SRL

Kerro kaverille:
04.01.2018

Vuoden 2017 palkittavat - Anna äänesi Vuoden parhaille!


Suomen Ratsastajainliitto palkitsee huhtikuussa Tampereen Hevosmessujen yhteydessä Vuoden 2017 parhaita.
Osallistu äänestämällä omaa suosikkiasi. Eniten yleisöääniä kerännyt voittaa oman sarjansa.
Äänestysaikaa aina 28.2.2018 asti.
Voit myös jättää oman ehdotuksesi perusteluineen.
Palkinnot jaetaan alla mainituissa kategorioissa ja näiden lisäksi SRL voi jakaa myös kunniamainintoja menestyneille toimihenkilöille, kasvattajille, valmentajille jne.

Äänestäjien kesken arvotaan SRL:n tuotepalkintoja.


Vuoden ratsastaja

  • Juulia Jyläs, nousi esteratsastuksessa arvokisatasolle ja edusti Suomea EM-kilpailuissa, nousi menestyksiin ja useille sijoituksille
    GP-tasolla viiden tähden kilpailuissa hevosilla Finishing Touch Wareslage ja Courage T Z
  • Pauliina Swindells, nousi kenttäratsastuksessa EM-tasolle ratsulla Ferro S, ja edusti tasaisen hyvin tuloksin
  • Susanna Granroth, voitti kotimaan estekilpailuissa kaikki kauden pääkilpailut, Suomen mestari ja voitti
    mm. LähiTapiola Grand Prix ja Future Challenge -sarjat sekä Amarok Leading Rider -kilpailun
  • Jouni Heikinheimo, valjakkoajon PM-kultaa upeassa uran päätöskisassa El Carillolla
  • Moona Bäck - Pohjoismaiden mestari on noussut vikellyksen kärkeen ahkeralla ja intohimoisella harjoittelulla
    sekä kovalla voitontahdolla. Moonan tämän vuoden ansioihin kuuluu kaksi lasten CVI2*-voittoa sekä lasten PM-voitto
    ja tietysti menestystä kotimaisissa kisoissa. Nyt Moona valmistuu juniori-ikään A-maajoukkueen jäsenenä.


Vuoden hevonen

  • Courage T Z, CSI5*-W Oslon Grand Prix luokan 2. sija
  • Ferro S, kenttäratsastuksen EM kilpailut sekä useita kansainvälisiä startteja
  • Anatevka, kotimaan Grand Prix sarjan kiistaton kuningatar
  • El Carillo, huikea kansanvälinen ura valjakkoajossa
  • Kain Aapeli, suomenhevonen pararatsastuksen EM-kilpailuissa
  • Corleone, takana menestyksekäs kisaura sekä jättänyt jälkeensä myös näyttelyissä menestyneitä ja palkittuja jälkeläisiä.


Vuoden kilpailu/kilpailujärjestäjä

  • Valjakkoajon NBCH Savijärvi & Husaariratsastajat, PM-kilpailut onnistuivat kaikilla mittareilla katsoen hienosti,
    kilpailu oli hyvin järjestetty, puitteisiin oli panostettu ja kilpailua on kehitetty pitkäjänteisesti PM:iä varten
  • Vikellyksen Pohjoismaiden mestaruudet ja CVI, Järvenpää Aino Upeat puitteet, tiukka kisa, valtavasti hienoja
    suorituksia ja menestystä suomalaisille. Kansainvälisten vikellyskisojen järjestäminen Suomessa on toistaiseksi
    poikkeuksellista, ja nämä kisat onnistuivat yli odotusten.
  • Ratsastuskeskus Aino nousi huomattavaksi kilpailujärjestäjäksi, ohjelmassa mm. esteratsastuksen SM,
    LähiTapiola GP-sarjan osakilpailut ja kaksi kansainvälistä estekilpailua
  • PowerPark Horse Show, PowerParkin hevosurheilukeskus rakensi hevosurheilulle varatulle 26 hehtaarin alueelle
    loistavat kilpailupuitteet, joissa voidaan järjestää myös kansainvälisen tason ratsastuskilpailut. Paikalla on erinomaiset
    palvelut niin kilpailijoille, hevosille kuin yleisöllekin.

Vuoden ratsastusteko

  • Suomen junioreiden joukkue kenttäratsastuksen 5. sija EM-kilpailuissa Irlannissa
  • Juulia Jyläs – Esteratsastajalle 2. sija Oslon 5* GP:ssä tammalla Courage T, joka on Jyläksen kotitalli Stall van Triestin oma kasvatti
  • Axel Lindberg, kenttäratsastuksessa nuorten henkilökohtainen PM-kulta sekä nuorten/junioreiden joukkue kulta
  • Henri Ruoste, kouluratsastaja nosti nuoret hevoset Dixilandin ja Huracanin kansainvälisiin GP-sijoituksiin ja yli 70 prosentin tulostasolle


Linkki ÄÄNESTYKSEEN