Maneesien rakenteet ja lumikuorman kesto kannattaa tarkistuttaa
Kevättalvella 2010 painavat lumikuormat romahduttivat hallien kattoja, mukana joukossa myös ratsastusmaneesessa. Hallien rakenteet olisi hyvä tarkistuttaa tai katsastaa!
Onnettomuustutkintakeskuksen tiedote - Kevättalven 2010 rakennevauriot
Järvenpäässä sattui 23.2.2010 onnettomuus, jossa teräsrakenteisen salibandyhallin katto romahti yllättäen lähes kokonaan. Hallissa oli onnettomuuden aikaan 15 ihmistä, joista kaksi loukkaantui lievästi. Onnettomuuden syynä oli se, että vuonna 2001 rakennetun hallin suunnittelussa oli tehty virheitä. Kuormia oli aliarvioitu ja kestävyyksiä oli yliarvioitu. Ongelmaa aiheutui myös siitä, että suunnittelussa oli käytetty rakenteelle huonosti soveltuvaa ristikkoanalogiaa. Lisäksi pilarin ja kattokannattajan välinen liitos oli jäänyt mitoittamatta.
Tutkinnassa käsiteltiin lisäksi kymmenen muuta onnettomuutta tai vaaratilannetta kevättalvelta 2010. Yksi näistä oli teräsrakenteinen halli Liedossa, joka romahti suunnittelussa tehtyjen virheiden seurauksena. Henkilövahinkoja ei aiheutunut, koska maneesina ollut rakennus romahti yöllä. Sekä Järvenpään että Liedon hallien kanssa samankaltaisia halleja on rakennettu eri paikkoihin suuri määrä, minkä vuoksi tarkastettavia ja mahdollisesti korjattavia kiinteistöjä on paljon.
Kahdessa kattovauriossa oli kyse yli 30 vuotta vanhasta liimapuupalkista. Kuopion keilahallissa romahti osa kattoa yhden palkin petettyä. Liimapuupalkin alimman lamellin sormijatkos petti, koska liimaus oli epäonnistunut. Raaseporissa puolestaan liimapuupalkki halkesi aiheuttaen romahdusvaaran. Katolle oli kinostunut runsaasti lunta, mitä ei rakentamisen aikaisten ohjeiden mukaan ollut velvollisuutta ottaa suunnittelussa huomioon. Osaltaan vaurioon vaikutti myös palkin pään kiinnitystapa, jossa ei ollut otettu huomioon puun kutistumismahdollisuutta puun syitä vastaan kohtisuorassa suunnassa.
Vakava romahdus sattui tuotantotiloissa Teuvalla, jossa naulalevyristikoita petti noin 800 neliömetrin alueelta. Syynä oli ristikkorakenteiden puutteellinen tuenta. Tuenta oli suunniteltu asianmukaisesti, mutta se oli jäänyt toteuttamatta. Tuennan puuttumista ei ollut noin kymmenen vuoden käytön aikana huomattu.
Kahdessa rakennuksessa vaurioitui katon teräsprofiilipellit. Molemmissa tapauksissa katon tiettyihin kohtiin todettiin kinostuneen merkittävä määrä lunta. Toinen rakennuksista oli jäähalli Espoossa, joka oli metsän reunassa mäen juurella. Helsingissä sijaitseva salibandyhalli oli puolestaan aukealle paikalle rakennettu korkea halli. Tällaisilla rakennuspaikoilla näyttäisi olevan vaara suuremmalle kinostumiselle, jota suunnitteluohjeet selkeästi ohjeistavat ottamaan huomioon.
Kahdessa tapauksessa ei ollut todellista romahdusvaaraa, mitä ei kuitenkaan voitu tietää vaurioiden tapahtuessa. Rakennuksista poistuminen ja vaaran selvittäminen oli turvallinen toimintapa. Näissä tapauksissa kantavien rakenteiden ja rakennuksen sisäpuolisten kevyiden rakenteiden välissä ei ollut riittävää varaa. Havaitut vauriot syntyivät kantavien rakenteiden normaalin taipuman seurauksena.
Polttopuiden suojaamiseen käytetty puurakenteinen katos putosi työntekijän päälle aiheuttaen kuolemaan johtaneet vammat. Rakennelma ei ollut rakennusluvan alainen. Työskentelyolosuhteet olivat riskialttiit, sillä polttopuita otettiin sivusuunnassa kokonaan tukemattoman katoksen alta. Katos oli lumikuorman vuoksi noin tonnin painoinen. Tapaus osoittaa, että oleellisia riskejä voi sisältyä myös sellaisiin rakenteisiin, joille ei ole haettava rakennuslupaa.
Tutkintalautakunta toistaa kaksi aikaisemmin annettua turvallisuussuositusta ja antaa kolme uutta. Lisäksi tutkinnasta nousi esiin kahdeksan muuta huomiota tai ehdotusta. Suosituksissa esitetään systemaattista ja säännöllistä vanhojen rakennusten tarkastusmenettelyä, jota voidaan kutsua esimerkiksi katsastukseksi. Toinen toistettava suositus on rakennusonnettomuuksien ja -vaaratilanteiden tietokannan kehittäminen. Puutteena on se, että esimerkiksi kevättalven 2010 todennäköisesti yli sadasta sortumasta tai vaaratilanteesta ei ole kerätty tietoja, joita voitaisiin käyttää turvallisuuden kehittämistyössä.
Sortuneiden teräshallien tutkinnassa kävi ilmi, että kun rakennuksissa olevat puutteet oli saatu selville, niistä tiedottamiselle ei ollut olemassa hyvää kanavaa. Ei myöskään ollut mahdollista saada koottua tietoa siitä, onko muissa halleissa havaittu samoja puutteita ja onko niitä korjattu. Tutkintalautakunta suosittaa menettelyn kehittämistä tähän tarpeeseen.
Uusien suurten rakennusten osalta tutkintalautakunta suosittaa, että rakennesuunnitelmien ulkopuolinen tarkastus vaadittaisiin kaikkiin sellaisiin rakennuksiin, jotka on tarkoitettu suurille henkilömäärille.
Lisäksi suunnittelussa huomioon otettavia kinostuskuormia esitetään pohdittavaksi uudelleen. Erityisesti tulisi selvittää, että olisiko syytä ottaa aikaisempaa paremmin huomioon suuri kinostumismahdollisuus ympäröivään maastoon nähden korkealla olevilla ja toisaalta mäen alla olevilla katoilla.
Koko tutkintaselostus ja sen liitteet on ladattavissa osoitteesta http://www.onnettomuustutkinta.fi/Etusivu/Tutkintaselostukset/Muutonnettomuudet/Muutonnettomuudet2010/1274105550829
Lisätietoja antaa tutkintalautakunnan puheenjohtaja, johtava tutkija Kai Valonen, p. (09) 1606 7902 / 040 500 9992.
Kai Valonen
johtava tutkija, DI
Onnettomuustutkintakeskus: www.onnettomuustutkinta.fi