Ratsastajan kuntotesti rekisteröity viralliseksi tuotemerkiksi
Kuntotestipatteriston on suunnitellut ja kehittänyt ratsastukselle sopivaksi Anne-Maarit Hyttinen AH MovingFysiosta, Kiteeltä.
Anne on koulutukseltaan fysioterapeutti ja ammattivalmentaja ja lisäksi hänellä on hevosalan ammatillista koulutusta. Maajoukkueratsastajille tehtävä kuntotesti on laaja ja pitää sisällään seuraavat osa-alueet: aerobisen kunnon testaaminen, lihasvoima sekä liikkuvuus.
Anne on testannut testin kehittelyaikana yli 400 eri lajien ratsastajaa harrastajista maajoukkueratsastajiin. Testipatteriston kehitystyö jatkuu viitearvojen laatimisella, ja tällä hetkellä testituloksia on jo noin 1500 ratsastajan verran.
Maajoukkueratsastajia on nyt kuntotestattu 4 vuoden ajan ja tulokset ovat olleet erittäin myönteisiä. Testitulokset ovat parantuneet 4 vuoden seurantajaksolla huomattavasti, ja valmennusjohdon mielestä tulokset näkyvät selkeästi myös ratsastustaidoissa sekä kilpailutuloksissa. Heidän mielestään myös asenne omasta kunnosta huolehtimiseen on muuttunut positiiviseen ja urheilullisempaan suuntaan.
Tänä vuonna Suomen Ratsastajainliiton Kuntohaaste- kilpailussa on otettu käyttöön tästä kuntotestistä harrastajille suunnattu versio. Kuntohaaste on ratsastusseurojen jäsenille avoin joukkue- kilpailu, missä joukkueet testataan syksyllä ja keväällä. Talvikauden joukkueet kohottavat kuntoaan ja saavat joka kuukausi liikuntavinkkejä. Kuntohaasteen osallistujille on luvassa mahtavia palkintoja mm. Helsinki International Horse Show:n VIP-kierros.
Kuntoiluteemaan liittyen SRL on lokakuussa julkaissut uuden Ratsastajan Kunto-oppaan, jonka kirjoittaja on Anne-Maarit Hyttinen. Kunto-opasta voi tilata sporttikaupasta 10€ hintaan: LINKKI SPORTTIKAUPPAAN