HAASTE SUOMEN RATSASTUSKOULUILLE JA SEUROILLE!
NÄKYVYYSTEMPAUS SUNNUNTAINA 16.12.
Kotkan Ratsastajat ry järjestää 16. joulukuuta Näkyvyystempauksen,
jonka tarkoituksena on muistuttaa tielläliikkujia turvallisuudesta
ja näkymisen tärkeydestä. Haluamme kiinnittää niin hevoskansan kuin
muidenkin tienkäyttäjien huomion siihen, miksi on tärkeää näkyä.
Hevosen kanssa liikkuttaessa on ennakointi avainsana ja siksi
kaikki mikä pimeässä liikkuu olisi hyvä näkyä.
Olemme haastaneet ratsastusseuroja ympäri Suomen ottamaan osaa
tähän tempaukseen ja tällä hetkellä mukaan lähtevät mm. Pyhtään
Ratsastajat, Itä-Uudenmaan Ratsastajat+ alueen tallit (mm. Anninan
Ratsastus- ja Ajotalli), Lopen urheiluratsastajat ry, Lopen
Hevosystäväin Seura (Sweet Ones's Stable), TUR, Eurokummun
Hevosharrastajat ry, MCL Helsinki.
Tempaukseen ovat tervetulleita myös kävelijät ilman hevosta,
ainoana kriteeninä on hyvä näkyminen. Kaikki ovat tervetulleita
mukaan!
Kukin järjestäjä lähtee kulkueineen siis omalta paikkakunnaltaan
saman aikaisesti liikkeelle 16.12. klo 17. tekemään näkyvää lenkkiä
lähiympäristössään. Seurat ja järjestäjät huolehtivat, että kulkue
on turvallinen ja saanut asiaan kuuluvan kulkuluvan ja tietenkin,
että kulkue on erittäin näkyvä.
Ensimmäinen tempaus suurmenestys viime vuonna
Joulukuussa 2006 Kotkan Ratsastajat ry. järjesti
Näkyvyystempauksen, jonka
tarkoituksena oli herättää muut tiellä liikkujat huomioimaan
ratsukot liikenteessä
ja käyttämään heijasteita, jotta ratsastajat hevosen kanssa
liikkuessaan myös
huomaisivat tarpeeksi ajoissa muut tiellä liikkujat.
Lähdimme 17.12. klo 17 eli jo pimeän aikaan 23 hevosen ja
parinkymmenen
kävelijän joukolla kiertämään n. puolen tunnin tielenkin ja olimme
tietenkin
varustautuneet hyvin *VALOISASTI*. Kaikilla mukaan lähtijöillä oli
vähintäänkin
heijastinliivit ja hevosilla mm. heijastinloimia ja
jalkaheijasteita. Heijastimia,
hihaheijastimia sekä liivejä saimme lahjoituksina Hevosurheilusta,
Osuuspankista
sekä Stevecolta ja edullisia heijastinloimia Kasmonista.
Näkyvän jonon edessä ja perässä ajoi Acumen autosta saadun
laina-autot
hätävilkuin. "Lapiopartio" kulki perässä keräten hevosten jätökset
pois. Ideana oli
'ylinäkyä' ja saada positiivista julkisuutta sekä herättää
keskustelua tiellä
liikkumisen turvallisuudesta. Tempaukseen pyydettiin paikalliselta
poliisilta lupa
ja tienylityspaikoilla oli poliisipartio varmistamassa
ylitykset.
Nuoren ratsastajan Maria Rahkolan ideasta syntynyt Näkyvyystempaus
sai
SRL:n Vuoden palkitsemistilaisuudessa erityismaininnan aktiivisesta
ja
positiivisesti hoidetusta tiedotustyöstä.
Tule mukaan!
Kotkan Ratsastajat ry. haastaa kaikki Suomen ratsastuskoulut sekä
seurat
ottamaan osaa 16.12. 07 alkaen klo 17 pidettävään
Näkyvyystempaukseen.
Kaikki osallistuvat ratsukot ympäri Suomen lähtevät kukin omilla
paikkakunnillaan
hyvin heijastettuina näkymään tielle. Tukea ja ideointiapua saa
Kotkan
Ratsastajilta.
Pyrimme tiedottamaan asiasta mahdollisimman laajalti ja
ylitimme
viime vuonna paikallisen uutiskynnyksen, mutta nyt olisi tarkoitus
näkyä
valtakunnallisesti.
Tavataan näkyvämmän ja turvallisemman hevostelun merkeissä!
Ilmoittaudu mukaan!
Kotkan Ratsastajat ry.
Puheenjohtaja Mirja Herttu-Ruuskanen Tiedottaja Mia
Petroff
puhelin 045-120 5501 puhelin
040-550 844
mirja.herttua@luukku.com
mia.petroff@saunalahti.fi
http://www.kotkanratsastajat.fi