Hippos-lehdessä aikaisemmin julkaistut 
ELT Marja Raekallion ja Seppo Hyypän artikkelit:
Stressi on kilpahevosen arkipäivää
Stressi on osa kilpahevosen arkipäivää. Stressiä sille aiheuttavat
sekä henkinen että ruumiillinen kuormittuminen. Elimistö ei ole
kovin hyvä erottelemaan psyykkistä ja fyysistä stressiä toisistaan,
vaan stressin kokonaismäärä on näiden yhteisvaikutus. Pieni määrä
stressiä on jopa toivottavaa, mutta jos stressiä on liikaa,
seurauksena voi olla hevosen suorituskyvyn lasku, liikuntaelinten
rasitusvammat tai muu sairastuminen.
Määrän lisäksi myös stressin kestolla on vaikutusta seurauksiin.
Jatkuva kohtalainen stressi voi olla jopa haitallisempaa kuin
hetkellinen voimakkaampi stressi.
Psyykkinen stressi
Kilpahevosen elinolosuhteet ovat kaukana sen esi-isien
elinolosuhteista. Aroeläimenä hevonen on sopeutunut siihen, että
ruokailuun kuluu 12-16 tuntia vuorokaudessa. Kilpahevonen taas voi
syödä päivän ateriat parissa tunnissa.
Harvat ruokintakerrat ja mahdollisesti vielä epäsäännölliset
ruokinta-ajat voivat aiheuttaa sille, mahahaavaan lisäksi, henkistä
stressiä. Stressiä aiheuttaa myös tekemisen puute. Kun ruuat on
syöty nopeasti, päivän urheilusuoritukseen kuluu 1-2 tuntia ja
nukkumiseen 3-4 tuntia, karsinassa vietettävää vapaa-aikaa jää
runsaasti - varsinkin jos hevosta ei edes tarhata. Kilpahevosen
temperamentti, orihevosen hormonit kun tallilla pidetään myös
tammoja, hyvä kunto ja mahdollisesti ravinnon liian suuri
energiapitoisuus suhteessa hevosen liikuntaan voivat olla
lisäämässä stressiä ja paineita. Eipä ole ihme, jos neljän seinän
sisällä stressi purkautuu vaikka käytöshäiriönä. Joutilaisuus kun
on paheiden äiti.
Arolla hevoset ovat eläneet laumassa. Kilpahevosta voi stressata
se, ettei se ole varma asemastaan laumassa. Ihminen rajoittaa
tapaturmien pelossa kilpahevosten kanssakäymistä toisten hevosten
kanssa. Laumassa tapahtuu myös jatkuvasti muutoksia, kun
kilpatallissa hevoset vaihtuvat; paras kaveri voi lähteä, uusia
kilpailijoita saapua tai hevonen voi itse joutua vaihtamaan
tallia.
Ongelmia voi olla myös suhteissa ihmisiin. Hevonen voi kokea
stressaavaksi valmennus- ja hoitotilanteissa tapahtuvan
pakottamisen, väkivaltaisen käytöksen tai sen uhkan sekä
epäjohdonmukaiset tai hevosen ymmärrykseen tai kykyihin nähden
liian suuret vaatimukset. Raskaskin harjoitus voisi olla henkisesti
hieman helpompi, jos sen saisi tehdä kaverin kanssa.
Fyysinen stressi
Valmennus aiheuttaa ruumiillista stressiä, sillä kunto ei nouse,
jos hevosta ei rasiteta hieman enemmän kuin mihin se on tottunut.
Niinpä toistuva sietokyvyn rajoissa pysyvä stressi on olennainen
osa suorituskyvyn nostamiseen tähtäävää harjoittelua.
Valmennuksessa on löydettävä sopiva työn ja levon tasapaino.
Ihanteellista olisi, että uusi kuormittava harjoitus tulisi vasta,
kun elimistö on toipunut edellisestä harjoituksesta ja ehtinyt
rakentaa kyseisellä harjoituksella saavutettavia
harjoitusvaikutuksia. Koska kuormittavan harjoituksen jälkeen
lihasten energiavarastojen palautumiseen saattaa mennä kolmekin
päivää, niitä ei mielellään tehdä kahta enempää viikossa.
Varsinkaan samanlaista raskasta harjoitusta ei ole järkevää tehdä
peräkkäisinä päivinä.
Jos harjoitus on niin rasittava, että lihakset tulevat selvästi
kipeiksi, palautumiseen voi mennä viikkokin. Lihassolujen kun on
ensin korjattava syntyneet vauriot ennen kuin ne pystyvät
täyttämään energiavarastonsa.
Palautuminen
Palautuminen ei tarkoita sitä, että hevonen jätetään raskaan
harjoituksen jälkeisenä päivänä seisomaan karsinaan. Kevyt
suhteellisen rauhallinen puolen tunnin lenkki nopeuttaa
palautumista, mutta myös tarhaliikunta on eduksi. Palautumisen
merkitys korostuu, mitä raskaampi hevosen harjoitusohjelma on.
Erityisesti on muistettava, että vaikka raskaiden päivien rasitusta
lisätään valmennushaasteiden kasvaessa, palauttavien päivien
ohjelma on pidettävä helppona. Lisäksi joka kolmas tai neljäs
viikko olisi hyvä pitää kevyenä. Kevyempi viikko on tarpeellinen
varsinkin tukikudoksille. Luut, nivelet, jänteet ja nivelsiteet
tarvitsevat pidemmän palautumisjakson kuin lihakset, jotta 
ne pystyisivät korjaamaan mahdolliset
pienet valmennuksen aiheuttamat mikrovauriot ja myös
vahvistumaan.
Sopivan rytmityksen lisäksi harjoitusohjelman on oltava järkevästi
nousujohteinen. Rasitustasot eivät saa nousta liian nopeasti ja
elimistöllä on oltava vähintään 2-3 viikkoa aikaa sopeutua
lisääntyneeseen rasitukseen ja rakentaa tällä rasitustasolla
saavutettavat harjoitusvaikutukset ennen uusia haasteita. Kuvassa
Noora Pentti ja Evli Cagliostro rentoutumassa.
Verryttely, hoito, varusteet ja olosuhteet
´´Urheilija ei tervettä päivää näe´´ kertoo jo vanha sanontakin ja
valitettavasti se on usein totta myös kilpahevosten kohdalla. Jotta
ylirasituksen aiheuttamilta nivel- ja lihaskivuilta sekä
jännevammoilta säästyttäisiin, on harjoitusohjelman lisäksi
harjoituspaikkojen oltava kunnossa. Hevonen on lämmitettävä
kunnolla kovavauhtisen harjoituksen aluksi niin, että lihakset,
nivelet ja jänteet ovat valmiita suoritukseen.
Kilpailun, hiitin tai intervalliharjoituksen jälkeen maitohapon
palautuminen lepotasolle ei tapahdu hetkessä; esimerkiksi
ravihevosella startin jälkeen siihen voi mennä puolitoistakin
tuntia. Hyvä loppuverryttely suorituksen jälleen nopeuttaa
maitohapon poistumista ja siten vähentää sen aiheuttamia
lihasvaurioita.
Jos kengitys ei ole kohdallaan, hevonen saattaa aiheuttaa itselleen
ruhjeita ja haavoja hivuttamalla tai takomalla. Kipua voi tulla
varusteista.
Esimerkiksi satula voi painaa tai puristaa jostain kohtaa. Kipua
voivat aiheuttaa raspaamatta jääneet hammaspiikit, joita vastaan
posket painuvat ratsastajan tai kuskin tehdessä pidättäviä
ohjasotteita.
Ruumiillista stressiä voivat aiheuttaa myös sairaudet. Erityisesti
bakteerien ja virusten aiheuttavat hengitystietulehdukset ovat
uhkana.
Kilpahevoset liikkuvat paljon ja ovat kilpailu- ja
valmennustapahtumissa kontaktissa muiden hevosten kanssa, jolloin
taudinaiheuttajat leviävät.
Pitkillä kilpailumatkoilla on riskinä myös kuljetuskuumeeksi
kuts
uttu keuhkotulehdus.
Hengitysteiden terveyden voivat vaarantaa myös puutteelliset
talliolosuhteet. Valitettavasti tallien ilmastointi ei ole
useinkaan suomalaisissa talleissa kunnossa ja rehujen laadussakin
voi olla toivomista.Niinpä ei ole ihme, että monelle hevoselle
kehittyy hengitystieallergia ja osasta tulee jopa puhkureita.
Kuvassa ilmava kilpailualueen talli valjakkoajon MM-kilpailussa
Italiassa 2006.
Stressin oireet
Voimakas stressi ilmenee sydämen lyöntitiheyden nousuna sekä
levossa että rasituksessa. Hevonen voi reagoida myös vatsallaan.
Siltä voi mennä ruokahalu tai lanta voi olla löysää. Heikentynyt
ruokahalu johtaa laihtumiseen ja suorituskyvyn heikkenemiseen. Jos
valmennusta vain jatketaan, lihakset saattavat jopa pienentyä
energiavajeen seurauksena.
Hevosen käytös voi muuttua. Hevosen reaktioherkkyys voi lisääntyä
ja se saattaa muuttua agressiiviseksi. Hevosesta voi myös tulla
apaattinen, eikä se jaksa olla erityisen kiinnostunut
ympäristöstään tai liikkua normaaliin tapaan tarhassa. Hevonen voi
myös olla jäykempi ja kankeampi kun lihaksisto ylikuormittuu ja
vaurioituu. Jaloista voi löytyä aristuksia ja kipuja.
Ei yhtä mittaria
Mitään ihanteellista ja ainoaa oikeaa valmennussysteemiä ei ole,
koska hevoset ovat yksilöitä ja kehittyvät eri tahtiin ja
tukikudosten rasituksensietokyvyssäkin on hevosten välillä eroja.
Niinpä valmentajan ja ratsastajan on seurattava koko ajan hevosen
reaktioita, jotta harjoitusohjelmaa osataan helpottaa ajoissa eikä
hevosta ajeta ylirasitustilaan.
Verinäytteistä voi olla apua virusten ja bakteerien aiheuttamien
tulehdusten toteamisessa ja lihasarvot (ASAT, CK) kertovat
lihasongelmista, mutta mitään luotettavaa stressiä tai
ylirasittumista kuvaavaa mittaria ei verinäytteistä ole löydetty.
Niinpä päivittäinen hevosen tutkiminen ja seuraaminen on halvin ja
paras tapa arvioida hevosen hyvinvointia.
Kilpahevosen leposyke ja lämpö pitäisi mitata päivittäin. Jo
pienikin nousu toisessa tai molemmissa (syke 4 yli normaali, lämpö
0.5 oC yli normaalin) voi olla ensimmäinen merkki siitä, että
kaikki ei ole kunnossa. Myös hevosen mielialaa, ruokahalua,
lihavuusastetta ja lannan ulkonäköä on syytä seurata. Lisäksi jalat
ja lihakset on hyvä tunnustella ennen harjoitusta ja sen jälkeen.
Valmennusohjelman lisäksi myös talliolosuhteiden, kaiken
käsittelyn, ruokinnan, varusteiden, kengitysten, harjoituspaikkojen
ja ennaltaehkäisevän terveydenhuollon (loishäädöt, rokotukset,
hammasraspaukset) on oltava kunnossa. Menestys vaatiikin
huolellisuutta kaikissa asioissa, myös pienissä. Näin voidaan
parhaiten varmistaa, että kilpahevosen stressitaso pysyy hyvällä
tasolla, sekä hevonen tyytyväisenä ja terveenä.
Seppo Hyyppä, MTT Hevostutkimus Ypäjä
Nukuttaminen on riski
Perioperatiivinen stressi:
Stressaantuuko hevonen nukutuksesta
vai nukuttaja stressaantuneesta hevosesta?
Hevonen suhtautuu ympäristöönsä saaliseläimen tavoin. Se on
jatkuvasti varuillaan, ja kokiessaan vaaran uhkaavan se pyrkii
pakenemaan. Jos pakeneminen on mahdotonta, se yrittää puolustautua
esimerkiksi potkimalla ja puremalla. Samalla lailla hevonen saattaa
reagoida sellaisissa hoitotilanteissa, jotka se kokee uhkaavina.
Hevosen suuren koon ja voimien vuoksi tällainen reagoiminen voi
olla vaarallista sekä hevoselle itselleen että esimerkiksi sitä
hoitavalle eläinlääkärille. Siksi hevoset joudutaan usein
rauhoittamaan erilaisia eläinlääkinnällisiä toimenpiteitä
varten.
Jos toimenpide on erityisen kivulias tai se vaatii hevosen
paikoillaan tai tietyssä asennossa olemista, on yleisanestesia
(nukutus) yleensä tarpeen. Yleisanestesian etuna on myös se, että
leikkausalue on helpompi pitää puhtaana, mikä vähentää
haava-tulehdusten vaaraa. Nukutus on kuitenkin hevoselle aina
riski, mikä on syytä tiedostaa.
Stressin aiheuttamat muutokset
Stressireaktio auttaa hevosta selviämään uhkaavasta vaarasta, sillä
se valmistaa elimistöä pakenemaan tai taistelemaan. Sympaattisen
hermoston aktivoitumisen ja lisämunuaisen kuorikerroksen erittämien
hormonien (adrenaliini, kortisoli) vaikutuksesta esimerkiksi
sydämen syketiheys kohoaa, verenpaine nousee, varastoitunutta
energiaa vapautuu ja ruuansulatuskanavan toiminta hidastuu.
Todellisessa vaaratilanteessa stressireaktio on yleensä
hyödyllinen, mutta pitkittyessään stressillä on monia
haittavaikutuksia: muun muassa verenkiertoelimistön toiminta
heikkenee, kehon energiavarastot hupenevat, herkkyys infektioille
lisääntyy ja nuorten eläinten kasvu hidastuu. Rauhoitus- tai
nukutustilanteessa stressi saattaa heikentää lääkeaineiden tehoa ja
lisätä haittavaikutusten riskiä.
Aivot säätelevät vireystilaa
Aivojen nouseva retikulaarinen aktivaatiojärjestelmä (ARAS)
tarkoittaa hermosolujen verkostoa, jonka solukeskukset sijaitsevat
pääasiassa aivorungon alueella. Se on tärkein vireystilaa säätelevä
järjestelmä. Järjestelmän aktivoituminen johtaa nukkuvan eläimen
heräämiseen. Kun eläin on hereillä, jatkuva aistiärsykkeiden virta
saa ARAS:in ylläpitämään aivokuoren aktiivisuutta, ja eläin pysyy
hereillä. Myös kipu aktivoi ARAS:ia ja vaikeuttaa siksi
nukahtamista. Aivokuoresta tulevat liikehermoradatkin aktivoivat
ARAS:ia, joten eläin ei normaalioloissa nukahda liikkuessaan.
Nukahtamaan pyrkivä eläin yrittääkin yleensä hakeutua rauhalliseen,
turvalliseen ympäristöön ja on liikkumatta. Elimistössä on
luonnostaan myös aineita, jotka lamaavat ARAS:in toimintaa ja
auttavat uneen vaipumista.
ARAS:ia lamaavien ja aktivoivien tekijöiden välinen suhde vaikuttaa
eläimen vireystilaan ja kiihtyneisyyden asteeseen. Useimpien
rauhoitus- ja nukutusaineiden sekä joidenkin kipu-lääkkeiden
toimintamekanismi perustuu ARAS:in toiminnan lamaamiseen. Jos
hevonen on rauhoitus- tai nukutusainetta annettaessa kovin
kiihtynyt, eli aktivoivia tekijöitä on ylen-palttisesti lamaaviin
verrattuna, se tarvitsee toivotun vaikutuksen saavuttamiseksi
enemmän lääkettä kuin ollessaan rauhallisessa mielentilassa.
Tällöin yliannostuksen riski kasvaa. Voi myös käydä niin, ettei
etukäteen kiihtynyttä hevosta lainkaan saada rauhoittumaan
riittävästi jonkin toimenpiteen suorittamista varten.
Stressin vaikutus rauhoitukseen
Muutamia vuosia sitten teimme tutkimuksen, jossa verrattiin
saavutettua rauhoitusvastetta juuri ennen rauhoitusaineen antamista
otetuissa näytteissä olleisiin veren adrenaliini- ja
kortisolipitoisuuksiin röntgentutkimuksiin menevillä hevosilla.
Tuloksena oli, että sellaiset hevoset, joiden veren
adrenaliinipitoisuus oli korkea ruiskutushetkellä, rauhoittuivat
huonommin kuin ne, joilla se oli matala. Toisin sanoen akuutisti
stressaantuneilla hevosilla rauhoitusvaste oli huonompi.
On siis tärkeää, että rauhoitusaine annetaan rauhallisessa
ympäristössä rauhalliselle hevoselle ja ettei sitä häiritä, ennen
kuin lääke on ehtinyt vaikuttaa riittävästi. Jos siis esimerkiksi
aikaisemman kokemuksen perusteella on odotettavissa, että hevonen
vastustelee jotain tiettyä toimenpidettä, on järkevää antaa sille
rauhoitusainetta jo ennen kuin se aavistaa jotain erityistä olevan
tekeillä, eikä vasta pitkällisen taistelun ja epäonnistuneiden
toimenpideyritysten jälkeen, jolloin se on jo kiihtyneessä
mielentilassa.
Myös yleisanestesia kannattaa aloittaa vasta sitten, kun hevonen on
saanut levähtää kuljetuksen jälkeen, ellei leikkaus ole erittäin
kiireellinen. Ympäristön tulee olla paitsi turvallinen myös
rauhallinen ja äkillisiä, kovia ääniä yritetään välttää. Ennen
nukuttamista hevoselle annetaan yleensä rauhoitusainetta, jonka
annetaan vaikuttaa riittävän kauan ennen nukutusaineiden
antamista.
Nukutuksen ongelmia
Useissa tutkimuksissa on todettu, että jo nukutus sinänsä aiheuttaa
hevoselle stressi-reaktion, joka näkyy esimerkiksi veren
kortisolipitoisuuden nousuna. Sen lisäksi tulee tietysti
varsinaisen toimenpiteen, kuten leikkauksen ja siihen liittyvän
kivun, verenhukan ja muun sellaisen aiheuttama stressi.
Nukutusaineet itsessään lamaavat yleensä sekä verenkiertoelimistöä
että hengitystä. Lisäksi hevosen suuri ruumiin ja vatsaontelon
elinten paino aiheuttavat makuu-asennossa ongelmia. Kyljellään ja
varsinkin selällään makaavan hevosen elimet painavat palleaa,
ilmatiet painuvat kasaan ja veren happipitoisuus alenee.
Hengityksen lamaantuminen huonontaa hiilidioksidin poistumista,
minkä seurauksena veren pH laskee. Myös suuret verisuonet voivat
painua painon vaikutuksesta kasaan, mikä huonontaa veren
takaisin-virtausta sydämeen. Verenkierto ja kaasujen vaihto
keuhkoissa huononevat entisestään, jos suolisto on epänormaalin
täyttynyt.
Hevonen saa myös herkästi lihasvaurioita nukutuksen aikana, sillä
alustaa vasten oleviin lihaksiin kohdistuva paine heikentää niiden
verenkiertoa. Jos lisäksi hevosen verenpaine on alhainen
esimerkiksi nestehukan, shokin tai nukutusaineiden voimakkaan
lamaavan vaikutuksen vuoksi tai jos nukutus venyy pitkäksi, alkavat
lihassolut helposti vaurioitua hapenpuutteen seurauksena. Tämä
ilmenee lapa-, selkä- tai pakaralihasten aristuksena ja
turvotuksena nukutuksen jälkeen. Hevosella saattaa jopa olla
vaikeuksia päästä ylös tai se ei ehkä kykene ollenkaan seisomaan.
Lievät vauriot yleensä paranevat vähitellen, mutta vakavat vauriot
voivat johtaa lihassolujen rappeutumiseen ja pysyviinkin
muutoksiin.
Hermotkin saattavat jäädä puristuksiin nukutuksen aikana.
Kasvohermo voi vahingoittua riimun painaessa, ja olkahermo on
alttiina vaurioille kulkiessaan värttinäluun yli. Raajojen
hermopunokset ovat myös herkkiä venytykselle. Useimmiten
hermo-vauriot ovat ohimeneviä, mutta ne voivat vaikeuttaa
huomattavasti hevosen nousemista seisomaan nukutuksen jälkeen. Myös
pysyviä vaurioita voi jäädä. Selkäytimen vakava vaurioituminen on
harvinainen mutta parantumaton hevosen lopetukseen tai kuolemaan
johtava tila.
Lihas- ja hermovaurioiden riskiä voi huomattavasti vähentää, jos
leikkausalusta on hyvin pehmustettu. Ylimääräisiä tyynyjä voi
tarvittaessa käyttää lavan alla ja jalkojen välissä, kun hevonen
makaa kyljellään. Selkäasennossa alustan merkitys vielä korostuu.
Tarpeettoman syvää nukutusta on vältettävä, ja verenpaine pitäisi
muutenkin pyrkiä pitämään riittävän korkeana. Anestesian aikana
tehtävät toimenpiteet on suunniteltava huolellisesti ennakolta,
ettei nukutus kestäisi kauemmin kuin on välttämätöntä.
Kuinka suuri riski nukutus on?
Brittiläinen eläinlääkäri Mark Johnston keräsi vuosina 1994-1997
lähes 42 000 hevosen nukutusta käsittävän aineiston yhteensä 62
hevosklinikalta ympäri maailman. Hänen tarkoituksenaan oli
selvittää hevosen nukutuskuolemien yleisyyttä ja riskitekijöitä.
Anestesiakuolemaksi hän määritteli kaikki yleisanestesian tai
heräämisvaiheen aikaiset kuolemat tai nukutuksen aiheuttamat,
hevosen lopettamiseen 7 päivän kuluessa nukutuksesta johtaneet
vammat ja tilat.
Kun aineistosta oli poistettu ähkyn takia leikatut hevoset yleensä
sekä kaikki ne hevoset, jotka lopetettiin siksi, että alkuperäinen
vamma tai sairaus ei ollut hoidettavissa, oli jäljelle jääneiden
hevosten nukutuskuolleisuus 0,9%. Luku on erittäin korkea
verrattuna esimerkiksi ihmisiin (alle 1:10 000) tai koiriin ja
kissoihin (1:700).
Ähkyn takia leikatuilla hevosilla nukutuskuoleman riski oli vielä
huomattavasti korkeampi, noin 12%. Tavallisimpia syitä hevosen
kuolemaan tai lopetukseen olivat vakavat sydämen ja
veren-kierto-elimistön ongelmat (33%), luun-murtumat kaadettaessa
tai herätessä (26%), keskus- ja ääreishermostovauriot (18%),
ruuansulatuskanavan ongelmat (13%), hengitysteiden ongelmat (12%)
ja lihasvauriot (7%). Kaikkiennukutuskuolemien aiheuttaja ei
koskaan selvinnyt, vaan hevonen vain löydettiin kuolleena.
Merkittävät riskitekijät
Tutkimuksessa selvitettiin myös erilaisten riskitekijöiden
vaikutuksia
kuolleisuuteen. Tilastollisesti merkitseviä riskitekijöitä
olivat
leikkauksen suorittaminen yöllä tai viikon-loppuna, murtumaleikkaus
ja
leikkauksen kestoaika. Näistä viimeksi mainittu on oikeastaan
ainoa, johon
eläinlääkäri voi jossain määrin vaikuttaa. Ne hevoset, joita ei
ollut
ollenkaan esilääkitty rauhoitusaineilla, olivat myös
keskimääräistä
suuremmassa vaarassa. Tämän arveltiin johtuvan siitä, että hevonen
olisi
ollut nukutustilanteessa rauhattomampi. Nukutusaineita ilmeisesti
tarvittiin
suurempina annoksina, kaatuminen oli ehkä rajumpi, ja toisaalta
myös
stressihormoneita lienee vapautunut enemmän verenkiertoon.
Yhteenveto
Hevosen luonteen, koon ja voimien vuoksi se joudutaan usein
rauhoittamaan
tai jopa nukuttamaan melko pieniäkin toimenpiteitä varten.
Rauhoitus- tai
nukutustilanteessa stressi saattaa heikentää lääkeaineiden tehoa ja
lisätä haittavaikutusten riskiä, joten tilanne pitäisi pyrkiä
saamaan mahdollisimman rauhalliseksi. Jo nukutus sinänsä saa
hevoselle aikaanstressireaktion. Hevosen suuri paino aiheuttaa
makuuasennossa ongelmia, ja nukutusaineet lamaavat sen
elintoimintoja. Hevonen voi loukata itsensä myös herätessään.
Vaikka monet toimenpiteet joudutaankin käytännön syistä tekemään
hevoselle yleisanestesiassa, on syytä kuitenkin tiedostaa, että
nukutus on sille aina riski.
Kuvat: Stal Forstén-Pentti, Marcus Westermark,
Hevos.NET / Matti Hietanen sekä Anna Vähäkuopus