Ratsastus on merkittävä liikunta- ja urheilulaji
Ratsastuslukuja PDF-esitynä - Lataa tästä!
Ratsastusharrastus on lisääntynyt Suomessa edelleen huomattavasti, ja se on merkittävä tekijä hevosalan yleisessä kasvussa. Ratsastuksen harrastajia on vuosikeskiarvona 144.000 Kansallisen liikuntatutkimuksen 2009-2010 mukaan. Tutkimus on tehty neljän vuoden välein vuodesta 1994 alkaen, mistä lähtien ratsastuksen harrastajien määrä on yli kaksinkertaistunut.
Ratsastus on erittäin merkittävä naisten ja tyttöjen liikuntalaji. Suomen Ratsastajainliiton arvion mukaan joka viides 10–18 vuotiaista tytöistä harrastaa ratsastusta ja koko ratsastusikäisestä naisväestöstä harrastajia on kuusi prosenttia. Kesän sesonkihuippuna harrastajia arvioidaan olevan 160.000.
Liikuntatutkimuksen mukaan ratsastus on yksi niistä harvoista lajeista, jotka ovat olleet jatkuvassa kasvussa ensimmäisestä tutkimuksesta lähtien. Se on lisännyt edelleen myös potentiaalisten harrastajiensa määrää.
Tasa-arvoiset harrastusmahdollisuudet kaikille?
Ratsastuspaikat on rakennettu pääasiassa yksityisvaroin, vaikkakin yhä useampi kunta on ottanut ratsastuksen entistä paremmin huomioon. Tukea on tähän asti saatu lähinnä ELY-keskuksilta maaseudun investointitarpeisiin, kuten tallien ja maneesien rakentamiseen.
- Yhteiskunta on ryhtynyt panostamaan paremmin myös ratsastukseen, mutta työsarkaa riittää edelleen. Jotta kaikille taataan tasa-arvoiset harrastusmahdollisuudet, ratsastuspalveluiden sijoittaminen taajamien tuntumaan lasten ja nuorten saataville jo kaavoituksessa on ehdottoman tärkeää. Samalla tulee varata riittävä määrä turvallisia ratsastusreittejä tallien tuntumaan, Suomen Ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall korostaa.
- Ratsastus antaa maaseudulle uuden, elinvoimaisen mahdollisuuden. Samalla se on merkittävä nuorten ja aikuisten liikuttaja. Talli on hyvä kasvuympäristö monille nuorille, ja tallitoimintaa käytetään myös tehokkaasti syrjäytymisen ehkäisyyn, hän jatkaa.
Ratsastuksen suosio kasvaa edelleen
Ratsastajainliitto kuuluu kymmenen suurimman lajiliiton joukkoon. Tänä päivänä Ratsastajainliitolla on 440 jäsenseuraa ja 293 jäsentallia sekä 48.400 henkilöjäsentä.
- Miksi ratsastuksen suosio aina vain kasvaa? Tärkeimpiä syitä ovat hevosen oman vetovoiman lisäksi lajin yhteisöllisyys ja monipuolisuus. Ratsastus on monipuolinen liikuntamuoto, joka vaatii myös henkistä ja fyysistä keskittymistä ja sen parissa voi irrota arjesta, Sundwall kertoo.
- Ratsastuksessa voi kilpailla monella eri tasolla ja sitä voi harrastaa kunto- ja terveysliikuntamuotona yksin tai hyvässä seurassa. Meidän visiomme mukaan ratsastuksen tulee olla Suomessa merkittävä urheilulaji, jota mahdollisimman moni voi harrastaa omien tavoitteidensa ja edellytyksensä mukaisesti, hän painottaa.
Ratsastus on myös suosittua kilpaurheilua, jonka eri lajeissa suomalaiset menestyvät kansainvälisesti aina olympia- ja MM-tasolla asti.
Myös seura- ja vapaaehtoistoiminta on tärkeä osa ratsastusta, se tarjoaa laajan sosiaalisen verkoston ja monipuolista toimintaa kaikille ikäluokille.
Hevosalasta maaseudun uusi voimavara
Hevosia on Suomessa noin 75.000. Käytännössä arvioidaan, että puolet niistä on ratsukäytössä ja puolet ravihevosina. Suomen Hippoksen arvion mukaan hevosmäärämme kasvaa noin 2.000 hevosella vuosittain. Myös Suomessa kasvatettujen ponien ja ratsujen määrä on kasvussa, minkä lisäksi tuontihevosista 70 prosenttia on ratsuja ja poneja.
Hevosesta on tullut uusi maaseudun voimavara ja elävöittäjä. Etenkin taajamien tuntumassa vanhat maatilat muuttuvat hevostiloiksi sekä yritys- että yksityiskäyttöön. Hevosala on kasvanut erityisen voimakkaasti läpi 2000-luvun, jolloin tallien määrä on lähes kaksinkertaistunut. Alalle syntyy vuosittain yli sata uutta yritystä. Hevostalouden rahavirroissa liikkuu noin 830 miljoonaa euroa vuodessa ja ala työllistää 15.000 ihmistä koko- tai osa-aikaisesti.
Suomessa on noin tuhat ammattimaisesti toimivaa ratsastustallia. Kaikkiaan talleja arvioidaan olevan noin 16.000 pienet kotitallit mukaan lukien. Keskimäärin talleissa on lähes 5 hevosta tallia kohti. Hevosenomistajia on noin 35.000. Puolet hevosista asustaa maaseudulla ja puolet taajamien tuntumassa.
74.500 haluaa aloittaa ratsastuksen
Kansallisen liikuntatutkimuksen 2009–2010 mukaan uusia harrastajia ratsastuksen pariin on neljä vuotta sitten tehdyn tutkimuksen jälkeen tullut 27.000.
Lisäksi liikuntatutkimuksessa 67.000 aikuista ilmoittaa haluavansa aloittaa ratsastuksen harrastamisen. Ratsastus on yksi viidestä lajista, jotka ovat lisänneet potentiaalisten harrastajien määrää johdonmukaisesti vuodesta 1994.
Lapsista ja nuorista 7.500 ilmoittaa kiinnostuksensa harrastaa lajia seurassa, jolloin potentiaalisten harrastajien kokonaismääräksi saadaan 74.500. Tutkimuksen käyttämä kysymyksen asettelu on ratsastuksen suhteen nuorissa ja lapsissa todennäköisesti hieman harhaanjohtava, koska ratsastus mielletään yleisemmin lajiksi, jota harrastetaan ratsastuskouluissa seuratoiminnan sijaan. Harrastuksen haluaisi siis todennäköisesti aloittaa mainittua useampi lapsi ja nuori.
Ratsastus on myös suosittu katsojalaji. Sitä ilmoittaa katsoneensa paikan päällä 80.000 henkilöä. Ratsastus oli edelleen kymmenenneksi suosituin laji, jota seurattiin paikan päällä.
Ratsastuksen jokaisesta alueesta oma julkaisuvapaa alueellinen tiedote linkin alla:
Etelä-Suomi – Häme – Itä-Suomi – Kaakkois-Suomi – Keski-Suomi – Lounais-Suomi – Pohjanmaa – Pohjois-Suomi
Ratsastusurheilu Suomessa – Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010
- Vuosikeskiarvo 144.000 harrastajaa
- 93 % naisia ja tyttöjä
- 56 % aikuisia, 44 % lapsia ja nuoria
-10 paikan päällä katsotuimman urheilulajin joukossa, ratsastusta seurasi 80.000 henkilöä
Harrastajat
Aikuisista (19-65 v.) ilmoittaa harrastavansa ratsastusta
1994 1997-98 2001-02 2005-06 2009-10
22.000 34.000 49.000 64.000 81.000
- vuonna 2009-2010 harrastajista naisia oli 76.000 ja miehiä 5.000.
Lapsista ja nuorista (3-18v) ilmoittaa harrastavansa ratsastusta:
1994 1997-98 2001-02 2005-06 2009-10
47.000 54.000 53.000 53.000 63.000
- vuonna 2009-2010 harrastajista tyttöjä oli 60.000 ja poikia 3.000
Ratsastus on lasten ja nuorten lajeista suosiossa 12. tilalla ja yksi neljästä suosiotaan selvästi kasvattavasta lajista.
Potentiaaliset harrastajat – yhteensä 74.500
Aikuisista lajin potentiaalisia harrastajia on yhteensä:
1994 1997-98 2001-02 2005-06 2009-10
40.000 42.000 54.000 57.000 67.000
Lasten ja nuorten osalta kysyttiin kiinnostusta harrastaa lajia seurassa ja ratsastusta halusi harrastaa 7.500. Yhteensä potentiaalisia harrastajia ratsastuksella voidaan laskea olevan 74.500. Potentiaalisia harrastajia vuodesta 1994 johdonmukaisesti on lisännyt viisi lajia: tanssi, ratsastus, kiipeily, potkunyrkkeily ja lumilautailu.
SRL:N JÄSENISTÖ
Kokonaisjäsenmäärä 48.410 vuoden 2010 lopussa.
Alueellinen arvioitu harrastajajakauma
Alueellinen harrastajamäärä on arvioitu niin, että on laskettu SRL:n jäsenistön osuus alueella, minkä jälkeen on suhteutettu valtakunnallinen harrastajamäärä saadun osuuden mukaan. Kyseessä ei siis ole tarkka luku vaan arvio.
Alue Osuus SRL:n jäsenistöstä Harrastajia Haluaa aloittaa
Etelä-Suomi 34,99 % 50400 26100
Häme 13,577 % 19500 10100
Itä-Suomi 7,126 % 10300 5300
Kaakkois-Suomi 8,919 % 12800 6600
Keski-Suomi 4,443 % 6400 3300
Lounais-Suomi 14,074 % 20300 10500
Pohjanmaa 7,473 % 10800 5600
Pohjois-Suomi 9,398 % 13500 7000
YHT.100% 144000 74500
SRL:N JÄSENTALLIT
Ratsastajainliitolla jäseninä ratsastuskouluja, harrastetalleja ja yksityistalleja. Jäsentallit tarkastetaan vuosittain. Jäsentalleilla on koulutettu, ensiaputaitoinen henkilökunta, turvalliset puitteet sekä koulutetut hevoset. Ratsastajainliitto suosittelee ratsastusharrastuksen aloittamista jäsentalleillaan.
Alue Ratsastuskouluja/harrastetalleja
Etelä-Suomi 60/9
Häme 37/7
Itä-Suomi 23/8
Kaakkois-Suomi 26/5
Keski-Suomi 11/3
Lounais-Suomi 28/12
Pohjanmaa 20/3
Pohjois-Suomi 20/4
Yhteensä 225/51
+ Yksityistallit 14= kaikkiaan 290 jäsentallia
Suomen Ratsastajainliitto
Suomen Ratsastajainliitto on maamme ratsastusurheilun keskusjärjestö. Ratsastajainliitto edistää ratsastusta yleisenä urheilu- ja liikuntakasvatusmuotona, järjestää ratsastuskilpailuja ja kehittää maamme ratsastuksenopetusta ja valmennusta.
Ratsastajainliitto on kaikkien ratsastuksen harrastajien etujärjestö, joka ajaa sekä huippu-urheilun että kuntoharrastajien asiaa. Ratsastajainliiton keskeisiä tehtäviä on turvata hevosen hyvinvointi kaikessa urheilu- ja harrastetoiminnassa.
Ratsastusharrastus
Ratsastus on luonnonläheinen, tasa-arvoinen ja monipuolinen liikuntamuoto, joka sopii lähes kaikille ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta. Sitä voi harrastaa ympäri vuoden maaseudulla ja kaupungeissa. Ratsastus kehittää fyysistä kuntoa, tasapainoa, rytmitajua ja koordinaatiokykyä.
Ratsastuskoulut ja harrastetallit ovat Suomen ratsastusurheilun kulmakiviä. Suuri osa Suomen huippuratsastajista on aloittanut ratsastajanuransa ratsastuskoulussa.
Ratsastus sopii myös useille erityisryhmille, kuten esimerkiksi liikuntavammaisille, ja opetus, varusteet ja olosuhteet voidaan soveltaa heille sopiviksi. Vammaisratsastus on osa Suomen Ratsastajainliiton toimintaa. Ratsastusta voidaan käyttää monin tavoin myös kuntoutus- ja terapiatyössä sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä.
Kilparatsastus
Ratsastus on urheilumuotona tasa-arvoinen, se on yksi harvoista lajeista, joissa miehet ja naiset kilpailevat samoissa sarjoissa. Ratsastuksen olympialajeja ovat este-, kenttä- ja kouluratsastus sekä paralympialaji vammaisratsastus. Muita kilpailulajeja ovat lännen- ja matkaratsastus, valjakkoajo, islanninhevosten askellajikilpailut sekä vikellys.
Ensimmäiset ratsastuskilpailut järjestettiin Suomessa vuonna 1911. Nykyään meillä järjestetään kansainvälisten kilpailujen ohella vuosittain noin 150 kansallista kilpailua, joissa on 18.500 lähtöä. Aluekilpailuja on 310 ja lähtöjä niissä 31.500, minkä lisäksi kilpailuja järjestetään seura- ja tallitasolla. Ratsastuskilpailulisenssi on yli 7.000 hevosella.
Ratsastus on mukana suomalaisen huippu-urheilun kehityksessä. Liiton kilpailu-, valmennus- ja koulutusjärjestelmät luovat edellytykset jatkuvalle kansainväliselle menestykselle huippu-urheilussa ja tavoitteena on menestys olympia- ja MM-tasolla.
Lisätietoa:
Kansallinen liikuntatutkimus 2009-2010: http://www.slu.fi/materiaalit/julkaisut_ja_oppaat/kansallinen-liikuntatutkimus/
SRL::n jäsenet ja muuta tilastotietoa: http://www.ratsastus.fi/ratsastustietoa/tilastotietoa_ratsastuksesta
SRL:n jäsentallien ja seurojen hakuri: http://www.ratsastus.fi/ratsastuskoulut_ja_tallit/tallihakuri
Hevosten määrä kehitys Suomessa: http://www.hippos.fi/hippos/tilastot/jalostus_ja_kasvatus/hevoskannan_kehitys.php