SRL

Kerro kaverille:

HEVOSET 2009 ANTAA KUNNIAA
ULJAALLE JA VIEHÄTTÄVÄLLE HEVOSELLE

Kolmipäiväiset Hevoset 2009 -messut kutsuvat Tampereelle hevosalan harrastajia, kilpailijoita ja ammattilaisia yhteiseen viikonvaihteeseen tutustumaan näytteilleasettajien tarjontaan, monipuoliseen ohjelmaan, alan yhdistysten toimintaan sekä tietysti itse päätähteen eli hevoseen. Tampereen Messu- ja Urheilukeskus esittelee 20. - 22.3.2009 hevosalan laajasti eli teemoista löytyvät niin hevoset kuin ponitkin ja niin ratsastus- kuin raviurheilukin. Luvassa on muun muassa hyväntuulisia ja opetuksellisia näytöksiä, poniesteratsastuksen näytöskilpailu, seminaareja sekä tietoiskuja. Nyt ensimmäistä kertaa toteutettavat Hevoset-messut järjestää Tampereen Messut Oy.

Ratsastusharrastus on kaksinkertaistunut alle kymmenessä vuodessa, joten maaliskuiset uudet Hevoset-messut vastaavat kysyntään. Vaikka hevosharrastus liitetään usein lapsiin, on merkittävää, että harrastajissa nimenomaan aikuisten määrä on peräti kolminkertaistunut. Ratsastuksesta on tullut perhelaji eli usein äidit ja tyttäret sekä myös isät käyvät yhdessä ratsastamassa. Alan tuotteita, uutuuksia, palveluita ja toimintaa esittelevät näytteilleasettajien osastot sekä mielenkiintoinen ohjelmatarjonta palvelevat kaikkia hevosteemasta kiinnostuneita, sekä aloittelijoita että ammattilaisia.

Hevoset-messut avaa opetusministeri Henna Virkkunen, jonka omaankin nuoruuteen liittyy vahvasti hevosharrastus; asuessaan parikymppisenä Tanskassa hän kilpaili muutaman vuoden esteratsastuksessa.

Messuilla on mukana alan tuttuja
kasvoja ja elokuvien hevostähtiä

Hevoset-messuilla nähdään ja kuullaan monia alan tunnettuja osaajia. Muun muassa kansallista menestystä ansainnut ja kansainvälisille estekentille tähtäävä ylöjärveläinen Anna-Julia Kontio kertoo lauantaina messuvieraille kuulumisistaan ohjelmalavalla. Lisäksi messuilla voi tavata jo pitkänlinjan kouluratsastajan Marko Björsin sekä kansainvälistä mainetta niittäneen Varenne-italialaisravurin luottohoitajan Iina Rastaan. Hevoset-messujen juontajana on Joanna Väre, jonka alan asiantuntijuus pohjautuu hänen hevostenhoitaja-ammattiinsa. Paikan päällä on myös tunnettuja hevosia, sillä messuille osallistuu urjalalaisen Hessi-tallin "tähtinäyttelijöitä", jotka ovat olleet mukana Täällä Pohjantähden alla- ja Raja 1918 -elokuvissa.

Näytökset antavat esimerkkiä kilpakentiltä
sekä esittelevät alan eri lajeja ja hevosrotuja

Suomen Ratsastajainliitto SRL:n järjestämä poniesteratsastuksen näytöskilpailu antaa tilaa nuorille taitajille, sillä kyseisen lajin virallinen yläikäraja on 16 vuotta. Näytöskilpailu on yleisöystävällinen tapahtuma, joka antaa siihen osallistuville maajoukkuetason ratsukoille tärkeää kokemusta hevostapahtumista ja kilpailemisesta. Samassa yhteydessä esittäytyy myös lajin valmennus, joka edellyttää valmentajalta vahvaa läsnäoloa ja kasvatuksellisiakin näkemyksiä.

Ohjelmassa on myös raviratsastusta, poniravit, TrendShow-muotinäytöksiä, hevosen rakenne- ja askellajiesittelyjä, vikellystä sekä raviurheilun valmennuksen esittelyä. Oman värinsä messuille antavat sekä hilpeät että opettavaiset näytösareenan teemaesitykset.

Suomenhevosrotu ja hevosen hyvinvointi
ovat suuressa roolissa seminaareissa

Messujen avajaispäivän koulutustarjonta on suunnattu pääosin hevosten omistajille, tallipitäjille, valmentajille ja alan opiskelijoille. Suomen Hippos ry:n Hyvinvoiva hevonen -seminaarin otsikoissa on konkreettisia hevosen hoitamiseen liittyviä aiheita kuten talli-ilma ja hengityssairaudet, rokottaminen, lääkkeiden käsittely ja lääkityskirjanpito, hevosten kasvuhäiriöt sekä ruokinta. Luennoitsijana nähdään muun muassa eläinlääkäri Jussi Ala-Huikku ja dosentti Liisa Kaartinen. Valitse suomenhevonen -teema antaa oikeutta maamme kansallishevoselle. Hevosalan harrastajia opastetaan viikonvaihteen tietoiskuissa.


Tupamäki ja Ala-Huikku luennoivat hevoset 09-messuilla

Suomen Hippos  ja Tampereen Messut Oy järjestävät seminaariohjelmaa Hevoset´09 messujen yhteydessä Tampereen Messukeskuksessa.

HEVOSEN HYVINVOINTI

Seminaari  pe 20.3./Tähtien sali
13.30 Talli-ilma ja hengitystiesairaudet / ell Jussi Ala-Huikku
14.30 Rokottaminen/ dosentti Liisa Kaartinen
15.30 Lääkkeiden käsittely, lääkityskirjanpito ja ketjuinformaatio/ ell Jussi Ala-Huikku
16.30 Hevosten kasvuhäiriöt / ell Antero Tupamäki

Tietoiskut la 21.3. ja su 22.3. / Jussi  Ala-Huikku / Tähtien sali
11.30 Rokottaminen
12.00 Lääkkeiden käsittely ja lääkityskirjanpito
13.00 Talli-ilma
13.30 Hevosen ruokinta

Kaikille luennoille pääsy messulipulla tai yrityskutsulla. Aikuisten lippu maksaa 12 euroa.


Tiedote ja lisätiedot: www.hevosmessut.fi