KATSAUS HEVOSALAN YRITYSTOIMINTAAN - RAPORTTI
JULKAISTU
Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) kokoama Katsaus
hevosalan yritystoimintaan -raportti sisältää tietoa hevosalan
ajankohtaisista asioista. Raportissa esitellään keväällä 2009
tehdyn kyselyn pohjalta hevosalaa, sen yritystoimintaa ja
kehityssuuntia. Koko maan kattavaan kyselyyn vastasi 295
yrittäjää.
Katsaus hevosalan yritystoimintaan -raportti on luettavissa www.hevosyrittaja.fi
sivuilla ja HAMK julkaisutoiminnan sivuilla osoitteessa www.hamk.fi/julkaisut .
Kirjan voi myös tilata painettuna HAMK julkaisutoiminnan
sivuilta.
Hevosalan yritystoiminta on merkittävä elinkeino niin
päätoimisesti kuin sivutoimisesti harjoitettuna. Hevosala on
kasvanut 1990- ja 2000-luvuilla. Kyselyn perusteella yritystallit
kehittävät edelleen toimintaansa. Vastaajista yli puolella (60 %)
on investointiaikeita ja viidesosa (19 %) aikoi laajentaa
toimintaansa lähivuosien aikana.
Hevosalan yrittäjät kokivat kysyntä- ja kannattavuusnäkymät pääosin
myönteisinä.
Yritystoiminnan vähentämistä suunnitteli 17 prosenttia
vastaajista, harrastukseen siirtymistä tai toiminnan lopettamista
joka kymmenes. Lopettamisen syitä olivat ikääntyminen,
sukupolvenvaihdokset, työn raskaus ja terveyssyyt. Tallinpitäjien
jaksamisen ohella tärkeitä hevosalan kehittämiskohteita ovat
hevosten hyvinvointi, yritysten kannattavuus ja ympäristöasiat.
Katsaus hevosalan yritystoimintaan on suunnattu hevosalasta
kiinnostuneille, sen parissa työskenteleville, harrastajille,
päätöksentekijöille, rahoittajille ja opiskelijoille.
Yhteistyössä ovat olleet mukana MTT Hevostalous, Suomen Hippos ry,
Suomen Ratsastajainliitto ry, MTK ry, ProAgria-Keskukset/ ProAgria
Uusimaa, Suomen Ravivalmentajat ry, Suomen Hevosenomistajien
Keskusliitto ry, Hevosopisto Oy ja Hippolis - Hevosalan
osaamiskeskus ry.
Yhteistyö jatkuu Hämeen ammattikorkeakoulun toteuttamassa
valtakunnallisessa HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON - koulutushankkeessa
(2010-2013), jossa kootaan hevosalan yrittäjiä palvelevia
tietomateriaaleja ja järjestetään koulutuksia eri puolella
Suomea.