SRL

Kerro kaverille:

Turvallisuus seuratoiminnassa

Yhdistysten tulee lain mukaan huolehtia toimintansa turvallisuudesta. Yhdistyksen turvallisuussuunnittelu on kuitenkin tärkeää tehdä toimijoita, ei vain viranomaisia varten. Sama laki (tuoteturvallisuuslaki), joka määrää talliyrittäjät tekemään turvallisuusasiakirjoja määrittelee myös yhdistysten velvollisuuksista.

Tuoteturvallisuuslain tavoitteena on ennalta ehkäistä kulutustavaroihin ja -palveluihin liittyviä vaaroja. Palvelun tulee olla käyttäjälle turvallinen koko ajan. Laki ei koske yhdistysten toimintaa siltä osin kuin se tarjoaa palveluita jäsenilleen muussa kuin elinkeinotoiminnassaan (esim. ratsastusseura jäsenilleen). Lisätietoja Finlexin sivuilla.

Kilpailujen turvallisuudesta säätelevät kilpailusäännöt, mutta yleisötapahtumana kilpailuille on myös laadittava turvallisuussuunnitelma. Luonnollisesti kilpailujen turvallisuussuunnitelmaa laadittaessa otetaan huomioon myös ratsastajien ja hevosten turvallisuusnäkökulmat.

Monet seurat järjestävät toimintaa kuitenkin myös muille kuin jäsenilleen esim. valmennustilaisuudet, jotka ovat avoimia kaikille, ja näille toiminnoille pitää tehdä turvallisuussuunnitelmat. Tapahtumille, jotka ovat avoimia yleisölle, tulee aina tehdä turvallisuussuunnitelma. Suurille yleisötapahtumille pitää tehdä myös pelastussuunnitelma. Yhdistyksen hallitus on vastuussa toiminnan turvallisuudesta. Yleisötapahtumien järjestäjällä on lain mukaan korostunut huolellisuusvelvoite.

Turvallisuusasiakirjojen ja -suunnitelmien tekeminen kannattaa, koska…
- Ne tuovat toimintaan laatua
- Ne parantavat tehokkuutta ja taloudellisuutta
- Vaikuttaa toimijan/ lajin maineeseen ja imagoon
- Helpottaa työnjakoa
- Nopeuttaa tiedon välitystä
- Helpottaa uusien perehdyttämisessä
- Asioiden kirjaaminen selkeyttää

Turvallisuusasiakirja = Asiakirja, johon kirjataan kuinka meillä on tapana toimia, kuka toiminnasta vastaa, miten riskejä ehkäistään jne.

Malliotsikot:
1. Yhdistyksen toiminnan kuvaus
2. Yhdistyksen vastuuhenkilöt ja toimijat sekä heidän yhteystietonsa
3. Toimintatavat
3.1. Yleisötapahtumat
3.2. Kuluttajapalvelut
3.3. Jäsentapahtumat
3.4. Koulutus ja perehdyttäminen
3.5. Ohjaajien/valmentajien osaaminen
3.6 Ensiaputaidot
4. Osallistujat ja ohjeistus
5. Suorituspaikat
5.1. Rakennukset, reitit yms.
5.2. Paloturvallisuus
5.3. Väestönsuojelu
5.4. Suorituspaikkojen valintaohjeet
6. Välineistö ja sen huolto
7. Toimintaohje onnettomuus- ja vahinkotilanteissa
8. Toiminta tapahtuman tai onnettomuuden jälkeen
9. Ravinto- ja hygieniaohjeisto
10. Toimijoiden ohjeistus ja päivitys
11. Vakuutukset

Turvallisuussuunnitelma = lyhyempi kuin turvallisuusasiakirja. Tehdään yhdelle toiminnan osalle kuten ratsastuskilpailuille tai kerhotoiminnalle. Jos seura järjestää aina kilpailut samassa paikassa, riittää yksi suunnitelma kaikille kisoille, kunhan sitä muistetaan päivittää ja se käydään läpi toimijoiden kanssa aina ennen kisoja.

Pelastussuunnitelma = onnettomuuksien ennaltaehkäisy. Järjestäjän on varauduttava omatoimisesti ehkäisemään vaaratilanteiden syntymistä, henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa sekä pelastustoimenpiteisiin, joihin omatoimisesti kykenee. Pelastussuunnitelma on laadittava mm. suurille yleisötapahtumille.

Turvallisuus- ja pelastautussuunnitelma= Toiminnan ja tapahtumien turvallisuuteen littyvät asiakirjat voidaan yhdistää yhdeksi turvallisuus- ja pelastussuunnitelmaksi.

Seuran turvallisuus- ja pelastussuunnitelman sisältö

Malliotsikot:
- Tapahtuman nimi ja luonne
- Järjestäjä
- Osanottajamäärä, yleisö, sivullisten määrä
- Vakuutusasiat
- Tiedotus ja ohjeet tulijoille
- Suunnittelu, organisointi; kokoontumiset
- Lupa- ja ilmoitusasiat
- Työn johtaminen, vastuun- ja työnjako
- Suorituspaikat, reitit
- Opasteet ja kyltit
- Liikenteenohjaus, pysäköinti
- Ohjeet osallistujille
- Kuulutukset, juontaminen
- Järjestyksenpito
- Ohjelman sisältö
- Toimijoiden ja ohjaajien osaaminen ja valmiudet
- Tarvittavat välineet, niiden tarkastus ja huolto
- Ennakoitavat vaaratilanteet, vaikutukset ja varautuminen
- Toimenpiteet vaarojen ehkäisemiseksi
- Ensiapuvalmius
- Paloturvallisuus ja pelastustiet
- Sähkö- ja muut rakenteet
- Poistumis- ja suojautumismahdollisuudet
- Riskianalyysi
- Hygiena-asiat (wc, ruokailu)
- Tapahtuman seuranta, tilastointi ja arviointi
- Toimintaohjeet onnettomuuksissa ja tapaturmissa
- Kriisiviestintä
- Toiminta tapahtuman tai onnettomuuden jälkeen

Yleisötapahtuman turvatoimet:
1) Tapahtumapaikan arviointi (rakenteet, paloturvallisuus, opastus jne.)
2) Riskianalyysi (yleisön määrä, tapahtuman koko, vaikutukset jne.)
3) Suunnitteluvaiheen toimenpiteet (turvallisuussuunnitelman teko, vastuualueet, viestintä jne.)
4) Tapahtuman aikainen toiminta (yleinen viihtyvyys, häiriköinti, alkoholianniskelu jne.)
5) Toimenpiteet tapahtumien välillä (mikä onnistui, mikä ei, toiminnan arviointi)

Omatoiminen varautuminen:
- Kuinka kauan kestää ennen kuin pelastuslaitos tai ensihoitoyksikkö on paikalla?
- Riskianalyysi- mitä kaikkea voi tapahtua?
- Miten toimitaan?
- Milloin toimitaan?
- Kuka toimii?
- Kuka vastaa ja johtaa?

Ilmoitukset ja luvat yleisötapahtumaan:
- Lupa alueen haltijalta/ omistajalta
- Ilmoitus poliisille kokoontumisesta ja järjestyksestä
- Pelastussuunnitelma pelastusviranomaiselle
- Tilapäiset rakenteet ilmoitettava kunnan rakennuslautakunnalle
- Elintarvikkeiden myynti- ilmoitus terveystarkastajalle
- Teosto- ja Gramex- ilmoitus musiikista (ei koske SRL:n jäsenseuroja ja -talleja)
- Ympäristöviranomaiselle ilmoitus häiritsevästä melusta

Jos jotain tapahtuu…
Miettikää etukäteen toimintatavat kirjaamiseen ja tilastointiin. Kunnan terveysvalvontaan tai kuluttajavirastoon tehdään ilmoitus tapaturmista, jotka ovat vaatineet sairaalahoitoa (lomake: http://www.kuluttajavirasto.fi/) ja vakavista onnettomuuksista tehdään lisäksi ilmoitus poliisille ja pelastusviranomaiselle, työntekijöille sattuneista onnettomuuksista ilmoitus tehdään työsuojeluviranomaiselle.

Yhteenveto:
- Ehkäistään onnettomuudet varautumalla
- Toimijoiden turvallisuuskoulutus ja koulutuksen kertaus on tärkeää
- Vaarojen kartoitus ja riskien arviointi ja hallinta hyvissä ajoin
- Turvallisuusasiakirjan ja -suunnitelmien laadinta
- Tiedotuksesta huolehtiminen

Ohjeita ja malleja:
- Oman kunnan poliisilta ja pelastus- ja terveysviranomaisilta
- www.kuluttajavirasto.fi/
-www.spek.fi/Suomeksi.iw3
- www.112.fi/
- www.pelastustoimi.fi/
- www.slu.fi/urheiluseuroille/julkaisut_ja_tyokalut/seurajohtajan_kasikirja-paata/seuran-hallinto/turvallisuus_seuratoiminnassa/yleisotapahtuman_turvatoimet/