SRL

Kerro kaverille:
24.01.2018


Ratsastajainliiton hallituksen päätöksiä 1/2018



Suomen Ratsastajainliiton hallitus kokoontui ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanolla 22.1.

Kokouksessa käsiteltiin liiton taloutta ja säästötoimia. Hallitus päätti myös vastuualueistaan vuonna 2018.

Lajikomiteoiden, KUJOn ja HUJOn kokoonpanot vahvistettiin.

Maaliskuussa järjestettävä Lumiravit-tapahtuma tuo hevosalaa lähelle harrastajia.


Liiton toiminta ja talous: uusi vuosi alkaa säästötoiminnoilla

Vuoden 2017 tulosta työstetään. Tulos on hieman alijäämäinen.

Vuosikokoukselle esitelty vuoden 2018 budjetti oli 17 000 euroa ylijäämäinen. Vuosikokousten päätösten vuoksi budjetti muuttui 20 000 alijäämäiseksi. Muutamien yhteistyökumppaneiden jäädessä pois liiton budjetti on 60 000 euroa miinuksella alkuvuodesta.

Hallitus päätti säästötoimista. Urheilupuolelta säästetään Nations Cupista ja siihen liittyvästä valmennustoiminnasta 20 000 euroa. Muita säästöjä tehdään kotimaisen urheilun puolelta 10 000 euroa. Alueiden tuista voidaan säästää 18 000 euroa ja hallituksen projekteista 10 000 euroa. Liiton hallinnollisista kustannuksista säästetään 15 000 euroa. Tilanne on kuitenkin tiukka. MM-kilpailuiden budjettia arvioidaan vielä erikseen.

Hallitukselle annettiin tiedoksi jäsentilanne vuoden 2017 osalta. Pudotusta vuoteen 2016 on 1459 jäsenen verran. Jäsenmäärä laski eniten lasten ja nuorten kohdalla.

Lisätietoja vuoden 2017 tilastosta: www.ratsastus.fi/tilastotietoa

Vuoden 2018 jäsenmaksulaskutus on käynnistynyt. Uuden jäsenrekisterin kanssa on ollut haasteita, mistä johtuen laskujen lähettämisessä on ollut viivettä. Viime vuoteen on vielä liian aikaista tehdä vertailua. Vuoden 2018 jäsenmäärästä saadaan ensimmäiset realistiset arviot helmi-maaliskuussa. Lisenssiostot eivät ole vielä päässeet vauhtiin eikä niistä ole mahdollista vielä ennakoida tämän vuoden tuottoja.

Hallitus järjestäytyi ja päätti vastuualueistaan vuonna 2018. Hallituksen vastuualueet ja kokousaikataulu on julkaistu liiton nettisivuilla: www.ratsastus.fi/srl/organisaatio/hallitus



URHEILUASIAT


Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) uutisia

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry on avannut ILMO-palvelun, jonka kautta voi ilmoittaa, jos epäilee doping-, kilpailumanipulaatio- tai katsomoturvallisuusrikkomusta. Jokaisella on oikeus vinkata epäilyttävästä toiminnasta. Ilmoittaja auttaa suojelemaan urheilijoita ja urheilua sekä turvaamaan tasavertaiset ja turvalliset lähtökohdat kaikille urheilijoille.

SUEK ry on julkaissut myös luettelon urheilussa kielletyistä aineista ja menetelmistä. SUEKin luet-telo pohjautuu Maailman antidopingtoimisto WADAn luetteloon ja muihin WADAn kansainvälisiin standardeihin ja määräyksiin. Uusi lääkehaku on SUEKin internetsivuilla www.suek.fi.

Liiton ADT-ohjelma uusitaan vuoden 2018 aikana. Reilu Peli ja uudistettu KSI huomioidaan päivitystyössä.




MUUT URHEILUASIAT LYHYESTI


o Hallitus vahvisti lajikomiteoiden, kansallisen urheilun johtoryhmän (KUJO) ja huippu-urheilun johtoryhmän kokoonpanot vuodelle 2018. Kokoonpanot on esitelty liiton nettisivuilla: www.ratsastus.fi/srl/organisaatio/jaostot_ja_valiokunnat

o Hallitus vahvisti eri lajien SM-kilpailut vuodelle 2018.

o Kipan uudistustyö on alkanut. Liitto on laatinut aiesopimuksen virolaisen Soft Expertin ja Mtech Digital Solutionsin kanssa.

o Hallitus vahvisti kurinpitomaksut vuodelle 2018 seuraavasti:
- Vastalausemaksu TPJ:lle 50 euroa
- Vastalause- ja valitusmaksu kurinpitolautakunnalle 100 euroa
- Luokittelumaksu 30 euroa



SEURA- JA TALLIPALVELUT



Ratsastajainliitto mukana Lumiravit -tapahtumassa 10.–11.3.2018

Ideapark Lumiravit on koko perheen ilmaistapahtuma kaikille hevosista innostuneille Lempäälän Ideaparkissa. Hevosurheilu pääsee koko tapahtumaviikonlopun ajan esille sen monissa eri muodoissa, hevosia nähdään sekä kauppakeskuksessa sisällä että sen ulkoalueilla. Ravihevosilla ajetaan kilpaa kauppakeskuksen taakse rakennetulla 250 metrin lumisella ravisuoralla. Myös ratsastus on mukana tapahtumassa, ja Ratsastajainliitto yksi Lumiravien kumppaneista. Hämeen Ratsastusjaosto on niin ikään mukana ohjelman järjestelyissä. Ohjelmaan on suunnitteilla mm. vikellysnäytös.

Lisätietoja tapahtumasta: www.lumiravit.fi



MUUT ASIAT


o Hallitus vahvisti, että vuoden 2018 matkakustannusten korvausten osalta noudatetaan valtion matkustussääntöä. Vapaaehtoisille toimihenkilöille ei makseta päivärahoja. Lisätietoja: www.ratsastus.fi/srl/organisaatio/matkakorvaukset

o Ratsastajainliiton kahdeksan eri aluetta jäsenineen kohtaavat yhteisen koulutusviikonlopun merkeissä Lahden Messilässä 26.-28.1.2018. Viikonlopun teemana on liiton ja aluetoiminnan strategia. Liiton hallituksesta paikalla ovat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä Janne Lappi ja Osmo Metsälä.

o Valo-talo puretaan muutaman vuoden sisällä. Liiton toimisto muuttaa nykyisistä toimitiloista kevään aikana. Yhteistyökuvioita tilojen suhteen on mietitty yhdessä Suomen Hippoksen kanssa. Pääsihteeri tekee hallitukselle esityksen asiasta seuraavassa kokouksessa.

o Liiton strategiatyötä aletaan päivittää. Työvaliokunta päättää strategian aikataulusta ja resursseista. Myös Hyvä hallintotapa -ohjeisto uusitaan.

o Liiton nettisivuprojekti on suunniteltu aloitettavaksi tammikuun aikana. Liiton nykyiset nettisivut poistuvat käytöstä 30.6. Liiton nettisivu-uudistus toteutetaan käsi kädessä liiton strategiatyön kanssa.



ILMOITUSASIAT



Lausunnot ja lausuntopyynnöt

Liitto antaa lausunnon hallituksen esitysluonnokseen koskien uutta lakia eläinten hyvinvointiin ja siihen liittyvien lakien muuttamiseen.

Ansiomerkkien myöntäminen
o Myönnettiin Kouvolan Ratsastajat ry:n hakemuksesta pronssiset ansiomerkit Titta Aholalle, Mervi Koskelinille, Riikka Patjakselle ja Sari Viljaselle.


Kokoukset, edustajien nimeäminen
o Kaakkois-Suomen ratsastajien Gaalailta, Lappeenranta, 3.2.2018: Osmo Metsälä osallistuu gaalaan.



Uudet jäsenseurat ja -tallit toivotetaan tervetulleiksi liittoon

Uusi jäsenseura:

o AG Horse Sport ry, Etelä-Suomi

Jäsenseuran nimenmuutos:

o Pohjois-Suomen Hevosharrastajat ry, Pohjois-Suomi (entinen nimi: Huminalehdon Ratsastajat ry)

Uusi jäsentalli:

o Ratsureima Ranch, Etelä-Suomi

Jäsentallin luokituksen muutos:

o Ratsutila Rustholli, Etelä-Suomi, jäsentalli (entinen ratsastuskoulu)


Lopettavat/lepäävät seurat ja tallit ja mahdolliset erottamiset


Toimintansa lopettaneet jäsenseurat:

o DES Equestrian ry, Kaakkois-Suomi
o Rusthollin Ratsastajat ry, Etelä-Suomi

Lepäämään jäävä jäsenseura:
o Pohjois-Päijänteen Ratsastajat ry, Keski-Suomi

Jäsenyytensä irtisanonut talli:
o Haarajoen Ratsutalli, Etelä-Suomi

Toimintansa lopettanut jäsentalli:

o Rullarsböle Ridstall, ratsastuskoulu, Etelä-Suomi


Vahvistettiin seuraavat toimihenkilöoikeudet

• Salminen Mari, I-SUR, estetaitotuomari B
• Suonpää Veera, MT-Team, estetuomari
• Degerth-Kaldi Sirpa, TKR, koulutuomari, taso IVK
• Leskinen Hanna, KaRa, koulutuomari, taso IVK
• Puurula Vuokko, YR, koulutuomari, taso IVK
• Mäkelä Sonja, ORK, valmentaja, taso II (este)
• Salminen Mari, I-SUR, valmentaja, taso II (este)
• Leskinen Hanna, KaRa, valmentaja, taso II (koulu)
• Pöyri-Pirkola Marika, Varsa, valmentaja, taso II (koulu)
• Taira Mari, PR, valmentaja, taso II (koulu)



Kokouksessa läsnä: Mikael Forstén, pj, Janne Lappi, Osmo Metsälä, Petri Pesonen ja Thomas Stenius

Mukana etäyhteydellä: Pirkko Herd

Poissa: Marjukka Manninen

Toimiston edustajat: Fred Sundwall, Aki Ylänne ja Nina Kaipio (kokouksen sihteeri)