Ajankohtaista ympäristöasiaa hevostalleille
Tampereella Teivossa 12.11. toteutuvan ympäristöteemapäivän ohjelmaan on koottu palasia ajankohtaisista hevostalleja koskevista ympäristöasioista. Asiantuntijoina päivässä ovat Janne Pulkka Etelä-Suomen Salaojakeskuksesta sekä Heini Iinatti Oulun ProAgria-keskuksesta. Päivän aikana saadaan vastauksia mm. hevostalleja askarruttaviin jätevesikysymyksiin sekä hevostalleja koskevan ympäristölainsäädännön soveltamiseen käytännössä. Hevosyrittäjän näkökulman päivään tuo Arja Huttunen Tampereen ratsastuskeskuksesta, Suomen Ratsastajainliiton ensimmäiseltä laatutallilta.
Hevosyritys huippukuntoon -kiertueelle on syksyllä 2010 osallistunut jo yli 130 hevosalan yritystoiminnasta kiinnostunutta. Tampereella toteutuvan ympäristöteemapäivän jälkeen kiertue jatkuu jälleen tammikuussa 2011. Kevätkaudella luvassa on kaikkiaan 12 teemapäivää ympäri Suomen liiketoiminnan, rakentamisen, hevoskasvatuksen ja ympäristön teemoista.
Kiertueen aikataulu on nähtävissä hevosyrittaja.fi –sivuilla.
Hevosyritys huippukuntoon –kokonaisuuden toteuttaa Hämeen ammattikorkeakoulu ja rahoittaa Hämeen ELY-keskus Manner-Suomen Maaseudun kehittämisohjelmasta.
Lisätietoja ja tilaisuuden ohjelma kokonaisuudessaan www.hevosyrittaja.fi
Suvi Louhelainen/ Hämeen ammattikorkeakoulu puh. 050 574 5920, s-posti. suvi.louhelainen@hamk.fi