Suomenratsujen Kuninkaallisten 2008 valmistelut ovat
kiivaimmillaan. Jo perinteeksi muodostunut tapahtuma järjestetään
Ypäjällä 5.-7. syyskuuta.
Järjestäjinä ovat Hevosopiston lisäksi Suomenratsut ry ja Ypäjän
Ratsastajat ry. Tapahtuman pääyhteistyökumppani on Horse
Power.
Ohjelmassa on este- ja kouluratsastusta, kohokohtina molemmissa
Tapiola suomenratsujen 6 v kasvattajakilpailu ja kouluradalla myös
suomenhevosten mestaruuskilpailu. Tapahtumassa nähdään myös
valjakkoajoa, 3-5-vuotiaiden nuorten hevosten laatuarvostelu,
orikavalkadi ja uutuutena suomenhevosratsujen myyntinäyttely.
Suomenhevosratsujen suurkatselmus järjestettiin ensimmäisen kerran
vuonna 2002.
- Osallistuja- ja yleisömäärä kertoi jo tuolloin tapahtuman
tarpeellisuudesta. Kuninkaalliset on kasvanut vuosi vuodelta niin,
että nykyisin 3- ja 4-vuotiaille järjestetään jo karsinnat eri
puolilla maata.
Ypäjällä nähdään siis ikäluokkien ehdotonta parhaimmistoa, sanoo
tapahtuman johtaja Päivi Laine.
Suomenhevosen satavuotisjuhlan yhteydessä syyskuun 6. päivä
julistettiin virallisesti suomenhevosen päiväksi.
- Sinä päivänä perustettiin suomenhevosen kantakirja. Huomioimme
myös tämän omassa ohjelmassamme, kertoo Päivi Laine.
Uutuutena myyntinäyttely sunnuntaina 7.
syyskuuta
Uutena ohjelmana Suomenratsujen Kuninkaallisissa järjestetään
myyntinäyttely koko tapahtuman päätöspäivänä sunnuntaina klo 12
ennen kouluratsastuksen mestaruuskilpailun toista osakilpailua.
Näyttely pidetään derbykentällä.
- Myyntinäyttelystä on ollut puhetta jo aiemmin. Tapahtuma on
ratsastajien lisäksi tärkeä myös kasvattajille. Lauantaina
järjestetään perinteisesti orikavalkadi, ja tuntui luontevalta
ottaa myös myyntinäyttely ohjelmaan, kertoo Päivi Laine.
Näyttely on tarkoitettu kaikenikäisille suomenhevosratsuille.
Omistajat voivat ilmoittaa hevosensa myyntinäyttelyyn 1.9. mennessä
tallimestari Tuija Raumanille, mieluiten sähköpostilla osoitteeseen
tuija.rauman@hevosopisto.fi
tai puhelimitse numeroon 040 - 594 2575.
- Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällainen näyttely
kuninkaallisissa järjestetään. Emme tällä kertaa peri
osallistumismaksua, koska tämä on tietyllä tavalla kokeilu. Jos
vastaanotto on hyvä ja tarvetta tuntuu olevan, pidämme
myyntinäyttelyn Suomenratsujen kuninkaallisten ohjelmassa
jatkossakin, kertoo Päivi Laine.
Alustavaa aikataulua
Tapahtuma käynnistyy perjantaina 5.9. klo 9 koululuokalla helppo
B:3.
Samaan aikaan käynnistyy valjakkoajon koulukoe - vauhdikas maraton
on vuorossa klo 17. Esteratsastus alkaa klo 10, ohjelmassa ovat
luokat 80, 90 ja 100 cm. 3-vuotiaiden laatuarvostelu käynnistyy klo
11.
Lauantaina ohjelma käynnistyy klo 9 sekä koulu- että
estekentällä.
Valjakkoajon tarkkuuskoe alkaa klo 10 ja laatuarvostelut alkavat
klo 13.30.
Yksi lauantain huippuhetkistä on klo 12 alkava orikavalkadi.
Sunnuntaina päivä käynnistyy klo 8.30 kouluradalla ja klo 9
estekentällä.
Tapahtuman uutuus eli myyntinäyttely alkaa klo 12.
Tapahtumaan on vapaa pääsy, tervetuloa!
Tedote: Kirsti Piminäinen