Anna-Julia Kontio ja Escape nollilla toisella kierroksella
Anna-Julia Kontio ja Eafons Escape karsiutuivat niukasti finaalista nuorten ratsastajien EM-kilpailuissa Ranskassa, mutta tekivät hienon virhepisteettömän suorituksen toisella kierroksella.
- Joukkuekilpailun toisella kierroksella Anna-Julia näytti olevansa todellinen huippu-urheilija hypätessään vaikean 150-radan virheittä, sanoi paikan päällä valmentajana ollut Piia Pantsu. - Mutta tietysti meitä molempia harmittaa, että finaalipaikka jäi niukasti saavuttamatta. Juuli ratsasti ensimmäisen luokan torstaina hieman varovasti ja otti yhden pudotuksen jääden varsin kauaksi kärjestä. Joukkuekilpailun ensimmäisellä kierroksella hän sai kaksi turhaa pudotusta lähestymisvirheen takia, minkä lisäksi tuli pudotus kolmoissarjalla.
- Ensimmäisen kierroksen jälkeen kävimme läpi hänen suorituksensa ja mitä siinä pitäisi korjata. Juuli kokosi itsensä upeasti ja ratsasti toisella kierroksella huippu-urheilijan tavoin kellontarkasti puhtaan radan. Hänhän on vielä nuori ja ratsastaa vasta ensimmäistä kauttaan nuorten ikäryhmässä, mutta osoitti todella kuuluvansa tälle tasolle. Toisella kierroksella ei ollut monta nollarataa, Pantsu painottaa.
- Toinen kierros oli nappisuoritus, johon voi hyvillä mielin päättää kisat täällä, mutta Juulilla on toki mahdollisuus halutessaan osallistua lauantain lohdutusfinaaliin, Pantsu totesi.
Joukkuekilpailun voitti Saksa ennen Ruotsia ja Alankomaita.
Tulokset perjantai 15.7.
Nuorten EM, joukkuekilpailu ja 2. ja 3. henkilökohtainen karsinta
150 cm, 2 kierrosta, 72 osanottajaa
Henkilökohtaiset sijoitukset
1) Douglas Lindelow - Talina SWE 0/0
1) Andreas Kreuzer - Jumex Sport Atlantus GER 0/0
1) Ruben Romp - Cobos Chambertin NED 0/0
4) Katrin Eckermann - Carlson GER 1/0
29) Anna-Julia Kontio - Eafons Escape FIN 13/0
Joukkuetulos:
1) Saksa 5 vp, 2) Ruotsi 12 vp, 3) Hollanti 15, 4) Ranska 16-
Mukana 13 joukkuetta.
Tilanne 3 osakilpailun jälkeen, 30 parasta finaaliin
1 Douglas Lindelow - Talina SWE 0.50
2 Ruben Romp - Cobos Chambertin NED 2.40
3 Katrin Eckermann - Carlson GER 2.72
4 Andreas Kreuzer - Jumex Sport Atlantus GER 3.06
... 35 Anna-Julia Kontio - Eafons Escape FIN 20.84
http://www.jumping-europeanchampionships-jardy2010.ffe.com