Ypäjän Hevosopisto järjestää 10.-12. lokakuuta varsojen
ajo-opetuskurssin.
Kurssi on suunnattu paitsi ravi- ja ratsuvarsojen omistajille myös
kaikille muille ajo-opetuksesta kiinnostuneille.
- Myös ratsuvarsat hyötyvät ajo-opetuksesta paljon. Ne tottuvat
työskentelyyn, toimimaan ihmisen kanssa, ne näkevät erilaisia
paikkoja ja tilanteita. Ne ovat valmiimpia tulemaan varsinaiseen
remonttikoulutukseen.
On todella hyvä, jos niillä voidaan myös ajaa kärryiltä käsin,
sanoo apulaisrehtori Kari Haimi.
- Takaa ohjastaminen tarkoittaa liikkumista suoralla uralla tai
loivissa kaarteissa, ja tämä sopii osalle varsoista paremmin kuin
liinatyöskentely voltilla, joka jää väistämättä pienehköksi.
Ainakin suurikokoisia varsoja työskentely voltilla voi rasittaa
väärin, sanoo Haimi.
- Hevosopiston kaikki omat kasvatit saavat saman alkuopetuksen.
Sekä ravi- että ratsuvarsat opetetaan liikkumaan myös takaa
ohjastettuna. Kaikki suomenhevosvarsat pyritään edelleen opettamaan
ajolle kärryistä tai reestä käsin, myös ratsut, kertoo Kari
Haimi.
Saman alkuopetuksen ovat siis Ypäjällä saaneet niin MTT:n kasvatit
Pysteri ja Taikuri kuin ratsutähdet Jaime ja Lorentsokin.
Lisätietoa Hevosopiston omien varsojen ja opetushevosten
koulutuksesta löytyy nettisivuilta koulutus-palkin alta otsikolla
opetushevoset.
Lokakuun lyhytkurssilla käydään läpi teoriassa ajo-opetuksen
perusteita, tutustutaan varsoilla käytettäviin ajovarusteisiin ja
harjoitellaan käytännössä varsojen opetusta. Opetuksessa käytetään
Hevosopiston omistamia hevosia.
Opettajina kurssilla toimivat Hevosopiston raviopettajat Jarkko
Vainio ja Simo Palovaara/ Jari Ansio, jotka vastaavat myös
Hevosopiston omien ratsuvarsojen ajo-opetuksesta. Kurssille otetaan
enintään 12 osallistujaa.
Kurssin hinta 270 euroa kattaa opetuksen, materiaalin ja
täysihoidon kahden henkilön huoneissa. Hinta ilman majoitusta on
190 euroa. Ilmoittautumiset 29.9. mennessä osoitteella elsa.viitala@hevosopisto.fi.