SRL

Kerro kaverille:
02.05.2012

Ratsastus näkyviin mediassa -kilpailu!

Ratsastuskilpailut kiinnostavat paikallismedioissa. Kannattaa siis kehittää kisatiedotustoimintaa, kutsua toimittajia kilpailuihin tai sopia valmiiden juttujen toimittamisesta tuloksineen.

Ohjeita kisatiedotukseen löytyy liiton nettisivuilta: http://www.ratsastus.fi/kilpailutiedotus
Ohje on tehty kansalliselle kilpailulle, mutta sitä voi hyvin soveltaa myös seura- ja aluekilpailuihin.

Kilpailu on avoin seurojen ja kilpailujen järjestäjien tiedottajille. Viisi eniten juttuja toimittanutta tiedottajaa palkitaan HIHS-lipuilla.

Ohje: Lähetä kopio lehdessä julkaistusta jutusta tai lehtileike 5.10.2012 mennessä osoitteeseen SRL/Marian Seppälä, Radiokatu 20, 00093 SLU.

Pisteen saamisen edellytyksenä, että juttu kertoo ko. tiedottajan seuran järjestämistä kilpailuista tai muusta ko. seuran toiminnasta. Muistattehan mainita tiedostusvälineille myös seuranne muista jutuista, paikallisista ilmiöistä ja tapahtumista. Ihminen ja hyvä tarina kiinnostavat aina. Paikallislehdet arvostavat oman alueen näkökulmia. Hyviä lukujuttuja ovat myös esimerkiksi henkilökuvat, matkatunnelmat tai kisareissut.


Lisätietoa ja vinkkejä seuran viestintään:

http://www.slu.fi/urheiluseuroille/julkaisut_ja_tyokalut/urheiluseuran-viestintaopas/