SRL

Kerro kaverille:

Suomenratsujen suurtapahtuma Ypäjällä

Suomenratsujen Kuninkaalliset –tapahtuma 3.-5. syyskuuta järjestetään Ypäjällä nyt jo yhdeksättä kertaa. Ratsastuskilpailun ja laatuarvostelun osallistujamäärä on vuosien mittaan kasvanut: tapahtumaan on ilmoitettu yhteensä 401 hevosta, joista noin 130 kisaa esteradalla, noin 180 esittäytyy koulukisassa ja reilut 90 laatuarvostelussa. Valjakkoajoa tapahtumassa ei tällä kertaa nähdä.

Laatuarvostelussa on mukana kolmi-, neli- ja viisivuotiaita hevosia. Ypäjän finaaliin osallistuvat kolmi- ja nelivuotiaat on karsittu jo keväällä viidellä eri paikkakunnalla järjestetyissä kilpailuissa. Ensimmäistä kertaa myös viisivuotiailta edellytetään hyväksyttyjä kilpailusuorituksia muualta ennen Ypäjän kisaa.

- Tapahtuma on vuosien mittaan osoittanut tarpeellisuutensa, siitä on muodostunut suomenhevosratsujen kasvatuksen vuotuinen kohokohta. Vuosi vuodelta mukaan on saatu lisää eri sukulinjoja edustavia hevosia ja uusia kasvattajia eri puolilta maata, kertoo tapahtuman johtaja Päivi Laine.

- Osallistujia on todellakin kiitettävästi. Valjakkoajo jää kuitenkin tällä kertaa pois, koska siihen oli poikkeuksellisesti vähän ilmoittautuneita, jatkaa Päivi Laine.

Perjantaina ohjelmassa ovat kolmivuotiaiden suomenhevosten irtohypytys, rakennearvostelu ja hevostarkastus, kolme esteluokkaa ja viisi koululuokkaa. joista merkittävin on Tapiola 6-v. kasvattajakilpailun 1. osakoe.

Lauantaina arvioidaan 4-vuotiaiden hevosten rakenne- ja askellajikokeet sekä 5-vuotiaden estekoe. Orikavalkadi on vuorossa klo 11.30. Mukana on 11 oritta jälkeläisryhmänsä kanssa, mikä tarkoittaa noin 70 hevosta.

Esteradalla nähdään neljä luokkaa, uutuutena Samuli-puissance. Uudessa, tunnetun jalostusoriin Samulin nimeä kantavassa korkeushyppykilpailussa jaetaan rahapalkinnon lisäksi kiertopalkintona hopeinen malja. Esteiden aloituskorkeus on 100 – 110cm.

Lauantaina ohjelmassa ovat myös Tapiolan 6-vuotiaiden estekilpailun 1. osakoe. Kouluradalla kilpaillaan lauantaina yhteensä neljä luokkaa, joista merkittävimmät ovat suomenhevosten mestaruuksien ensimmäinen osakilpailu ja Tapiola 6-v kasvattajakilpailun toinen ja samalla ratkaiseva osakoe.

Lauantai päättyy illanviettoon, jonka teemana ovat suomenhevosiin liittyvät muistot ja legendat – tarinankertojina mm. Lauri Malinen, Veijo Toivonen, Marja-Leena Paavilainen…

Sunnuntaina laatuarvostelussa nähdään mm. 4 –vuotiaiden estekoe ja 5 –vuotiaiden askellajikoe. Päätöspäivän ohjelmassa on myös suomenhevosten myyntinäyttely. Esteradalla päivä huipentuu kasvattajakilpailun ratkaisevaan 2. osakokeeseen. Kouluradalla ratsastetaan neljä luokkaa, joista kiinnostavin lienee mestaruuskilpailun toinen osakoe.

Yleisöllä on vapaa pääsy tapahtumaan. Suorituspaikkoina ovat Hevosopiston urheilualue sekä Ypäjä-halli. Suomenratsujen kuninkaalliset -tapahtuman järjestävät Hevosopisto Oy, Suomenratsut ry ja Ypäjän Ratsastajat ry.

Lisätiedot ja toimitusten ilmoittautuminen
Lisätiedot ja toimitusten ilmoittautumiset tiedottaja Kirsti Piminäinen, puh. 040 – 8607 616


Suomenratsujen Kuninkaalliset 3. – 5.9.2010

OHJELMA

Perjantai 3.9. klo 08.00 alkaen

Esteratsastus
Luokka 1 Prix de Horze, alue, 80 cm, arv. 367.1 (A2/A2)
Luokka 2 Prix de IF, alue, 90 cm, arv. A.2.0
Luokka 3 Prix de Osuuspankki, kansallinen, 100 cm, AM5

Kouluratsastus
Luokka 11 Prix de Ratsuriihi, alue, Helppo B, K.N. Special 2009, avoin suomenhevosille, jotka eivät ole osallistuneet kansallisiin kilpailuihin
Luokka 12 klo 12.00 alkaen Tapiola Suomenratsujen 6-v kasvattajakilpailu, 1. osakilpailu, Helppo B, FEI kenttäkilpailuohjelma poneille 1993
Luokka 13 Prix de Metro-tukku, alue, Helppo A:2 2009

Laatuarvostelu
Luokka 31 klo 10.00 alkaen Ypäjä –hallissa 3 –vuotiaiden suomenhevosten irtohypytys, askellajit, rakennearvostelu ja hevostarkastus

Lauantai 4.9. klo 08.00 alkaen

Esteratsastus
Luokka 4 Prix de Black Horse, alue, 85 cm, arv. A.2.0,
Luokka 5 klo 10.30 alkaen Tapiola Suomenratsujen 6-v. kasvattaja-kilpailu, 1. osakilpailu, alue, 90cm, arv, A.1.0, avoin kasvattajakilpailuun osallistuville hevosille
Luokka 6 klo 16.30 alkaen Prix de Subaru, Samuli Puissance, kansallinen (aloituskorkeus 100 -110 cm)

Kouluratsastus
Luokka 14 Prix de Pro HorseFit, alue, Helppo B:3 2009, avoin suomenhevosratsukoille, jotka eivät ole osallistuneet kansallisiin kilpailuihin
Luokka 15 klo 13.30 alkaen Tapiola Suomenratsujen 6-v kasvattajakilpailu 2010, 2. osakilpailu, Helppo A, Kenttäkilpailuohjelma nro 6 2009, alue, avoin kasvattajakilpailuun osallistuville suomenhevosille
Luokka 16 klo 10.00 alkaen Prix de Vetcare, kansallinen, Helppo A:0 2009, Suomenhevosten koulumestaruus 1. osakilpailu,

Orikavalkadi klo 11.30

Laatuarvostelu
Luokka 32 4 –vuotiaiden askellajikoe, rakennearvostelu ja hevostarkastus
Luokka 33 5 –vuotiaiden estekoe

Illanvietto Oppilasruokalassa: "Legendailta" -sitä suomenhevosta en unohda…

Sunnuntai 5.9. klo 09.00 alkaen

Suomenhevosratsujen myyntinäyttely klo 10 alkaen

Esteratsastus
Luokka 7 Prix de Suomenhevosliitto, alue, 85 cm, arv. A.2.0, avoin suomenhevosille
Luokka 8 klo 10.00 alkaen Tapiola Suomenratsujen 6-v. kasvattaja-kilpailu 2010,
alue, 95 cm, arv. A.1.0, avoin kasvattajakilpailuun osallistuville hevosille
Luokka 9 Prix de Suomen Hippos, kansallinen, 110cm arv.AM5

Kouluratsastus
Luokka 17 Prix de W-Profile, kansallinen, Helppo B, FEI kenttäkilpailuohjelma poneille 1993 (päivitetty 2009), suomenhevosten koulumestaruuden lohdutusfinaali, avoin sh-koulumestaruusfinaalista karsiutuneille ratsukoille
Luokka 18 klo 13.30 alkaen Prix de Agrimarket, kansallinen, Helppo A, FEI World Dressage Challenge - test B 2001, SUOMENHEVOSTEN KOULUMESTARUUS 2010

Laatuarvostelu
Luokka 32 4 –vuotiaiden estekoe
Luokka 33 5 –vuotiaiden askellajikoe ja hevostarkastus