SRL

Kerro kaverille:

Espanjalainen huippuvalmentaja Fernando Villalon Ypäjällä tammikuussa

Espanjan kärkinimiin kuuluva esteratsastaja Fernando Villalon valmentaa Hevosopistolla 15.-18. tammikuuta.

Villalon on kilpaillut esteratsastuksessa kansainvälisellä tasolla ja osallistunut mm. Barcelonan olympialaisiin sekä useampaan Euroopan mestaruuskilpailuun. Hän on toiminut pitkään myös Espanjan armeijan ratsastuskoulun päävalmentajana ja saavutuksiin kuuluu mm. sotilashenkilöstön esteratsastuksen maailmanmestaruus vuosina 1986 ja 2004.

Tällä hetkellä Villalon valmentaa Espanjan junioreiden ja nuorten maajoukkueita ja pitää esteratsastusklinikoita eri puolilla maailmaa Euroopasta Etelä-Amerikkaan.

Yleisö pääsee seuraamaan valmennusta kaikkina neljänä päivänä, ja päivälipulla voi osallistua myös suomalaisten asiantuntijoiden vetämille iltaluennoille. Klinikkaa suositellaan etenkin ratsastuksenohjaajille, -opettajille, mastereille ja valmentajille, mutta myös kaikille aiheesta kiinnostuneille harrastajille ja kilparatsastajille. Päivien aikana on mahdollista myös uusia SRL:n valmentajalisenssi. Valmennuksen kielenä on englanti.

HUOM! Varsinaiseen valmennukseen otetaan mukaan vielä muutamia ratsukoita. Vapaita paikkoja voi tiedustella Hevosopiston johtavalta ratsastuksenopettajalta Anu Korppoolta sähköpostitse anu.korppoo@hevosopisto.fi tai puh. 040 - 8607 611.

Lippuhinnat ja muut lisätiedot löytyvät osoitteesta www.hevosopisto.fi

Ohjelma:
Tiistai 15.1.
klo 10 - 17 Villalonin valmennus, Opistohalli
klo 18 alkaen luento Auditoriossa: Nuorten estehevosten valmentaminen huippusuoritukseen/estevalmentaja Veikko Heikkilä
Keskiviikko 16.1.
klo 10 - 17 Villalonin valmennus, Opistohalli
klo 18 alkaen luento Auditoriossa: Esteratsastuksen opettaminen ratsastuskouluissa/ valmentaja ja ratsastuskouluyrittäjä Susann Fagerström
Torstai 17.1.
klo 10 - 17 Villalonin valmennus, Opistohalli
klo 18 alkaen luento Auditoriossa: Hevosen ja ratsastajan antidopingsäännökset/ eläinlääkäri Bela Arosalo ja asiantuntija Suomen Antidopingtoimikunnasta
Perjantai 18.1.
klo 10 - 17 Villalonin valmennus, Opistohalli
klo 18 alkaen luento Auditoriossa: Radan rakentamisen vaikutukset valmentamisessa/ ratamestari, SRL:n koulutus- ja valmennuspäällikkö Aki Ylänne