SRL

Kerro kaverille:
29.04.2012

Emma Kanerva ja Sini Spirit 14. sijalle Hagenin finaalissa

Emma Kanerva ratsasti Sini Spiritillä 14. sijalle Hagenin kansainvälisten kouluratsastuskilpailujen GP vapaaohjelmassa sunnuntaina tuloksella 70,825%.

- Sini oli tänään taas tosi jännittynyt ja kävi aika kuumana, mistä johtuen meille tuli aika monta virhettä. Ne olivat ihan normaaleja virheitä, lisätyssä laukassa se vaihtoi itsekseen, passagesulussa se jarrutti ja siirtyi käyntiin, yksi piruetti oli huono ja sitten kaikenlaista pientä. Oli meillä hyviäkin pätkiä, etenkin passagessa ja piaffessa ja laukanvaihdot joka askeleessa onnistuivat hienosti, Kanerva kertoo.

Lauantaina ratsukko teki oman ennätyksensä ohjelmassa Grand Prix kovin lukemin 73.255 prosenttia. Sijoitus maailman huippuratsukoiden joukossa oli seitsemäs.

- Kyllä selkeää kehitystä on tapahtunut, mistä olen erittäin iloinen. Eilinen meni meillä todella hyvin.

Voiton kilpailussa otti kotiyleisön iloksi Matthias Rath superoriilla Totilas, joka siirtyi kohun saattelemana saksalaisomistukseen hevosen voitettua kolme MM-kultaa Hollannin Edward Galin kanssa. Nyt ratsukko vakuutti tuomariston ja se palkittiin lukemin 88.025 %.

Toiseksi sijoittui britti Laura Bechtolsheimer, maailmanlistan kolmonen sekä kolminkertainen MM-hopeamitalisti ratsulla Mistral Hojris (87.6). Kolmanneksi ratsasti Saksan nuori, nouseva kyky Kristina Sprehe Desperadoksella (83.775).

Seuraavan kerran Kanerva kilpailee Wiesbadenin neljän tähden kilpailuissa 25.-28. toukokuuta. Siellä seuraan liittyvät suomalaisista myös Mikaela Lindh ja Terhi Stegars.

Kanerva on kuudennella varasijalla Lontooseen henkilökohtaisessa olympiarankingissa. Kaikki maat ovat ilmoittaneet ottavansa vastaan saamansa maapaikat, mutta yleensä ratsukoita jää loppupelissä jonkin verran pois. Kanervan lähtö Lontooseen on edelleen mahdollisuuksien rajoissa. Lindh on ratsastanut Suomelle yhden maapaikan.

Hagenin GP Special -finaalissa britti Charlotte Dujardin ratsasti Valegrolla ennätystuloksen 88,022 prosenttia. Suomalaisittain iloon oli aihetta, kun Pekka Räsäsen kasvatti, FWB-ruuna Donnperignon nousi luokassa tanskalaisen Anna Kasprzakin ratsastamana toiseksi (79,844).

Kouluratsastustuloksia CDI4* Hagen, Saksa

Sunnuntai 29.4.

Finaali Grand Prix vapaaohjelma, lähti ja sijoittui 15
1) Matthias Alexander Rath – Totilas, GER 88.025%
2) Laura Bechtolsheimer - Mistral Hojris, GBR 87.6%
3) Kristina Sprehe – Desperados, GER 83.775%
…14) Emma Kanerva - Sini Spirit FIN 70.825%

Kisajärjestäjä:www.psi-events.de
Täydet tulokset:
http://www.hippo-results.com/results.php?mod=mod_hagena.t.w.2012&class=06&lng=de
GP Specialin tulokset:http://www.hippo-results.com/results.php?mod=mod_hagena.t.w.2012&class=05&lng=de
Kanervan kotisivut: http://emmakanerva.blogspot.com ja http://www.teamsini.fi