Case hevosenlannan poltto FST5:ssä maanantaina ja sunnuntaina
Närbild-ohjelmassa
Hevosen lannan polttaminen ja siitä syntyvän energian
hyödyntäminen on mahtava ja luontoystävällinen idea, mutta
toistaiseksi kielletty Suomessa toisin kuin muualla Euroopassa.
Asiasta kerrotaan ajankohtaiset kuulumiset television
FST5-kanavalla ohjelmassa Närbild ensi sunnuntaina 3.2 klo 19.30.
Ohjelma uusitaan maanantaina 4.2. klo 16.40. Ohjelmassa vieraillaan
Gunnell Forströmin New Hill -tallilla Inkoon Päivölässä.
Asia herätti runsaasti keskustelua joulukuussa
hevosvaltiopäivillä, missä hevostalousyrittäjä Gun Järnefeltin
esitti ajatuksensa polttaa hevosenlantaa ja hyödyntää siitä
syntyvää energiaa esimerkiksi maneesien, tallien ja
asuinrakennusten lämmitykseen. Suomessa lannanpolttoa ei sallita,
koska täällä hevosen lanta luokitellaan jätteeksi monista Euroopan
maista poiketen.
Kansanedustaja Timo Heinonen teki joulukuussa aloitteen
hevosenlannan jätestatuksen poistamisesta polttotilanteessa,
todeten asiasta seuraavasti:
"Hevosalan ammattilaisia on jo pitkään ihmetyttänyt Suomen
viranomaisten muista EU-maista poikkeava linja hevosenlannan
poltossa. Muun muassa Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa ja Saksassa
hevosenlanta katsotaan biomassaksi ja sen poltto pelletteinä tai
briketteinä on sallittua. Suomessa taas hevosenlanta ja kuivike
katsotaan jätteeksi, jonka polttaminen on sallittua vain
erikoisasemilla, joissa on jatkuvatoimiset mittauslaitteet.
Aihetta on tutkittu EU:ssa paljon. Hevosenlannan polttamisessa
on kyse siitä, että lanta ja kuivikkeena oleva kutteripuru
murskataan, kuivatetaan ja puristetaan briketeiksi tai pelleteiksi.
Tämän jälkeen ne toimivat samalla tavalla kuin tavalliset
puupelletit, mutta ovat lämpöarvoltaan jopa hieman parempia. Yhden
hevosen päivässä tuottama lanta kuivikkeen kanssa vastaa noin
kolmen polttoöljylitran polttamista. Suomessa on hevosia noin 70
000 ja näiden päivittäinen lanta vastaa 210 000:ta litraa
polttoöljyä. Näiden lukujen perusteella 4-5 hevosen lannalla voisi
lämmittää omakotitalon ja suuremmilla talleilla muitakin
rakennuksia.
Hevostilojen korkeat jätehuoltokustannukset ovat lannan myötä
talleille suuri kustannuserä ja lanta on myös ympäristöongelma.
Samalla jää suuri energiavarasto hyödyntämättä. Alati kasvavalla
hevosalalla on suuri merkitys niin maaseudulla kuin
pääkaupunkiseudun kehyskunnissakin. Olisikin tärkeää, että
hevosyrittäjyyttä tuettaisiin antamalla mahdollisuus lannanpolttoon
muiden EU-maiden linjan mukaisesti."