Susanna Haapiainen Kangasniemeltä tekee opinnäytetyönä
tutkimuksen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan vaikuttavuudesta.
Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan vaikuttavuutta ei Suomessa ole
juuri tutkittu. Tutkimuksessa selvitetään kahden kyselyn avulla
sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan osallistuneiden ja heidän
läheistensä kokemuksia siitä, kuinka sosiaalipedagoginen
hevostoiminta on vaikuttanut siihen osallistuneiden toimintakykyyn.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta käsittää kaiken tallilla
tapahtuvan toiminnan. Tutkimuksessa tutkitaan siis ihmisten omia
kokemuksia sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta ja sen
vaikutuksista.
Tämä tutkimus toteutetaan Diakonia-ammattikorkeakoulun sosionomi
(AMK) opiskelijan opinnäytetyönä.
Kysely toteutetaan internetissä täytettävällä lomakkeella.
Kaikki kyselylomakkeen tiedot tullaan käsittelemään ehdottoman
luottamuksellisesti. Tiedot käsitellään tilastollisina
kokonaisuuksina, eikä henkilöittäin. Kyselyyn vastanneiden
henkilöllisyys ei tule julkisesti esille missään prosessin
vaiheessa.
KYSELYT:
Hei, sinä sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan
osallistunut!
Olet osallistunut hevostoimintaan, joka pohjautuu
sosiaalipedagogiseen ajatteluun. Hevostoiminnan tavoitteena on
sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen. Tämän kyselyn
tarkoituksena on selvittää sosiaalipedagogisen hevostoiminnan
merkitystä sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan osallistuneiden
toimintakykyyn. Ole ystävällinen ja vastaa kyselyyn niin autat
kehittämään sosiaalipedagogista hevostoimintaa asiakaslähtöisempään
suuntaan.
Kysely sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan
osallistuneille:
https://www.webropol.com/P.aspx?id=357776&cid=46144203
Hei sinä sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan
osallistuneen läheinen!
Läheisesi on osallistunut hevostoimintaan, joka pohjautuu
sosiaalipedagogiseen viitekehykseen. Hevostoiminnan tavoitteena on
sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen. Tämän kyselyn
tarkoituksena on selvittää sosiaalipedagogisen hevostoiminnan
merkitystä asiakkaiden toimintakykyyn. Ole ystävällinen ja vastaa
kyselyyn niin autat kehittämään sosiaalipedagogista hevostoimintaa
asiakaslähtöisempään suuntaan.
Kysely sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan osallistuneiden
läheisille:
https://www.webropol.com/P.aspx?id=357838&cid=45433413
Kiitos ajastasi ja yhteistyöstä!
Susanna Haapiainen
susanna.haapiainen@student.diak.fi