Esteratsastustuloksia, Jumping Helsinki 28.8.
Andersinin Larosa III on paras 7-vuotias estehevonen

Stefanie Andersin ja Larosa. Kuva Marcus Westermark.
Laakson ratsastusstadionilla hypättiin Grand Prix -finaalien ohella 7-vuotiaiden hevosten Racing Masters -kilpailu. Voittoon neljän hevosen uusinnassa kiisi Sefanie Andersin Kauniaisista hevosella Larosa III. Toiseksi hyppäsi Hanna Marttila Wetrichtalla Oulusta ja kolmanneksi oululainen Ville Peltokoski ja Dynamic van de Heerkenshoeve Oulusta. Neljännen sijan otti Katriina Virtanen Lammilta hevosellaan Whisper Flamingo. Kilpailussa hypättiin kaksi rataa, perjantaina 130-esteillä ja lauantaina estekorkeus oli 135 senttimetriä.
Ratsastajapariskunta Nina ja Peik Andersin ovat kasvattaneet sekä voittajahevosen että sen vielä juniori-ikäisen ratsastajan, Stefanien. Larosa III:n isä on Peik Andersinin edesmennyt huippuori Lados ja sen emä oli irlantilainen Rosie, jolla kilpailivat sekä Tomas von Rettig että Peik Andersin.
Viime vuonna Stefanie Andersin ja Larosa III voittivat kuusivuotiaitten hevosten ikäluokkakilpailun.
Sunnuntaina joukkueiden SM-kilpailu alkaa klo 11.00
Kilpailu henkilöauton voitosta hypätään klo 14.30 alkaen
Sisäänpääsyliput portilta 10 euroa / päivä
Tuloksia, lauantai
Yhteistulostulos Racing masters 7-vuotiaiden hevosten kilpailu 130 + 135 cm, yksi uusinta, 21 lähti
1) Stefanie Andersin / Larosa III Kauniainen 0-0-0-39,84, 2) Hanna Marttila / Wetrichta Oulu 0-0-0-41,34, 3) Ville Peltokoski / Dynamic van de Heerkenshoeve Oulu 0-0-0-41,81, 4) Katriina Virtanen / Whisper Flamingo Lammi 0-0-4-45,75, 5) Pyry Kivikoski / Qimma Tuusula 4-4, 5) Rosa Ruutsalo / Whisper Kauniainen 4-4, 5) Antonia Hartwall / Wakker Sipoo 4-4, 5) Pia Hallman / Wervelwind Kuopio 4-4
Luokka Racing Masters 7-vuotiaiden hevosten 2. osakilpailu, 135 cm., saman virhepistemäärän saavuttaneet ovat tasa-arvoisia, 21 lähti, 6 sijoittui
1) Mikael Wahlman / Kiamon 2 Lahti0/76,71, 1) Valpuri Nyyssönen / Ties Kangasala 0/67,87, 1) Ville Peltokoski / Dynamic van de Heerkenshoeve Oulu 0/71,62, 1) Hanna Marttila / Wetrichta Oulu 0/68,06, 1) Stefanie Andersin / Larosa III Kauniainen 0/67,80, 1) Katriina Virtanen / Whisper Flamingo Hämeenlinna 0/72,51, 7) Anne Penttinen / Monthago Z Ohenharju 4/73,93, 7) Tanja Niemi / Qwest Siuntio 4/71,00, 7) Joonas Vaahtera / Juniper Landos Espoo 4/71,98, 7) Antonia Hartwall / Wakker Sipoo 4/69,55,
Prix de Etelä-Helsingin Eläinlääkäriasema 130 cm., aikaratsastus, 26 lähti, 7 sijoittui
1) Maria Heikkilä / Caravelle Ypäjä 0-57.30, 2) Stanislav Teder / Ernie Viro 0-57.84, 3) Sofia Stenius / River Dance II Kauniainen 0-58.53, 4) Julia Sjöman / Verdi R. Kirkkonummi 0-72.98, 5) Johanna Jormakka / Kiwi II Oulu 4-56.84, 6) Sanna Backlund / Zendor Z Janakkala 4-58.52, 7) Petra Heikkinen / Castle Rock Joensuu 4-59.09
Luokka Prix de Kingsland 120 cm., aikaratsastus 41 lähti, 11sijoittui
1) Aki Hannula / Mg Glendora Oulu 0-50.49, 2) Sanna Backlund / Weibelei Janakkala 0-53.08, 3) Jessica Molander / Kotimäen Paradise Kirkkonummi 0-55.48, 4) Jenni Jormakka / Mirburgina Oulu 0-55.53, 5) Raimo Aaltonen / Castello Aura 0-55.86, 6) Regina Kunnas / Coccinelle Turku 0-56.33, 7) Jenni Danielsson / Renate Raasepori 0-57.46, 8) Maarit Kähäri / U-Ilja Tampere 0-58.30, 9) Emilia Kerimaa / Tanda Janakkala 0-58.66, 10) Linda Kauppinen / Emmeliina Nummela 0-58.93, 11) Janna Huhtanen / Lalü 0-61.46
Luokka Racing Trophy 6-vuotiaiden hevosten 1. finaaliosakilpailu, 120 cm., saman virhepistemäärän saavuttaneet ovat tasa-arvoisia, 19 lähti, 8 sijoittui
1) Terhi Toikka / Zellma Kuopio 0/73,18, 1) Ville Kulkas / Billnäs Amorin Tampere 0/71,83, 1) Robert Pettersson / London Hki 0/71,37, 1) Peik Andersin / Meadow Lily Kauniainen 0/71,00, 1) Ville Kulkas / Gordelia Ss Tampere 0/71,76, 1) Rosa Ruutsalo / Gladys Kauniainen 0/70,98, 1) Emilia Kerimaa / Quali Quanti Janakkala 0/73,18, 1) Janna Huhtanen / Zominka Janakkala 0/73,96
Luokka Racing Trophy 5-vuotiaiden hevosten 1. finaaliosakilpailu, 110 cm., saman virhepistemäärän saavuttaneet ovat tasa-arvoisia,19 lähti, 15 sijoittui
1) Henrikki Pajulahti / Rio Tidus Anjalankoski 0/66,98, 1) Ilona Heikonen / Baccara Turku 0/64,64, 1) Marina Ehrnrooth / Alux Espoo 0/69,72, 1) Pia Hallman / Axel V Kuopio 0/71,11, 1) Marja Tetri-Rantanen / Carafe La Tampere 0/66,65, 1) Markus Backlund / Chin de Landetta Z Janakkala 0/69,28, 1) Katja Juntunen / CaolIla Oulu 0/66,36, 1) Janna Huhtanen / Andretti S Janakkala 0/70,58, 1) Ville Kulkas / Cathella Tampere 0/66,28, 1) Rosa Ruutsalo / Felix Kauniainen 0/71,87, 1) Petra Heikkinen / Alabama-Balia Joensuu 0/68,35, 1) Mette Jensen / Funkel Diamant Espoo 0/65,12, 1) Elina Vuokko / Adeline II Turku 0/66,76, 1) Tomas Kiviranta / Astro Somero 0/74,76, 1) Maria Heikkilä / Charly Ypäjä 0/71,44,