SRL

Kerro kaverille:

Kyra Kyrklund ja ratsastuksen taito - huipputason
valmennusklinikka 12.-13. syyskuuta Helsingissä!

- Kouluratsastuksen ja kürohjelman salat
- Kilpailuihin valmistautuminen ja verryttely
- Klinikka myös este- ja kenttäratsastajille


Kyra ja Max olympiaradalla, kuva Jan Gyllensten.

Kyra Kyrklund pitää yhdessä suomalaisen Team PP -valmennusryhmänsä kanssa neljännen kerran yleisölle avoimen valmennustapahtuman syyskuussa, palattuaan kuudennelta olympiamatkaltaan Hongkongista. Tapahtuma järjestetään Ruskeasuon ratsastushallissa perjantaina 12.9. klo 18 alkaen ja lauantaina 13.9. klo 14 alkaen. Kaksipäiväisessä tapahtumassa kummallekin päivälle on oma nelituntinen ohjelmakokonaisuutensa.

Perjantain pääpaino on kouluratsastuksessa. Mielenkiintoisessa uudessa kür-osuudessa Kyra opastaa kuinka luodaan hyvä vapaaohjelma eli kür, häntä avustaa ja säestää tunnettu konserttipianisti Ilmari Räikkönen.

- Räikkönen on minulle tuttu, hän on ollut mukana, kun olemme tehneet aikaisemmin yhteistyötä Sibelius-akatemian kanssa. Tuon esityksessä esille asioita, joita pidän tärkeinä onnistuneen kürin luomisessa, Kyrklund kertoo.

- Kouluratsastuksessa tulevat samat ongelmat vastaan yhä uudestaan. Havaintoesityksissä haluan auttaa ratsastajia löytämään uusia tai vaihtoehtoisia teitä näiden ratkaisemiseen ja korjaamiseen, Kyrklund kertoo tulevasta klinikasta.
Lauantaina Kyrklund opastaa myös este- ja kenttäratsastajia.

- Myös este- ja kenttäratsastuksessa oikeaoppinen perusratsastus on kaiken menestyksen pohjana, Kyrklund muistuttaa.
Kumpanakin päivänä paneudutaan uutuutena erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen, kuinka hevonen valmistellaan ja verrytellään kilpailuihin.

- Ennen kaikkea tärkeä on mentaalipuoli. Olen nähnyt aika monta sellaista, jotka voittavat verryttelyn, mutta eivät itse kilpailua. Usein on, että yritetään liikaa, ratsastetaan hevoset puhki jo verryttelyssä, Kyrklund toteaa.

Kyrklundin kotisivut: www.kyrak.com
Team PP:n kotisivut: www.teampp.fi

Perjantain ohjelma ja ratsukot

Ratsastajan istunta ja tasapaino
- Kyra Kyrklund - Willow, Elisabeth Ehrnroothin ratsu

Työkalupakkini
Kikko Kalliokoski - Haribo
Pia Varjonen - Firecape Must Be Mystic

Nuori hevonen
Mikaela Soratie - Royale de Topaz
Kikko Kalliokoski - Biotop - Tipperary

Hevosen verryttely kilpailutilanteessa
Maarit Raiskio - Znak

Terveiset olympialaisista
Kyra Kyrklund

Tauko

Vaativat liikkeet
Hanne-Mari Kiuttu - Rodin
Julia Alfthan - Chirocco

Kür
Kyra Kyrklund - Adelante, Carolina Westerlundin ratsu
Kosketinsoittimissa konserttipianisti Ilmari Räikkönen

Lauantain ohjelma ja ratsukot

Ratsastajan istunta ja tasapaino
- Kyra Kyrklund Willow, Elisabeth Ehrnroothin ratsu

Nuori hevonen
Sandra Burmeister - Watch Me, 5 v.
Carolina Westerlund - Laram, 4 v.

Kuuliaisuus
Johanna Mikkola - Sunset II
Anna-Kaisa Tuunainen  - Parex

Tauko

Hevosen verryttely kilpailutilanteessa, Kyra Kyrklund ja Christopher Wegelius
Mikael Wahlman - Prestige
Charlotta Westerlund - Rantadu
Jenny Kainulainen - Meadow Flea

Kenttäratsastus
Sanna Siltakorpi - Lucky Accord
Laura Koivula - Uncle Sam

Laukkavoimistelu
Helena Wist - Aljano´s Lady
Ilona Korpelainen - Athena II

Terveiset olympialaisista
Kyra Kyrklund