-seminaaria eri puolilla maailmaa. Valmennamme molemmat samoja
oppilaita puolisoni Richard Whiten kanssa. Esimerkiksi kilpailuissa
en voi itse auttaa muita, koska keskityn omaan verryttelyyni.
Lisäksi Richard tekee osan oppilaiden omissa kotimaissa
tapahtuvista valmennuskäynneistä. Minulla ei aikatauluun
mahdu kaikkia matkoja sanoo Kyra.
Aacheniin MM-kilpa
iluihin nimetyistä
ratsastajista Ruotsin Jan Brink, Kristian von Krusenstierna ja
Patrik Kittel ovat Kyran ja Richardin oppilaita. Samoin koko
Portugalin joukkue sekä Tanskan Natalie zu Sayn Wittgenstein,
Britannian Emma Hindle sekä Yhdysvaltain Leslie Morse, joka
kilpailee Kyran aikaisemmin omistamalla ja kouluttamalla Tip
Topilla. Kenttäratsastajista Aacheniin on nimetty Kyran ja
Richardin valmennuksessa ratsastava Ruotsin Dag Albert.
Max latautuu Aachenia varten
Max on toipu
massa Hicksteadissa
saamistaan vatsavaivoista hyvin. - Elämme jo lähes normaalisti.
Toipilaspäivinä Max käveli paljon ja ravaili vähän. Tulevina
viikkoina ennen lähtöä Aacheniin en muuta arkirutiineissa mitään.
Ennen tärkeitä kilpailuja pyrin pitämään hevoset vähän kevyemmällä
työllä, jotta energiaa ja keskittymiskykyä riittää kaikiksi
kilpailupäiviksi. Kun lähdemme Aacheniin matkustamme viileään
yöaikaan. Lauttasatamaan on reilun kahden tunnin ajomatka. Max on
hyvä matkustaja, se ei jännitä ja syö sekä juo ongelmitta matkojen
aikana.
Kyran kertomaa 3.8.
Kuvien copyright: Jan Gyllenstén
Kuvien käsittely Marcus Westermark
Kyran tiimi on valmiina 22.8.
Kyran monikansallinen tiimi
on valmiina MM-kilpailuun
Kyra Kyrklund ja Max starttaavat GP-luokassa Aachenissa
keskiviikkona. Vaikka Kyralla on mukanaan vain yksi hevonen, ovat
hänen päivänsä kilpailupaikalla yhtä kiireisiä kuin kotona. Hän
itse tähtää 15 parhaan ratsukon finaaliin ja valmentaa
lisäksi lukuisia muita MM-ratsukoita. Yhteensä tiimissä on
edustettuna kuusi eri maata.
- Olen ollut valmentaja koko ikäni, joten tämä järjestely ei eroa
arjestani kotona. Kun ratsastan itse, se aika on minun omaani.
Sitten on muiden vuoro saada apua, kertoo Kyra.
- Max voi taas hyvin. Lääkkeet ovat tehonneet Hicksteadissä
ilmenneisiin vatsan happotasapainovaivoihin, jotk aonneksi olivat
vaarattomia. Olen iloinen, että pääsin tänne vaivasta ja sen
mukanaan tuomasta säkähdyksestä ja lyhyestä valmennuskatkosta
huolimatta. Tilanne myös vähän vähensi paineita. Otamme täällä
päivän kerrallaan, analysoi Kyra.
Uusi vapaaohjelma
Kyra ei ole päässyt ratsastamaan kilpailuissa uutta
vapaaohjelmaansa, jonka ensiesityksen piti tapahtua Hicksteadissä.
- Olen muokannut sen vanhan ohjelmani pohjalta lisäämällä siihen
vaikeusastetta. Musiikki aivan uusi. Teemana on 30-luku ja mukana
on mm. katkelmia Cabaret-elokuvasta. Kyra kertoi musiikin
sovittamisen orkesterin kanssa olleen uskomattoman hauskaa.
Orkesterin johtaja Michael Conn on kiinteä osa Kyran tiimiä.
Michaelin sisar Yvette Conn omistaa puolet Maxista.
Huolimatta siitä, että Kyra on tehnyt itselleen ja Maxille uuden
vapaaohjelman, Hän ei ole asettanut itselleen sijoitustavoitetta
MM-kilpailussa. - Olen ollut mukana huippu-urheilussa riittävän
kauan tietääkseni, että on järkevintä ottaa päivä kerrallaan eikä
huolestua asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa. Siihen mitä itse
teen, eli valmistautumiseeni ja omaan suoritukseeni radalla, voin
itse vaikuttaa. Oman osuuteni haluan hoitaa parhaalla mahdollisella
tavalla. Keskityn omaan suoritukseeni enkä mieti asioita, joihin en
voi vaikuttaa, kuten esimerkiksi siihen miten muut ratsastavat tai
miten tuomarit suorituksia arvostelevat, painottaa Kyra.
Suomi, Britannia, Ruotsi, Tanska, Portugal ja
Yhdysvallat
Kyra ja hänen puolisonsa Richard White ovat jo vuosia valmentaneet
ruotsalaista EM- ja MM-mitalistia Jan Brinkiä. Samoin yhteistyö
Tanskan Nathalie zu Sayn-Wittgensteinin ja amerikkalaisen Leslie
Morsen kanssa on jatkunut pitkään. Morse ratsastaa nykyisin Tip
Topia, jolla Kyra voitti ruotsalaisen nuorten hevosten kilpailun
ja miljoonan kruunun palkintopotin hevosen ollessa 5- ja 6-vuotias.
Uudempia tuttavuuksia Kyralle ovat Portugalin
kouluratsastajat.

- Olen valmentanut Portugalin joukkuetta viime
syksystä lähtien. Heidän hevostensa herkkyys ja
ratsastettavuus oli minulle suuri ja positiivinen yllätys.
Ratsastajat suhtautuvat hevosiinsa empaattisesti ja
heillä on hyvä suhde niihin. Koko joukkue ratsastaa
portugalilaisilla Lusitano-rotuisilla hevosilla,
joista kaksi
on oikeasti työskennellyt härkätaisteluissa, kertoo
Kyra.
Kuvassa Portugalin Daniel Pintoja Galopin de la Font.
Portugal osallistui joukkueena EM-kilpailuun ensimmäistä kertaa
vuosi sitten. Nyt heidän tavoitteensa on saada joukkueella paikka
olympialaisiin. Ehkä ei vielä Hong Kongiin, mutta Lontooseen
2012. - Mielestäni on erittäin viisasta kiiruhtaa hitaasti, askel
kerrallaan, sanoo Kyra.
Teksti ja kuva Ulla Lindgren Fagerholm, käännös PS