SRL

Kerro kaverille:
24.06.2015

Ratsastajainliiton hallituksen päätöksiä 5/2015



Suomen Ratsastajainliiton hallitus kokoontui Valo-talossa Helsingissä keskiviikkona 17.6.

Kokouksessa käsiteltiin liiton taloutta ja jäsenmäärää sekä tehtiin alustavia nostoja elokuun suunnittelukokousta ajatellen.

Työ yhdenvertaisuuden ja Reilun Pelin edistämiseksi etenee. Jäsenistölle toteutetaan kesällä Reiluun Peliin liittyvä kysely, jonka tuloksia hyödynnetään toimintaa suunniteltaessa syksyllä.




Ratsastajainliiton toiminta ja talous: yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen korostuu
Pääsihteeri on tehnyt välitilinpäätöksen toukokuun lopulla. Liiton toiminta on edennyt budjetin mukaisesti.

Osmo Metsälä ja Tuula Tella olivat laatineet hallitukselle tilastokoosteen este- ja kouluratsastuksen starttimääristä, kilpailuluvista ja kilpailujen määrästä. Kilpailuluvista D-lupien määrä on pienentynyt. Kilpailujen 1-tasojen määrä on kasvanut. Tulokertymät kilpailulupien ja starttimaksujen osalta saadaan selville kesän aikana.

Vuoden 2016 valtionavustuksia myönnettäessä otetaan huomioon järjestöjen määrälliset, laadulliset ja yhteiskunnalliset tulokset lapsi-ja nuorisoliikunnan, aikuisten liikunnan ja huippu-urheilun tulosalueilla.Toiminnan laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon järjestön säännöllisen toiminnan piirissä olevien henkilöiden määrä sekä toiminnan vaikuttavuus ja alueellinen kattavuus. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa otetaan huomioon järjestön aktiivisuus yhteiskunnallisissa asioissa. Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen kiinnitetään erityistä huomiota.

Susanna Kallioinen kertoi ratsastuksen Reilu Peli -työn etenemisestä. Luottamusorganisaatiolle toteutettiin toukokuussa yhdenvertaisuutta kartoittava kysely. Koko jäsenistöä koskeva Reilu Peli -kysely ajoitetaan kesälle.

Yhdenvertaisuuskyselyn kehitysehdotuksina nousi esille mukaantulo toimintaan (saavutettavuus), päätöksenteon läpinäkyvyys sekä mies- ja naisnäkökulma toiminnassa ja valinnoissa. Myös kahtiajako harrastustoiminnan ja kilpaurheilun välillä näkyy edelleen vahvasti.



Jäsenmäärän kehitystä seurataan, lajin harrastajia analysoidaan

Hallituksen kokoukseen mennessä ratsastusseuran jäseniä oli 42 762 (2014: 43 121). Green Card -jäseniä oli 2554 (2653). Lisävakuutuksen lunastaneiden määrä oli 6350 (6049). Jäsenmäärän suhteen on varauduttava pieneen pudotukseen.

Ratsastajainliitto on aloittanut yhteistyön KPMG -asiantuntijayrityksen kanssa ratsastuksen laji-profiilin sekä harrastajasegmentoinnin laatimiseksi sekä ennen kaikkea potentiaalisten jäsenten tavoittamiseksi. Taustamateriaalina hyödynnetään liiton Nuoret Päättäjät -ryhmän keväällä laatimaa jäsenkyselyä sekä Kuntotyöryhmän viimesyksyistä kyselyä ikääntyville ratsastajille. Lajia harrastavia ei-jäseniä tavoitellaan oman kyselyn ja erilaisten markkinointikanavien avulla. KPMG:n laatima yhteenveto valmistuu jouluun mennessä.



URHEILUASIAT:


o Hallitus vahvisti, että vikellyksen SM-kilpailut + 3 -tason vikellyskilpailu pidetään Oulussa (Äimärautio) 19.–20.9.2015 Oulun Ratsastajat ry:n järjestämänä

o Päätettiin, että lännenratsastuksen SM-kilpailut siirretään Kytäjältä Ypäjälle. Ajankohta on edelleen sama, 26. - 27.9.2015.

o Vahvistettiin Ranskan EM-kilpailujen ratsukot: www.ratsastus.fi/srl/srl_tiedottaa/101/0/kouluratsastuksen_em_joukkue_vahvistettu

o Palautetta uudesta kilpailujärjestelmästä kerätään edelleen. Kilpailujärjestelmäuudistuksen työryhmä kokoontuu seuraavan kerran elokuussa. Elokuun kokouksessa nostetaan esille mahdolliset sääntömuutosasiat ja kilpailuluvat.

o FEI:llä on parhaillaan kommenttikierroksella kysely ratsastuksen tulevaisuudesta. Kyselyllä kartoitetaan ennen kaikkea ajatuksia tulevaisuuden MM- ja olympiakisoista. HUJOn Tom Gordin, Kyra Kyrklund/Reijo Svanborg ja pääsihteeri ottavat osaa kyselyyn.

o Jorma Vertainen on lähettänyt hallitukselle 365-ohjelman loppuraportin. Ohjelmasta tiedotetaan tarkemmin elokuussa. Carina Nyholmin uusiksi vastuualueiksi lisättiin hevosalan yrittäjyyden lisäksi 365-ohjelma.

o Vahvistettiin hevosten lääkintäohje. Ohjetta oli päivitetty fysikaalisen hoidon ja akupunktion suhteen FEIn ohjeistuksen mukaisesti.




SEURA- JA TALLIPALVELUT




Ratsastajainliiton hyväntekeväisyyshanke saa kiitosta

Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry kiitti Ratsastajainliittoa ja sen jäsenseuroja ja -talleja Toivon päivänä 4.6. panostuksesta vähävaraisten lasten ja nuorten ratsastusharrastuksen tukemiseksi. Hopen edustajat kävivät eri paikkakunnilla kiittämässä yhdistyksen asiakaslasten harrastustoimintaa vuoden aikana edistäneitä tahoja. Toivon päivästä on muodostunut Hope-yhdistykselle tärkeä nimikkopäivä "Mahdollisuus harrastaa - mahdollisuus iloita ja onnistua" -teemalla.

Ratsastajainliiton hyväntekeväisyyshanketta toteutetaan yhteistyössä Hope-yhdistyksen, Pelastakaa Lapset ja Parasta Lapsille -järjestöjen kanssa. Haku syksyn hankekauteen on parhaillaan käynnissä. Seurat ja tallit voivat ilmoittautua mukaan 30.6. mennessä.

Lisätietoja hyväntekeväisyyshankkeesta: www.ratsastus.fi/lapset_ja_nuoret/nuorisopilotti



Tallitilasto vuodelta 2014

Hallitukselle esiteltiin jäsentallien vuosi-ilmoituksista laadittu kooste vuodelta 2014.

Jäsentallien määrä kasvoi viime vuonna Ilmianna talli - kampanjan johdosta. Kasvua oli kaikissa talliluokituksissa (ratsastuskoulu, harrastetalli, yksityistalli). Vaellustalli -luokitus astui voimaan vuoden 2015 alusta.

Tallien asiakasmäärissä oli pientä laskua taloustaantuman vaikutuksesta. Ratsastustapaturmien suhteen ei ollut eroa aikaisempiin vuosiin, keskimäärin talleilla oli sattunut kaksi lääkärinkäyntiä vaatinutta tapaturmaa asiakkaille.



Valtakunnallinen Nouse Ratsaille -päivä jälleen syyskuussa

Valtakunnallinen Nouse Ratsaille -päivä järjestetään 6.9.2015. Päivä tarjoaa liiton jäsentalleille mahdollisuuden markkinoida ja esitellä omaa toimintaansa. Myös seura voi järjestää päivän yhteistyössä jäsentallin kanssa. Vuoden 2015 Nouse Ratsaille -teemana ovat turvallisuus ja hevostaidot.

Lisätietoja: www.ratsastus.fi/nouseratsaille



MUUT ASIAT:



o Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 22.–24.4.2016. Paikaksi on vahvistumassa Lappeenranta.

o Hallitukselle esiteltiin Lauri Jalkasen kirja ”Suomalaisen lämminveriratsun matka huipulle – toistasataa vuotta jalostusta ja ratsastusurheilua.” Kirja tulee myyntiin SRL:n Sporttikauppaan. Lisätietoja: www.sporttikauppa.fi/kauppapaikat/ratsastajainliitto/

o Hallitus päätti asettaa hovioikeuden päätöksen myötä seksuaalirikoksesta tuomitun ratsastusvalmentajan uudelleen toimitsija- ja kilpailukieltoon. Valmentajalle 19.5.2011 määrätty kilpailu- ja toimitsijakielto pannaan täytäntöön 24.6.2015 alkaen, ja se päättyy 1.1.2017.

Lisätietoja: www.ratsastus.fi/srl/srl_tiedottaa/101/0/suomen_ratsastajainliitolle_tarkea_voitto_hovioikeudessa_valmentaja-asiassa




ILMOITUSASIAT


Ansiomerkkien myöntäminen

Myönnettiin Lounais-Suomen Ratsastusjaoston hakemuksesta hopeinen ansiomerkki Matti Toivoselle.

Myönnettiin Raision Ratsastajat ry:n hakemuksesta pronssiset ansiomerkit Timo-Pekka Hörkölle, Tiina Ojalalle, Kirsi Savelalle sekä hopeiset ansiomerkit Marika Leskiselle ja Jari Koskiselle.



Lausunnot ja lausuntopyynnöt

Ratsastajainliitto antaa lausunnon hevoseläinten tunnistamisesta. Liiton lobbaus lannanpolttoasiassa tuotti tulosta, ja lannanpoltto on kirjattu hallitusohjelmaan.




Juhlivat yhteisöt, seurat ja henkilöt


o Raision Ratsastajat ry:n 40-vuotisjuhla 15.8. Raisiossa. Edustuksesta sovitaan aluejaoston kanssa.

o Ratsastusseura Capriole ry:n 10-vuotisjuhla 6.9. Mäntyharjulla. Kaakkois-Suomen Ratsastusjaoston jäsenet ja Ratsastajainliiton seurakehittäjät Mirja Herttua-Ruuskanen ja Jouni Karnasaari osallistuvat juhlallisuuksiin.




Kokoukset, seminaarit ja edustustehtävät


o Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut 31.7.–2.8. Lahden Takkulassa. Puheenjohtaja ja Osmo Metsälä edustavat paikan päällä.

o Valtakunnalliset hevosyrittäjäpäivät 13.–14.11. Nokian Edenissä. Carina Nyholm osallistuu tilaisuuteen.

o Eläinlääketieteen juhlavuoden sidosryhmäjuhla 22.10. Viikissä. Edustus vahvistetaan myöhemmin.




ILMOITUSASIAT


Uudet jäsenseurat ja -tallit toivotetaan tervetulleiksi liittoon



Uudet jäsenseurat:
o Helsinki Riders Club ry, Etelä-Suomi
o Operantit Ratsastajat ry, Etelä-Suomi


Uudet jäsentallit:
o Harmonia talli/ Horseforte Oy, ratsastuskoulu, Häme
o Jatkolan Tila, yksityistalli, Keski-Suomi
o Katajatalli, harrastetalli, Häme
o Niihama Riding, ratsastuskoulu, Häme
o Purola Farm, vaellustalli, Keski-Suomi
o Siipolan Talli, ratsastuskoulu, Keski-Suomi
o West Wind Ranch, harrastetalli, Häme


Jäsentallin luokituksen vaihdos:

Korpi-Jukolan tila, Keski-Suomi, muutos yksityistallista ratsastuskouluksi


Jäsentallin nimenmuutos:

SJ Talli, harrastetalli, Lounais-Suomi (entinen nimi: Teerisalon Talli)



Lopettavat/lepäävät seurat ja tallit


Toimintansa lopettaneet jäsentallit:

o Nomad Horses, harrastetalli, Itä-Suomi
o Tampereen Ratsastuskeskus, ratsastuskoulu, Häme
o Wääksyn Ratsastuskeskus, yksityistalli, Häme



Vahvistettiin seuraavat toimihenkilöoikeudet


o Hakkarainen Henna, HA-71, C-PJ-estetuomari
o Kosonen Soile, SVR, C-PJ-estetuomari
o Mannila Erikka, VUR, C-PJ-estetuomari
o Multanen Annastiina, MRS, C-PJ-estetuomari
o Peräkylä Teija, KaKe, C-PJ-estetuomari
o Niskasaari Hanna, WinWin, esteratamestari B
o Lamberg Riikka, LIDRID, esteratamestari C
o Virkkunen Anna-Kaisa, OjR, esteratamestari C
o Virtanen Valtteri, EKR, esteratamestari C
o Haapamäki Sari, ÄseRa, estestewardi
o Visakoivu Kirsi, FCDC, estestewardi
o Lehtonen Minna, VARSA, estetaitotuomari A
o Laine Pipsa, AR, estetuomari
o Rinta-Opas Hanna, WBR, kenttätuomari B
o Haapamäki Sari, ÄseRa, koulustewardi
o Silvennoinen Riitta, JRS, koulustewardi
o Kostiainen Inkeri, DC, koulutuomari, taso II
o Kokko Päivi, EQ, koulutuomari, taso III
o Kyllönen Sari, SarRa, koulutuomari, taso IV
o Aaltonen Jonna, KERRA, koulutuomari, taso IVK
o Koivunen Elina, SRS, koulutuomari, taso IVK
o Palos Pauliina, DTT, koulutuomari, taso IVK
o Siitonen Liisa, SuMara, matkaratsastustuomari, FEI, 3*
o Heikinheimo Nina, HR, stewardi
o Randén-Siippainen Anu, KnR, stewardi
o Koponen Hanna-Kaisa, K-GR, valmentaja, taso I
o Pulkkinen Niina-Susanna, STARA, valmentaja, taso I
o Suomalainen Mari, I-SUR, valmentaja, taso I
o Heikkilä Antti, P-KUR, valmentaja, taso II (este, koulu)



Hallituksen seuraava kokous elokuussa

Hallitus kokoontuu seuraavan kerran suunnittelukokouksen yhteydessä Helsingissä keskiviikkona 26.8. klo 10.00.

Syksyn kokouspäivämäärät on julkaistu liiton nettisivuilla: www.ratsastus.fi/srl/organisaatio/hallitus


Kokouksessa läsnä: Laura Airaksinen, pj, Susanna Kallioinen, Antti Linna, Osmo Metsälä, Carina Nyholm, Sofia Vikman ja Johanna Örndahl

Toimiston edustajat: Fred Sundwall, Aki Ylänne ja Nina Kaipio (kokouksen sihteeri)