SRL

Kerro kaverille:

Suomen Ratsastajainliiton hyväksymässä yksityistallissa painopistealueina ovat hevosten hyvinvointi, toiminnan ohjaaminen, ympäristö ja turvallisuus sekä hevostaitojen kohottaminen. Jäseneksi pääseminen edellyttää seuraavien seikkojen huomiointia yrityksen toiminnassa.

Hyväksytyn yksityistallin edellytykset
SRL:n hyväksymiä yksityistalleja ovat Suomen Ratsastajainliittoon kuuluvien yhdistysten, yhteisöjen tai yksityisten pitämät tallit, jotka täyttävät alla luetellut edellytykset. SRL tarkastaa tallin ennen hyväksymistä ja valvoo hyväksytyn tallin toimintaa. Hyväksytty talli sitoutuu ylläpitämään edellytysten mukaista toimintaa. Tarkastuksen suorittaa SRL:n nimeämä tallitarkastaja. SRL voi peruuttaa hyväksynnän, mikäli talli ei noudata annettuja ohjeita ja määräyksiä. Hyväksytyllä tallilla on oikeus käyttää SRL:n tunnusta.

1. Toiminnasta, toiminnan ohjauksesta ja valvonnasta vastaa hyväksynnän hakija. Hakija on vastuussa edellytysten ylläpitämisestä.
2. Tallin järjestämästä valmennuksesta vastaa hevosalan ammatillisen koulutuksen saanut henkilö, soveltuvan ammatillisen perustutkinnon tai aikuisten ammattitutkinnon suorittanut henkilö tai SRL:n valmentajakoulutuksen saanut henkilö. Tallin aukioloaikoina tulee paikalla ja asiakkaiden saatavilla olla vähintään yksi ensiapukoulutuksen saanut henkilö (EA1). Hevosten hoidosta vastaa hevosagrologi, hevosalan ammatillisen koulutuksen saanut, soveltuvan ammatillisen perustutkinnon tai aikuisten ammattitutkinnon suorittanut henkilö.
3. Talli on MYEL -vakuutettu, rekisteröity yritys tai yhteisö tai siitä vastaavalla henkilöllä tulee olla toiminimi.
4. Tallilla on vastuuvakuutus.
5. Talli täyttää vuosi-ilmoituksen ja suorittaa tallin jäsenmaksun SRL:lle vuosittain.
6. Talli ilmoittaa oleellisista muutoksista toiminnassaan SRL:n vastuuhenkilölle ja asiakkailleen.
7. Yrittäjä tekee asiakkaiden kanssa kirjalliset sopimukset ostettavista palveluista. Asiakkaille on tiedotettava vakuutuksista hoitosopimuksessa.
8. Ratsastaessa turvakypärän käyttö on pakollista maastossa ja esteitä hypättäessä sekä alle 18-vuotiailta. Kypärän käyttöä suositellaan kaikille.
9. Tallilla säännöllisesti ratsastavat asiakkaat ovat joko SRL:n jäsenseuran tai Green Card jäseniä.
10. Tallilla on toiminnan edellyttämät puitteet ja kalusto. Asiakkaiden käytössä on aidattu ja valaistu kenttä (vähintään 20x40m) tai vastaavasti maneesi.
11. Tallilta edellytetään, että se noudattaa hevosia, tallia ja henkilökuntaa koskevia lakeja ja asetuksia sekä SRL:n määräyksiä.
12. Talli noudattaa ympäristösäädöksiä sekä SRL:n ympäristöohjeita.
13. Tallilla kiinnitetään huomiota yleiseen turvallisuuteen, ja noudatetaan paloturvallisuusohjeita ja määräyksiä.
14. Tallilla on turvallisuusasiakirja, jossa on tarvittaessa huomioitu myös pelastussuunnitelmassa vaadittavat asiat.
15. Hevosten hoidossa huomioidaan hevosten hyvinvointi, eläintensuojelu sekä hyvät hevostaidot.

Yksityistalleilla on oma, hopeanharmaa tunnuskyltti, jossa on teksti "Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä yksityistalli"